Sanat 2015-04-08 07:56

Kuvaus:

Kirjoitetut tekstit ovat liiankin pitkään puuttuneet täältä, koska en ole ollut niihin täysin tyytyväinen. Tekstien puutteesta johtuen olen kokenut sivut kaiken aikaa hiukan vajaiksi, mutta tässä niitä nyt olisi.

Yleiskuvauksena, ks. Johdanto. Olen alustavasti jaotellut muita lyhyempiä tekstejä kolmeen osioon: teoria (välittyneisyys), kuvaus (etiikka/eläimet), sovellukset (yhteiskunta/ihminen). Näiden osioiden tekstit ovat vanhimmasta uusimpaan - lopun "uusimmat merkinnät" -kohdan jaottelemattomat tekstit ovat uusimmasta vanhimpaan. Tekstien selkeys on vaihtelevaa, mutta en ala tässä vaiheessa niitä karsimaan. Katson edelleen myöhemmin, onko mielekästä koostaa niistä laajempia kirjoituksia kirjojen kappaleiden tapaan.

Huom! Uuden tekstin julkaistuani korjailen sitä vielä tavallisesti vuorokauden ajan - myöhemmät merkittävämmät lisäykset tavallisesti merkitsen myöhemmin lisätyiksi.

Uusimmat kirjoitukset

Periaate #1 2016-07-22 19:51
En ole pyrkinyt tuomaan esiin mitään erityisiä käytännön tason periaatteita, tai dogmeja jos niin haluaa sanoa, mutta yhden voisin sanoa: Eläinten kanssa kanssakäymisen on oltava siinä mielessä luonnollista, että sen täytyy perustua luonnollisiin etäisyyksiin,…
Menetetty luontoyhteys 2016-05-16 16:18
Ihmiset ovat vedättäneet itsensä (mielekkäästä) luontoyhteydestään huijaamalla eläimiä. Samalla he ovat menettäneet mielekkään (rehellisen) kommunikaation muihin eläimiin (niihin joihin se on mahdollista1). Eläimiä määritetään käsitteillä 'villi' tai 'kesy'.…
Huudot 2016-04-15 20:25
Yleensä haluaisi ajatella itsekseen,tai niille joille ajatuksensa ajatteli,mutta toistuvasti huomaa ajautuneensa väärään kuulijakuntaan,    tai ve(dät)tävänsä luokseen tai mukaansa jotain aivan väärää. Samanlainen on koiransuolikuljetuksen ansa. Olinkin…
Pohjois-Korealaisuudesta 2016-04-09 13:26
Se mikä Suomessa on Pohjois-Korealaista, ei olennaisesti ole mikään suora hierarkisuus, säännöt, rajoitukset, jne. kuten asia joissain yhteyksissä tuodaan esiin. Olennaista on sen läpikutoinen markkinoituvuus jossa kaikki on (kuin) näytelmää. Yksi esimerkki…
Skitsodynastia 2016-04-09 08:23
Henkilöllä tai instituutiolla voi olla valtaote ympäristöstään. Se voi olla yksinkertaisesti hänen elämäntapojensa myötä juurtunut hänen ympäristöönsä. Kansakielisesti hän voi olla "vanha jäärä", mikä tosin merkitsee vaivalloistavuutta, mutta kuitenkin harmittomuutta…
Nuoruus 2016-03-20 07:52
Nuoruus ja nuoruuden minuus ei ole mitään muuta kuin se mitä muut jo ennen sinua maailmassa olleet ovat saaneet päähänsä eteesi kuljetella, näyttely korkeintaan. Mitään muuta arvoa sillä ei enää ole, paitsi assosiaatioiden lähteenä kiinnittyneisyyksien löytämiseksi.…
Koira-aggressiosta 2016-03-16 13:50
Olin aamulla ruokkimassa lintuja ja sain perääni salakuvaajan joka alkoi tämän jälkeen käydä päälleni. Hän oli vakuuttunut että olin myrkyttämässä koiria eikä mikään viesti mennyt perille1. Tilanne raukesi juoksemalla punaisia päin ympäri risteystä, mutta…
Kiinnittyneisyys #2 (Subjektiivisuus) 2016-03-08 20:10
Jos kaikki on välittyneisyydessä, ei ole olemassa subjektista erillistä objektia, eikä ole olemassa objektiivista totuutta. Tämä tarkoittaa että jokainen väitelause on objektivointi, ja johtaa itsessään harhaan1. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että totuus on…
B12 2016-03-08 13:32
Vitamiinissa B12 on jotain vialla. Olennaisesti se tekee eläimistä tappajan1. Sitä löytyy myös hyönteisistä, ja sitä voidaan tuottaa bakteereilla. Mutta sikäli kuin löytyy yksikin poikkeus, eli sen saannin puutteesta ei seuraa väitettyjä oireita, on sen…
Näennäinen helpotus 2016-03-08 12:37
Petoeläimen saalistamiseen liittyy näennäisen helpotuksen tai turvallisuuden tunteen antaminen ympäristössään. Se on sama syy joka on saanut ihmiset mukavuudenhalussaan niihin hurahtamaan ja söpöttelemään. Kaikki tunnekokemukset ahdistuksineen ja iloineen…
Murharummut 2016-02-24 15:00
On vaikeaa suhtautua hyväksyvästi mihinkään ihmisen kulttuurin aspektiin kun huomioi esimerkiksi soitinten alkuperäiset valmistusmateriaalit: luiset huilut ja nahkaiset rumpukalvot. Nykyään nämä on korvattu paljolti muilla materiaaleilla, mutta vaikka materiaali…
Vapaudesta 2016-02-23 15:14
Ihmisillä erityisesti länsimaissa on kirjaimellisesti ihmeellinen käsitys täysistä oikeuksista ja vapauksista1. Sen pohjalta ihminen on kaikkien paikkojen valloittaja ja kaikkialle pitäisi ehtiä rehottamaan kaikilla tyyleillä. Vaikka ihminen sekaantuu kaikkiin…
Merkitys ja väkivalta - mietteitä Girardista 2016-02-23 11:09
Pyhä on yleistettynä merkityksellisyyttä. Girardille1 ryhmän sisäinen väkivalta on ensin ja sitten se pyhitetään, mikä ratkaisee väkivallan - estää pääsyn. Toisaalta väkivalta syntyy rajoihin, eli merkityksenantoon. Eli lineaarisesti merkitys on ensin, mikä…
Teknologian käytöstä 2016-02-08 14:21
Pentti Linkola muistaakseni sanoo että teknologia tekee ihmisen elämän liian helpoksi ja tarkoittaen ilmeisesti että siitä riippuvuutta tulee siksi karsia. Asian voi kuitenkin kääntää niinkin että kyseessä ei ole teknologia itsessään, vaan kliseisesti se…
Havaintojen harhat 2016-02-08 07:22
Ei ole olemassa (ihmisen) aisteja sinänsä, vaan kaikki aistit ja havainnot ovat manipuloituja. Joko ihminen antaa merkityksellisen elämänmuodon ohjata niitä kommunikaatiossa tai antautuu petojen ja parasiittien1 vietäväksi. Jokainen valinta myös ohjaa tulkitsemaan…
Teknologian vaihtaminen huonompaan 2016-02-07 21:43
Yksi keskeinen syy miksi aloin vuosia sitten kylllästyä www-suunnitteluun oli mobiililaitteiden tulo. Internet ja sen peruslässytyspyrkimys vaikutti jo aiemmin pysyvältä suuntaukselta. Web2.0:sta alkoi painonappimaisuus ja visuaalisen ilmeen hailakkuus, jotka…
Korkea laatu (ajankuva) 2016-02-03 17:28
Tämän ajan työtä kuvaa markkinavetoisuus, aidon hyvän työn sijaan ulkoiset mainospuheet joihin jollain ihmeellä päädytään uskomaan myös itse, määritelmän mukaan. Lapsiatekevässä keskiluokassa, siis juuri siinä samassa joka on tupannut työelämän täyteen "itseään"1,…
Eläinominaisuuksien keräily 2016-01-30 12:07
Yksi vegaanisuuteen liittyvä keskustelunaihe on sen myötä saatujen ravintoaineiden riittävyys. Itse olen siinä uskossa että kaikki ravintoaineet on saatavissa. Otan kuitenkin esille täysin eri näkökulman. Sikäli kuin olisi totta, että jotkin "tarvittavat"…
Koiravankila eli suhteellinen terveys 2016-01-27 12:35
Esimerkki kulttuurisidonnaisista totuuksista on mm. koiran (tai muun lemmikin) ahdistusta (tilastollisesti) vähentävä vaikutus1. Kyse on varsinaisesti kilpavarustelusta jossa ihmisen on (näennäisesti) pakko ottaa itselleen puskuriksi joku lemmikki. Koiran…
Välittyneisyys #2 2016-01-20 21:04
Välittyneisyyttä voi lähestyä imaginaarisen kautta (vrt. Lacan). Välittynyt imaginaarinen ei ole epätodellinen: mielikuvitus ei ole todellisesta (reaalinen) erillinen (harha tai konstruktio), vaan osa välittyneisyyden havaintoa. Todellisuuden välittyneisyys…
Toivotut ominaisuudet 2016-01-20 17:44
Julkisessa ja arkikeskustelussa jo pidempään keskeistä roolia ovat näytelleet geenit. Ne nähdään kaikkien toivottujen ominaisuuksien perustana, ja niiden pohjalta toivotaan ihmelääkkeitä kaikkeen ei-toivottuun. Meille on esimääritetty ihmiselämä tuotantotalouden…
Luonnon suojelu, merkitys ja etiikka 2016-01-18 20:26
Luonnonsuojelukeskustelusta puuttuu kokonaan joitain olennaisia elementtejä. Tavallisesti asetetaan vastakkain tuotantotalous ja luonnonsuojelu. On olemassa kolmaskin elementti, ja se on merkityksellisen luontoyhteyden suojeleminen (huolen pitäminen). Jostain…
Lasin avaruuden harha 2016-01-07 15:40
Helsingissä käytössä oleva läpinäkyvä linja-autopysäkkimalli on vaarallinen linnuille erityisesti puistojen kohdalla, eli niihin törmäillään. Vaarallisimpia ovat ilmeisesti ahtaammat puistojen tai minkäänlaisten puiden yhteydessä olevat rakennusten läheiset…
Kuoleman teatteri 2015-12-13 20:22
Työpaikoilla on toisinaan tapana ottaa eräänlaiseksi maskotiksi jokin sattumalta eteen osunut esine. En kuitenkaan olisi uskonut että kukaan haluaisi skitsoteatterinsa vuoksi systemaattisesti vedättää pikkulintuja kuolemaan, mutta uskottava se on, eikä tarvitse…
Linnut ja vuorovaikutus 2015-11-25 22:46
Erilaiset lintujen, ja niihin liittyvien tai liitettyjen asioiden aiheuttamat reaktiot ottavat päätöksenteon (ja tavalliset ihmiset) valtaansa, eikä nykykulttuuri oikeastaan anna keinoja käsitellä asiaa olennaisella tasolla. Lähtökohta tekstin teemoihin tuli…
Poliittisuuden rajat 2015-11-12 18:32
Ihan juuri vähän aikaa sitten "mediassa" oli juttua "vastamediasta"1. Jälkimmäisen ongelma on siinä että sen kritiikin kohteet ovat oikeastaan aika banaaleja, päivän politiikkaan liittyviä. Varsinainen ongelma on kuitenkin siinä että koko maailmankatsomus…
Suljetut yhteisöt, valta ja uskomukset 2015-11-08 13:50
Globaalissa kiinnittyneisyydessä ajattelun ja olemisen yhteys ei (välttämättä) enää näy - seuraus (vaikutus ja seuraaminen) on (ainakin näennäisesti) piilotettu. Tiiviissä ja suljetussa kyläyhteisössä mikä tahansa poikkeama sytyttää punalampun - yhteys on…
Välittyneisyys 2015-11-01 19:05
Jotkun yhdistykset tai säätiöt ovat luvanneet palkkion paranormaalin ilmiön todistamisesta (James Randi Educational Foundation, Skepsis ry.). Ongelma tällaisessa palkkiossa ja todistelussa on niiden perustuminen täysin väärään ajattelutapaan. Koko ilmiö perustetaan…
Tieteen vallan manifesti 2015-09-04 15:21
§1 Kaikkien täytyy alistua tilastolliselle yleistykselle. Erityisesti niiden joita se ei alunperin koskettanut. -- §3 Ideologia ja käytäntö. Koska tiede on "itseään korjaava", kaikki sen kulloinkin sanoma on totta. Koska se ei ideologian tasolla väitä totuutta,…
Eettinen argumentointi 2015-08-02 10:08
Eettisyyteen tai eettis-uskonnollisuuteen liittyy tiettyä kryptisyyttä, haluttomuutta antaa suoraa vastausta.1 Eettisyyden ja eettisen argumentoinnin ongelma on, että syvimmässä merkityksessä et voi itsestäänselvästi haluta antaa niitä argumentteja jotka selittävät…

Luokka:
http://raulihaverinen.fi/?id=67