Luokka

Sivut (19) luokassa sanat5/kuvaus.

Sivut

Leikkikenttä 2018-12-06 15:36
Wittgenstein mainitsee teoksessaan Varmuudesta että eläimen tappamalla ja paloittelemalla hänelle muodostuu oletus että sen minkä hän näin löytää löytyvän myös muualta. Tällä hän kuvaa ihmisen toimintaa, ei niinkään väitä että näin täytyy toimia. (§284) Seuraavassa…
Valkoinen vaara 2018-11-28 20:55
Valkoinen vaara Nisäkkäistä esimerkiksi hiirellä alavatsa on valkea. Sen vilahtelu kertoo että tunnelma alkaa olla aika intiimi ja aletaan tulla liian lähelle. Linnuilla valkoisen näyttäminen on monimuotoisempaa. Jotkut lajit voivat näyttää ja piilottaa…
Tuomio | Sopeutuminen 2018-11-17 21:29
Missä vaiheessa hallinnan ottanut valtakulttuuri muuttuu mitäänsanomattomaksi toiseuden kontrolliksi? Melko pian kun koirat on ruokittu ja kissat juoksevat irrallaan. Sen ideologia on lopulta aika ohut. "Vahtikoira" lehdistökin on sen elinkeinorakenteen perseennuolemista.…
Merkitys | Arvo 2018-10-28 16:01
Merkitys | Arvo Merkitys ei ole välinearvo, eikä se ole myöskään itseisarvo. Se ei ole lainkaan arvo - se on jotain enemmän. Arvon ongelma on että se on sivilisaation kuoleman leima. Se on elämänjäljittelyssään heraldiikkaa, kafkamainen labyrintti. Jos…
Rakenne | Väkivalta 2018-10-21 09:18
Kun ihmistä syytetään ahneeksi, itsekkääksi tai omahyväiseksi etuoikeutettuudestaan, ei hän välttämättä tee mitään erityistä eikä varsinkaan koe tekevänsä. Hän vain marssii eteenpäin polkua joka hänelle on annettu. Jos hän yrittäisi tehdä jotain siitä poikkeavaa,…
Hätä | Huuto 2018-09-26 21:47
Ihmiset ovat viettämässä sikajuhlia täällä. He vainoavat koska kannatetaan jonkun muun eläimen saalistamista Ei ne teidän sankarit tee teitä onnellisiksi. Ajattelette terveyttä siten kuin se ilmenee laumasaalistajille. Tämä ei ole välttämättömyys vaan…
Todellisuus 2018-09-13 10:40
Mistä todellisuudessa on kyse? Onko sitä lähestyttävä jonkin yksittäisen perusosan tai laajan ykseyden kautta? Tai minkälaiseksi todellisuus muodostuu käytännön kautta tai elollisten olentojen vuorovaikutuksessa? Alustava positio: Elollisuus Jos todellisuus…
Kauneus | Merkki 2018-08-17 16:26
Samasta syystä kuin olennaisen sanominen on vaikeaa, lintutieteilijät (tai -harrastajat) tuntuvat olevan typeryksiä. Ihmisen tuomana lajina1 varpunen (House Sparrow) on tietysti amerikkalaisesta näkökulmasta erityisasemassa, mutta näin amerikkalainen auktoriteetti2 asian…
Sanomisen vaikeus 2018-08-17 15:56
Syy miksi kaikkein olennaisimmista asioista ei voi tai ei tunnu voivan puhua ei ole se että ne ovat jotenkin niin hämäriä tai fantastisia etteivät ne ole tottakaan, vaan syy on ihan konkreettinen: tahto ja toivo joka niihin sisältyy alkaa saalistaa, ja koko…
Ohimenevää 2018-08-04 10:44
Ilmiö jota ihminen kutsuu ohimeneväksi, esimerkiksi että hän ajatteli välillä täysin toisella tavalla mutta... johtuu siitä että hän osallistui tapahtumaan joka pakotti häntä ajattelemaan lyhyen aikaa jonkin toisen (ehkä eläimen) johdattamin liikkein (kissan…
Elämänfilosofia 2018-07-28 18:13
Elämänfilosofiaan yksilötasolla läheisemmin liittyviä pohdintoja, hiukan siten kuin se arkisemmin ymmärretään. Ei varsinaisia aforismeja, mutta ei mitään suoria toimintaohjeitakaan, vaan olemisen reflektointia sen suuntautumisen pyrkimyksessä. Nämä tekstit…
Kuoleman merkki 2018-07-25 10:43
Ihmiset ovat niin huolissaan henkilökohtaisesta turvallisuudesta ja selviämisestä, että tuhlaavat elämänsä typeryyteen ja hyvin mahdollisesti myös kuolevat siihen. (Vrt. myös Sokrates ja Kierkegaard.) Ihmiset laativat säännöstöjä jotka koskevat ongelmia jotka…
Välihuuto 2018-07-22 10:21
Kristus kerää huudot päälleen, ihmiset etsivät syytä hänestä, ja vapauttavat murhaajan hänen päältään. Ihmiset eivät opi tunnistamaan ongelmaansa ja väärintekojaan vaan tämä kannattelun uhri vapahtaa heidät jatkamaan. Jatkakaa!
Samanaikaisuus | Rinnakkaisuus 2018-07-12 10:13
Kun jotain tapahtuu, tapahtuu samalla myös jotain muuta. Kun rakennusyhtiö vetää pressunsa suojeltavan linnunpesän korkeudelle ja yli - kaikki riittävän tiukalle jatkaakseen alkuperäisen aikataulunsa mukaan - saapuu paikalle myös kissanulkoiluttaja, joka…
Ajattelun rajat 2018-04-28 15:42
Tekopyhyyttä tai ajattelun itsepetosta ei ole se että ajattelu sisältää ristiriitoja. Esimerkiksi sellainen dogmi että ajattelu ei saa sisältää esim. varpuslintuihin ja moniin vesilintuihin kohdistuvaa saalistamista ajautumatta heti ansaan jossa se alkaa raivota…
Tehtävä 2018-04-27 14:54
Tänä aikana tapahtuva luonnontuho on sellainen, että erakoituminen ei välttämättä ole niin soveltuva ratkaisu kuin joskus ennen, vaan periaatteessa vaatii jo laittamaan kaikkensa tämän ylikierroksille kiihdyttävän asian ratkaisemiseksi. Toisaalta joissain…
Runo 2018-04-01 11:34
iso-tintti pikkutiitii pikkulintu mustislintu peippolainen: kesäpeippo, talvipeippo varo paskahaukkaa varo lanka-ansoja ei saa lentää ikkunaan varo autoja lintu varo hässäkkää varo sählinkiä
Maailman rajat 2018-04-01 11:33
Jos linnulla on hälytys, ihmiselläkin pitäisi olla hälytys - ja silloin kun ratkaisua ei löytynyt, epäonnistuttiin. Linnut ovat määritelleet meidän olennaisen etiikkamme lauluilla ja muilla merkeillä, ja kun myymme tämän järjestelmän oman edun tavoitteluun,…
Merkityksellisyys 2018-03-28 19:29
Ihminen ei voi toimia kuin suhteessa saalistavuuteensa. Vasta tässä on olennainen etiikka. Ratkaisu on sellainen elämänkatsomuksen muutos, jossa luontoa ei estetisoida viihteeksi, mielihyväksi, elämyksiksi tai hyödyksi, vaan nähdään sen merkityksellisyys. Merkityksellisessä…
http://raulihaverinen.fi/?c=sanat5/kuvaus