Luonnon suojelu, merkitys ja etiikka 2016-01-18 20:26

Kuvaus:

Luonnonsuojelukeskustelusta puuttuu kokonaan joitain olennaisia elementtejä.

Tavallisesti asetetaan vastakkain tuotantotalous ja luonnonsuojelu. On olemassa kolmaskin elementti, ja se on merkityksellisen luontoyhteyden suojeleminen (huolen pitäminen). Jostain syystä luonnonsuojelusta tulee myös hyvin voittopuolisesti petoeläinten suojelua. Myöskään se että petoeläimiin suhtaudutaan kriittisesti, ei ole mitään tuotantotalouden ehdoilla tapahtuva sokeaa vihaa, vaan yksinkertaisesti kauhua siitä mihin ne pystyvät. Sama kauhu liittyy ihmisten käytännön toimiin ja myös olemukseen, mikä siirtää (tai pitäisi siirtää) näkökulman pois tuotantotalouden kontekstista.

Ei ole olemassa mitään "luonnonlakia" sinänsä, vaan kaikki on johdattunutta, välittynyttä ja pohmimmiltaan tahdottua. Se että petoeläimiä diskriminoidaan luonnonsuojelussa, ei siis merkitse paluuta tuotantotalousajatteluun, vaan luonnon suojelemista eri merkityksessä.

Estetiikassa eläin tai luonto ei sinänsä merkitse petoeläintä. "Eläimellisyys" merkitsee sitä lähemmin. Jostain syystä eläintä kuitenkin etsitään eläimellisyydestä ja viime kädessä pedoista. Tämä saattaa kuulostaa triviaalilta, mutta pitää sisällään tavallisia vääriä liittyneisyyksiä (assosiaatioita) jotka perustavat väärin ihmisten ajattelua. Eläinten ja eläinsuhteen eettinen tarkastelu ei tule mahdolliseksi ilman petoeläinkiinnittyneisyyden uudelleenarviointia (vrt. esim. koirien ja kissojen ts. petoeläinten "luontainen" hellittely).

Eläimiä voi tarkastella eettisesti, mutta se merkitsee oman (ihmisen) eettisyyden uudelleenymmärtämistä. Muussa tapauksessa kaikkiin eläimiin sovelletaan (kohdistetaan) petoeläinten raivoa.

Ihmiselle historiallisesti muotoutunut kiinnekohta lähestyä muita eläimiä on koira. Tämä lähestyminen on estetiikkaa, hallintaa ja hyötykäyttöä. Eettinen lähestymiskohta ovat varpuslinnut, ja niiden ymmärtäminen vaatii täysin toisenlaisen olemisen ja lähestymisen tavan. Tässä yhteydessä yritys toimia kuten yleisesti ymmärretään ihmiselle "luonnolliseksi" kirjaimellisesti särkee sielun. Kaiken välitön kiinnittyneisyys tulee esiin kauhistuttavalla tavalla. Tämä yhteys luontoon ei ole haaveilun tai ihailun estetiikkaa, vaan vaaraa ja huolta.

Mikäli edellä mainittu petoeläinkriittisyys ei siirry pois tuotantotalouden kannattamisesta, on kiinnekohtana edelleen koira, ja siten olennaisesti peto. Siten luonto ja merkitys edelleen pakenevat ristiriidan aiheuttaman jännitteen edessä - ja samoin välittyneisyys ilmiönä jää havainnon ulkopuolle, juuri siitä syystä että kaikki pakenevat, vetäytyvät, eivätkä näytä sitä - ts. eivät anna havaittavaksi. Syy kieltäytymiseen on ensinnäkin mahdottomuus: kiinnikkeet ovat toisistaan liian kaukana eikä sitä voi näyttää. Toiseksi: miksi antaa se koiralle - koira näkee jotain, mutta unohtaa (tai tapattaa), ja ihmistä asia ei kiinnosta koska se ei ole todellinen.

Esimerkiksi Søren Kierkegaardilta löytyy olennaisia intuitioita näistä teemoista - myös eläimiin liittyen - mutta hän ei pääse eroon yksipuolisesta ihmissidonnaisuudesta ja sosiaalisista käytännöistä. Hän esimerkiksi näkee luonnon jossain tekstissä mykkänä. Tämä on kuitenkin väärä yleistys: eettisesti mykkiä ovat pulut, ja nisäkkäät. Saatan yleistää itsekin, sekä Kierkegaardin että eläinten osalta, mutta mielestäni lähtökohta molempien lähestymiseksi on näin muotoiltuna oikea.

Nykyihmisen pyrkimys soveltaa mitään kirjoittamastani käytännössä olisi lähinnä katastrofi. Elämä näin ymmärrettynä ei siis ole nautinnon, mielihyvän, elämysten, viihtymisen tai muun vastaavan etsintää - ylipäänsä minuuteen sulkeutuneisuus ei ole pyrkimyksenä merkityksellinen vaan välitön virhe.

Luokka: »
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=109