Siemenleipä linnuille 2017-01-15 16:46

Kuvaus:

Leipäohje esim. varpusille ja mustarastaille.

Leivästä tulee sellaisenaan haurasta ja helposti murenevaa, kohottamista ei tarvita.

Muunnella voi vapaasti. Esimerkiksi käyttämäni siemensekoitus on Tokmannilta (1.5kg pussi), mutta en tiedä sen yleisestä saatavuudesta - jos ei löydy, kokeile pelkkiä auringonkukansiemeniä. Ilman kohottamista leivän on ehkä kuitenkin hyvä olla koostumukseltaan siemenpitoinen.

Ainekset

  • 1.5 l siemensekoitusta (auringonkukka, vehnä, durra, hirssi)
  • 5 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • 5 dl kaurahiutaleita
  • 5 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 2 dl hirssiä
  • (1 dl rusinoita pienennettynä)
  • 1 dl rapsiöljyä
  • 7-8 dl vettä

Ohje

  1. Liota ensin siemensekoitusta joitakin tunteja ja kaada vesi pois. (Liotettuna siementen määrä on n. 2 litraa, mutta mitenkään tarkka tämä määrä ei ole.)
  2. Sekoita kaikki kuivat aineet, lisää öljy ja vesi, ja sekoita uudelleen. (Veden määrän voi arvioida siten että taikina saa jäädä hiukan kosteaksi jolloin valmiista leivästä tulee pehmeämpää.)
  3. Levitä leivinpaperille tasaiseksi levyksi. Tee halutessasi viiltoja (esim. 4x4) paloittelun helpottamiseksi.
  4. Paista 175 asteessa 55 min.
  5. Jäähdytä hyvin ja säilytä muovipussissa. (Jos muovipussiin kerääntyy kosteutta, vaihda pussi ja anna kosteuden vielä haihtua.)

Tarjoilu

Tarjoile käsin pienennettyinä paloina tai murusina. Jos leipä vaikuttaa sopivan pehmeältä ja samalla riittävän kiinteältä, sen voinee laittaa tarjolle kokonaisenakin, mahdollisesti sopivassa ruokintalaitteessa.

Jos leipä kuivahtaa, sen voi sekoittaa esim. rasvasiemenseokseen.

Luokka:
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=134