Linnut ja taloyhtiöt 2017-08-30 12:17

Kuvaus:

Dokumentti:

Hei,

Hiukan ymmärrystä ja inhimillisyyttä siihen hallituksen touhuun.

Ongelma on siinä että tässä ympäristössä on aivan liikaa saalistustyyppistä seurantaa ja ihmisiä jotka elävät siitä. Linnut vaeltavat kausittain osittain tämän mukana. "Houkuttelusta" ei ruokinnassani ole ollut kyse vaan linnut seuraavat jotain muuta. Tiedän tämän siitä että yrittäessäni mennä puistoihin joissa tavallisesti ruokin lintuja, ovat linnut poissa.

En ole ruokkinut lintuja taloyhtiön alueella pitkään aikaan, ja tosiaankin vältän sitä. Yritän muutenkin liikkua muualle, mutta jos ne linnut ovat tässä niin tässä ne ovat.

Haluan myös kertoa että huomattava osa ihmisistä pitää niistä linnuista, ja ne "haitat" ovat täyttä hörhöilyä. Kyseiset ihmiset oikeasti haluaisivat vedättää vapaasti ja laajalla säteellä saalistusilmapiiriään, raivolaansa, kapeaa hyötyajatteluaan, mitä ikinä se on, ja kokevat sen häiriintyvän. Sen kaltainen vainola seuraa kaikkialle - siitä ei pääse pakoon, missään.

Täällä on myös ollut todella tukala lokkihelvetti kesäisin yli kymmenen vuotta, ja mielestäni lintuilmapiirin rauhoittaminen varpuslintuja suosivammaksi on myös vähentänyt ja rauhoittanut lokkienkin esiintymistä. Kuitenkin tässä viime vuoden aikana on alkanut joku, ilmeisesti yleisempi uusi vainoilun ilmapiiri joka on uudelleen alkanut kiristyttää, ja se näkyy tuolla ympäristössä. Pyydän hallitusta huolella harkitsemaan mihin seurueeseen on liittymässä. Väkivaltaista aggressiota esiintyy myös kiinteistöhuollon toimijoissa.

Katson joka tapauksessa lintuasiaa niin hyvin kuin pystyn, kuten olen tähän astikin katsonut, mutta käsitykseni on ollut pitkään että täällä vedättävät nyt jotkin muut voimat joista en ole selvillä. En lähtisi kevytmielisesti leikkimään ja pelailemaan sillä asialla. Linnut todennäköisesti tietävät mistä on kyse, ja ihmisille nämä asiat selviävät viiveellä.

Syksyn ja talven myötä linnut siirtyvät muualle, ja kiinnitän ensi keväänä erityishuomiota omaan osuuteeni asiassa

Rauli Haverinen

Luokka: »
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=144