Papu-sipulihaudukkeita 2015-06-10 12:28

Kuvaus:

Muutamia kasvisruokaohjeita (vegaani), joiden tarkoituksena on olla

  • helppoja tehdä,
  • vaikkakin rakenteeltaan samanlaisia, maultaan erilaisia,
  • pohjautua sipuliin ja johonkin papulajikkeeseen,
  • ja ne tarjoillaan esim. riisin, pastan tai perunoiden kanssa. Monipuolisemman lounaan niistä saa kun tarjolla on myös salaattia.

Annoksista riittää kahdelle hengelle (eli ovat 3-4 annosta) tai sitten puolet voi laittaa jääkaappiin ja lämmittää mikrossa seuraavana päivänä (tai hiukan pienempinä annoksina ⅔ kahdelle seuraavalle päivälle).

Huom! Lisää suolaa tarpeen mukaan. Jos käytät säilykkeitä, sitä ei tarvitse. Sitä tulee myös soijakastikkeesta, ketsupista tai lisäkeriisistä.

Huom! Suluissa on joitakin ruoka-aineita joilla saat ruuasta monipuolisemman tai lisämakua, mutta ne eivät ole välttämättömiä.

Kikhernesipulihauduke (+riisi)

Aineet

  • 3 dl kuivattuja kikherneitä (TAI 1 prk Bonduelle / 265g)
  • 1 sipuli
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 tl mustapippuria
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • suolaa
  • (soijakastiketta)

Ohje

  1. Jos käytät kuivattuja kikherneitä, valmista kikherneet keittämällä tai höyryttämällä.
  2. Kuumenna öljy, lisää paloitteltu sipuli, ja paista varovasti.
  3. Lisää kikherneet kun sipuli on hiukan pehmentynyt (puolivalmis).
  4. Anna paistua/hautua miedolla lämmöllä 10 min, välillä sekoittaen.
  5. Mausta valko- ja mustapippurilla.

Tarjoilu

Tarjoile riisin kanssa. (Keitän itse neljä annosta puolikkaalla kasvisliemikuutiolla.)

(Lisää lautasella sekä riisiin että haudukkeeseen soijakastiketta, mutta toimii ilmankin.)

Tofusipulihauduke currylla (+riisi)

Aineet

  • 1 pala tofua (SoFine / 250g)
  • 1 sipuli
  • 1-2 rkl currya
  • (1-2 ananasrengasta eli ¼-½ prk)
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • soijakastiketta

Ohje

  1. Avaa tofupaketin pääty, kaada vedet pois ja aseta se valumaan.
  2. Kuumenna öljy, lisää paloitteltu sipuli, sekä curry ja paista varovasti.
  3. Kun sipulit ovat lähelle valmiita, lisää valutettu ja pieniksi paloiteltu tofu, (pienehköt ananaspalat) ja anna hautua välillä sekoittaen. Seos voi paistua 10 min tai pidempäänkin, mutta varo rikkomasta tofupaloja.

Tarjoilu

Tarjoile riisin kanssa. (Keitän itse neljä annosta puolikkaalla kasvisliemikuutiolla.)

Lisää sekä riisiin että haudukkeeseen reilusti soijakastiketta.

Linssisipulihauduke (+pasta tai uuniperunat)

Aineet

  • 3 dl kuivattuja vihreitä linssejä (TAI 1 prk Bonduelle / 265g)
  • 1 sipuli
  • (½ pienehkö pala porkkanaa)
  • (¼ pala paprikaa)
  • 1-2 tl timjamia
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • suolaa

Ohje

  1. Jos käytät kuivattuja linssejä, valmista linssit keittämällä.
  2. Kuumenna öljy, lisää paloitteltu sipuli, ja paista varovasti.
  3. (Lisää pieniksi pilkotut porkkanat, ja paprika kun sipulit ovat hetken hautuneet.)
  4. Lisää linssit ja anna hautua 5-10 min välillä sekoittaen.
  5. Mausta lopuksi timjamilla, sekoita ja hauduta hetki.

Tarjoilu

Tarjoile pastan ja ketsupin kanssa. (Toimii myös uuniperunoiden kanssa.)

Valkoiset pavut sipulihaudukkeessa (+pasta)

Aineet

  • 3 dl kuivattuja valkoisia papuja (TAI 1 prk suolaliemessä)
  • 1 iso sipuli
  • (herkkusieniä)
  • 1-2 rkl ruokaöljyä
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl basilikaa
  • ½ tl valkopippuria
  • suolaa
  • ketsuppia

Ohje

  1. Jos käytät kuivattuja papuja, valmista pavut keittämällä tai höyryttämällä.
  2. Kuumenna öljy, lisää paloitteltu sipuli, ja paista varovasti.
  3. (Jos käytät herkkusieniä, lisää ne tässä vaiheessa, ja anna paistua. Tuoreita käytettäessä öljyä voi tarvittaessa lisätä.)
  4. Lisää pavut ja anna hautua 5-10 min välillä sekoittaen.
  5. Mausta oreganolla, basilikalla ja valkopippurilla.

Tarjoilu

Tarjoile pastan kanssa. Lisää suolaa ja ketsuppia maun mukaan.

Luokka: »
Avainsanat:, , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=81