Eläimen suhde ympäristöönsä 2017-10-20 15:50

Kuvaus:

Yksi esimerkki ihmisen luontoajattelun ohuudesta.

Vaikka perinnöllisyydestä (sokeasta luonnosta) päästään ympäristön resurssien ymmärtämiseen, jää asioiden merkitsevyys vielä tavoittamatta.

Uutisessa sinitiaisen pesänrakentamisesta asioita ajatellaan resurssien kannalta ("ympäristön vaihtelu"), mutta olennaisemmin mukana on myös ympäristösuhteeseen liittyviä asioita. Näitä ovat ympäristön tapahtumien tunnistaminen ja niiden toisiinsa liittyminen, eli sellaisia asioita jotka merkitsevät. Merkitys toki sitoutuu siihen mitä on saatavilla. Mutta saatavilla olevana resurssi myös linkittyy johonkin: jokin muu taho ympäristössä joko käyttää sitä, jättää käyttämättä, tai se on jonkin olemisen rajapintana. Kaikki tapahtuu suhteessa johonkin: se on tunnistamista ja merkitsevyyden antamista.

Kyseessä on siis ympäristövuorovaikutus, suhde ympäristöön - ei vain jonkin saatavilla olo.

Ja myös perinnöllisyyttä (tai periytyvyyttä) voi ajatella merkitsevyyden kautta: se on saanut suhteen ympäristöönsä poikasena, ja jossain määrin toteuttaa tätä merkitsevyyden jatkumoa.

***

Mitä ympäristön muutokseen tulee, se ei välttämättä löydä uutta tapaa järjestää olemistaan suhteessa muuttuvaan ympäristöön. Tämä on sama kuin ihminen joka sanoo ettei hän opi enää jostain uusille tavoille.

Hiukan samaa on myös pesän hylkäämisen ilmiössä: se kadottaa luonnollisen suhteen poikasiinsa - joku tulee väliin, eikä sen kommunikaatio poikasiinsa ole enää välitöntä. Välissä on suora uhka, joka ei välttämättä tiedosta uhkaavuuttaan. Uhka voisi tiedostaessaan korjata suhteensa, tai pilata kaiken lopullisesti. Linnulla on ollut pesinnässään jokin suunta, mutta kadottaessaan sen, se ei enää tiedä mitä tehdä.

***

Eläimen suhde ympäristöönsä taas ei voi olla tieteellinen tutkimus. Tutkimuksena se voi olla vain moraalinen helvetti.

Ajatteleminen että sillä on suhde ympäristöönsä vie sinulta välittömästi kaiken vapauden ja oikeudet - nämä ihmiskäsitteet lakkaavat olennaisessa merkityksessään olemasta. Ajatellessasi tietoisuuteesi tulee samalla välitön uhka - kaikki vaarat konkreettisina jotka sitä voivat uhata (ja ylipäänsä kaikki vaarat jotka mitä tahansa voivat uhata) - ja siitä tulee riippuvainen sinusta aina kun sinulla on ajatus siitä tai pitäisi olla (ja sinun pitäisi sovittaa kaikki vaarat). Itse ajatus on vaara, ja jokainen ajatus on merkitsevä. Mutta tämän jälkeen ymmärrät että jokaisella niiden äänellä on merkitys, ja sinä olet osallinen. Ymmärrät myös miksi kirjallisuus on vaarallista - ja väärin.

(Voit toki paeta (koiranelämään), mutta älä tule takaisin.)

Luokka: »
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=153