Sielun eläinyhteydet 2014-12-01 02:00

Kuvaus:

12/2014

Eläimet ovat osa henkilökohtaista suhdetta maailmaan

Eläimet ovat osa, ei vain kulttuuria, eikä vain metaforisesti, vaan konkreettisesti osa ihmisen ajatuksia, tunteita ja kokemuksia1 - eläin myös tietää olevansa koettu. Ne liikkuvat ajatusten mukana, ajatukset liikkuvat niiden mukana (ajatukset ajattavat, tai ajatukset ovat ajattuneita) - kaikki liikkuu samanaikaisesti. Ja eettisyys on konkreettista - jokainen sallittu ajatus tai kokemus on merkitsevä.

Samoin riippumatta eläinten tiedostetusta tai näkyvästä läsnäolosta, myös kokemus ns. omien asioiden olemisesta järjestyksessä (tyytyväisyys) tai epäjärjestyksessä (epätyytyväisyys ja hajaannuksen kokemus) johtuu 'minuuden' jakaantuneisuudesta ja järjestyneisyydestä eri eläimiin (toki myös ihmisiin mutta ohitan heidät). Samoin eri laadut (Kierkegaardin merkityksessä) ovat järjestymistä eri eläinten mukaisuuteen (vrt. eri moraalikäsitykset järjestyvät eri eläinyhteyksiin).

Eläin voi osallistumalla ja omalla toiminnallaan viedä osan ihmisestä. Ei vain jonkin esineen merkityksessä2 vaan varastamalla tai ottamalla haltuun liikkeen, jonkin eleen tai maneerin, liikkeen rytmin -esimerkiksi siitä syystä että se on jo liian tavanmukainen, pakonomainen, stereotyyppinen, ja synkronoitunut että se täytyy ottaa hallintaan - ihminen ei sellaisenaan enää yksin omista liikettään (jos on koskaan omistanutkaan) eikä tee sillä mitään ja on kaiken lisäksi yksilökeskeisenä etujensa etsijänä suoranaiseksi vaaraksi.3

"Jatkuva pako" - "kehollinen neuvottelu"

Jaana Parviainen käyttää Michael O'Donovan-Andersonia seuraten termiä kehollinen neuvottelu kuvatessaan ihmiselle kinesteettisesti avautuvaa episteemistä pääsyä maailmaan joka tapahtuu oman kehon liikkeelle herkistymällä. (Parviainen 2006, 75-6.) Kahden elollisen olennon kommunikaatiosta hän käyttää Edith Steinin termiä tiedollinen vastavuoroisuus. (Parviainen 2006, 113-125.) Asian käsittely on kaiken aikaa taitoihin ja (Kierkegaardin sanoin esteettiseen) elämänhallintaan liittyvä, mutta ei missään vaiheessa eettinen4. Parviainen kuvaa Merleau-Pontyyn viitaten kehollisuuden kahta puolta, samanaikaista havaitsijana ja havaittuna oloa seuraavasti:

Risteyskohta on myös "jatkuva pako"... Äänenmuodostus ja kuultu eivät koskaan asetu tarkalleen päällekkäin. Ääneni kaksi puolta eivät koskaan tarkalleen asetu yhteen, vaan ne liukuvat juuri siinä kohdassa, jossa ne ovat yhtymässä. Niiden välissä on aina "karkaaminen" ja "hajaannus", koska kuulen aina itseni sekä sisä- että ulkokautta... Olemme yhtä aikaa kahdella eri puolella itseämme. Meissä itsessämme asuu toiseus... emme voi koskaan täysin saavuttaa itseämme... itsensä täysin tunteminen tai itsen haltuunotto pakenee hajaannuksen kautta... Samoin [oma ruumiimme] jää meille aina transsendentiksi... (Parviainen 2006, 151-2.)

Ilmaukset "jatkuva pako", "karkaaminen", "hajaannus" viittaavat i) metaforisestitäydellisen tiedolliseen haltuunoton mahdottomuuteen, mutta ii) konkreettisesti ne voivat viitata joko lievemmin levottomuuteen, vaikeuteen saada neuvoteltua tilanne siten että se voisi asettua rauhalliseen sovintoon, mutta iii) äärimmillään saalistettavaksi joutumisen tiedostamisen aiheuttamaan reaktioon tai tapahtumaan.

Itse näen kehollisen eettisyyden siten että omalla kehollani on niin paljon osallistumisia ulkopuolelleni ja siten velvollisuuksia muita kohtaan, että oma kehoni ei ole täysin omani. Halusin tai en, kehoni kommunikoi kaiken aikaa, enkä voi toimia edes yksinäisyydessä kuten haluan - joudun esimerkiksi keskeyttämään työni usein vähintäänkin siitä syystä että kiristyn ja kiristän liikaa. Oman kehon kulloisetkin (itselle mielekkään tai edes kohtuullisesti hallittavissa olevan) ulkoa valloitettavuuden rajat joita voi tarjota ilmenevät minuuden hajoamiseen liittyvissä skitsofreenisissa efekteissä. Mikä taas on hallitsematonta, on jossain määrin yksilöllistä - on silti eettinenkin kysymys, voiko kakofonisuudessa tarjota ympäristölleen mitään pysyvää, omantuntonsa mukaista olinpaikkaa vai ovatko kaikki kutsut kutsuja ansaan, tai ainakin akuuttiin vaaraan.

Merkitys: tietoisuus ja kehollisuus - intentionaalisuus ja kohteena oleminen

Robert C. Roberts (2003) ja Rick Anthony Furtak (2005) erottavat emootiot merkityksellisinä muista kehon itseaistimuksista, niiden sisältäessä intentionaalisuuden subjektin ja objektin välillä. Furtak määrittelee tunteet merkityksen havaitsemiseksi (Furtak 2005, 6).

Jos tunteet olisivat pelkkiä aistimuksia [sensation] eivätkä havaintoja [perception], voisimme turvallisesti pitää niitä pelkkinä merkityksettöminä häilyvyyksinä. Mutta toisin kuin kipeä jalka tai kutiava päänahka, tunne on tapa nähdä maailma: kun tulemme vihaiseksi tai kärsimme, tunnemme vihaa johonkin henkilöön tai kärsimme jostakin. (Furtak 2005, 4.)

Emootio voi olla merkityksellisempi siinä mielessä että se liittyy siihen mihin pyrin tai mitä tavoittelen ja "korkeammaksi" katsomassani itseydessäni arvostan. Muut epämääräisemmät tuntemukset ovat kuitenkin vähintäänkin viittaus, merkkejä siitä mikä minua painostaa ja pidättää, esimerkiksi epäilys, tai toiminnan kohteena oleminen, tai jonkin toiminnan kentässä vaikutettuna oleminen.

Roberts määrittelee tunteet huoleen perustuviksi konstruaaleiksi [concern-based construals], ja kuvaa konstruaalia seuraavasti:

Konstruaaleilla on aistihavaintoa muistuttava välittömyys. Ne ovat vaikutelmia, tapoja joilla asiat ilmenevät subjektille; ne ovat kokemuksia eivätkä arvostelmia tai ajatuksia tai uskomuksia -- Ne sisältävät "jonkin ehdoilla" -suhteen: yksi asia havaitaan jonkin toisen ehdoilla. Konstruaalit ovat "konstruktiivisia", "synteettisiä", ja "orgaanisia", tuoden yhteen erilaisia elementtejä jonkinlaisessa yhtenäisyydessä -- Konstruaali ei ole neutraalisti havaitun kohteen päälle laskettu tulkinta, vaan kohteen luonnehdinta, tapa jolla kohde esittää itsensä. Kun joku näkee ankka-jäniksen ankkana, kuvio itse ottaa ankkamaisen olemuksen. (Roberts 2003, 75-6, 80.)5

Kuitenkin: tietoinen kohde (välittömästi ja subjektina) myös alkaa esiintyä jonakin vahvistaakseen tai välttääkseen (yleisesti: hallitakseen) häntä tai sitä luonnehtivan konstruaalin - joka kohdistuu häneen. Lisään Robertsin näkemykseen tämän (tietoisen olennon vastareaktion), ja sen että konstruaalit ovat välittömässä yhteydessä toisiinsa - vuorovaikutukseen muodostuu (yksisuuntaisesti tarkasteltuna) tulkinnan ja esityksen (havaitsija ja havaintoon vastaaja) yhdistelmä6, ja myös havaittu muodostaa havaitsijasta vastaavan (lisää myös muut kohtaamiseen osallistuvat). Kun lähestyn (oikeaa) sorsaa, se joko vastaa kutsuun tai välttelee (tai pakenee) - käyttäytyen eleiltään vastaavalla tavalla, ja tarkkailee kaiken aikaa.

Väärä lähestyminen

Sisäisessä havainnossa luontoa on vaikea saada pysähtymään. Kun yritän pukea havaintoni johonkin muotoon, se muuttuu (ja tuntuu joskus suorastaan suuttuneelta). Kuitenkin välittömyydessä kaikki vaikutelmat ovat oikeita - ei ole olemassa mitään harhaa7. Kierkegaardin Johannes Climacus kuvaa sitä näin:

Välittömyys on juuri määräytymättömyyttä. Välittömyydessä ei ole suhdetta, koska heti kun suhde on, välittömyys peruuntuu. Välittömästi, siksi, kaikki on totta, mutta tämä totuus on epätotuus heti seuraavana hetkenä, koska välittömyydessä kaikki on epätotta. -- Välittömyys on todellisuus; kieli on ideaalisuus; tietoisuus on ristiriita. Heti kun teen lausuman todellisuudesta, ristiriita on läsnä, koska se mitä sanon on ideaalisuus. (FT/JC, 167-8.)8

Kaikki havainnointi ja oletusten asettaminen vaikuttaa kohteeseen ja mahdollisesti tuo uusia osapuolia (tai mukana oleville valmiuden niiden mukaan tuloon). Kohdattaessa eläin, ei kohdata vain kyseistä yksilöä vaan kokonainen näkymätön verkosto eläimiä, ihmisiä (ja muita ympäristöjä) kiinnittyneisyydessään, kohdataan siis sen koko olemisyhteys. Eläimet voivat milloin tahansa siirtyä kehollisessa havainnossa, etsiä uusia kiinnityssuhteita, liikesuuntia tai jopa vaihtaa paikkoja. Ihmisen mielikuvitus ei ole todellisuudesta irrallinen saareke täysin sattumanvaraisia mielikuvia (joilla voi tehdä mitä haluaa) vaan kommunikoi jatkuvasti todellisuuden kanssa tuoden esiin kiinnityssuhteita ja vaikuttavia voimia.9 Edes "harhat" eivät ole pelkkiä harhoja, tai harhoja lainkaan. Ne kertovat kiinnittymisistä, niiden liikkeestä, suunnista ja olemisen tavoista - kiristyneisyydestä l. laadusta (esim. vaarasta) - ne kertovat kiinnityksestä intensiteetissään10.

Voidaan hyvin ajatella että ihmisellä on vaikeus kulttuuriretorisesta käyttäytymisestä käsin vaikea saada selkoa eläimistä, heidän motiiveistaan, tai äkillisen toiminnan syistä. Jos ihminen käyttää inhimillisiä kategorioitaan, hän mahdollisesti hallinnoi ja suhteutuu hyökkäävästi tai levottomuutta herättävästi, tietämättä millainen voima käsiteyhteyksillä voi olla11, tai millaisesta käytöstä ne ovat peräisin, niiden taustan jättämät keholliset merkit. On esimerkiksi mahdollista että ihminen alkaa tietämättään käyttää jonkin toisen eläimen hallinnointimallia tai -kenttää, joko siitä syystä että se on jo entuudestaan vahva kyseisellä paikalla tai se on tullut mukaan matkalla, tai on henkilössä piilevä siten että juuri kohdattu eläin pystyy sen tunnistamaan, yksinkertaisesti siten että ensikohtaamisen reaktio on kyseisen eläimen, ja jää kohtaamisessa hallitsevaksi keholliseksi kommunikaatiokentäksi. Mikäli tämä kommunikaatioepäkohta on ylittämätön, eläimet perääntyvät12, samoin totuus niistä - tai sitten ne käyttäytyvät tänään yhdellä tavalla, huomenna toisella, ja lopulta kyllästyvät ja, mikäli mahdollista, poistuvat ennen kuin tietämättömän ihmisen kanssa sählääminen alkaa käydä vaaralliseksi.

Lähestymällä ihmistä eläin voi kuitenkin saattaa itsensä ansaan jäämällä ihmiseen kiinni odottamatta että ihminen voi siirtyä toisaalle (toiseen suhteeseen) ja kommunikaatio alkaa siirtyä ohi, jolloin jäljelle jää parhaassakin tapauksessa kiristys jota ei voi enää hallita vain kahden välisenä suhteena vaan ympäristöä osallistamalla. Siinä vaiheessa on pakko voida luottaa, tilanteeseen on tullut osallistujia jotka eivät välttämättä näyttäydy. Tilanne on voitava jättää siihen että se on omantunnon mukainen - mitään pahaa ei tapahdu jos nyt on sopiva hetki lähteä pois, mutta silloinkin tilanne jatkuu poislähdön jälkeen.

Esimerkiksi Rowlands eläinten moraalisuutta pohtiessaan käyttää kriteerin osalta ilmausta "normatiivinen ote" [normative grip] (Rowlands 2012, 214). Ilmaus on melko voimakas, ja huolimatttomasti käytettynä jo itsessään potentiaalisesti katastrofaalinen. Otteen merkityksessä hallinnoituna oleminen13 voi hyvin nopeasti assosioitua lähemmäksi saalistettuna olemista, jolloin moraalikäsityksen perusta tältä pohjalta olisi täysin kohtuuton, tai ainakaan sillä ei nähdä asioita oikeissa suhteissa ilman merkityksen aiheuttamaa hälytystä, jolloin siihen ei sisälly kovinkaan hyvää ymmärrystä kanssakäymisestä eläimen kanssa ja on pahasti vääränlainen tapa lähestyä. Jollekin petoeläimelle aggressiivisempi ajattelu voi sopia ja sieltäkin voi löytää huolehtimista ja muita eettisiä elementtejä, mutta en sinne ketään kyllä kutsuisi. Näen "rationaalisuudessa" yleensäkin jotain (kana)haukkamaista14 - ja jos se on lähestymisemme tapa, se mitä saamme näkyviin on sen mukaista.

--

1 Kansanperinteessä linnut on nähty sielun vertauskuvana tai nämä on nähty yhtenä. (Järvinen 1991, 21-27.)

2 Esim. varastamalla veitsen jolla sitä on kiusoiteltu ja piilottamalla sen. (Marzluff & Angell 2005, 46.)

3 Tämä myös omalta osin selittää tunteen (kognitiivisen emootion Robertsin merkityksestä) ilman tuntemusta (eli mahdottomuus juuri tällä hetkellä varsinaisesti kokea tunnetta jonka kuitenkin tunnistan omaavani): Eläimet ovat akuutimmin järjestyneet minuuden tai kehollisuuden kokonaisuuteen ja vieneet jonkin olennaisen toisaalle (havaintoalueen ulkopuolelle), tai jokin olennainen on ilmennyt toisaalla. On vaikea sanoa ettei sinne kannata kiirehtiä, mutta jotain yksilön minuuteen liittyvää toisaalla olevan elämän piirissä silloin kauniisti sanottuna työstetään. Yleisesti siis kyseessä on jonkin toisaalla oleminen.

4 Poimimieni kohtien osalta ehkä kuvaavasti esimerkkiesineenä on puukko, ja eläimenä koira.

5 Construals have an immediacy reminiscent of sense perception. They are impressions, ways things appear to the subject; they are experiences and not judgements or thoughts or beliefs -- They involve an "in terms of" relationship: one thing is perceived in terms of something else. Construals are "constructive", "synthetic", and "organic", bringing together a variety of elements in some kind of integration -- [C]onstrual is not an interpretation laid over a neutrally perceived object but a characterization of the object, a way the object presents itself. When one sees the duck-rabbit as a duck, the figure itself takes on a ducky look. (Roberts 2003, 75-6, 80.)

6 Tapahtumaan osallistuu (sekoittuu) myös muita ulkopuolisia havainnoijia ja toimijoita. Emme myöskään koskaan tarkalleen tiedä kuka meidät sitoo yhteen, miksi alun perin ajauduimme samalle polulle kohdataksemme toisemme. Ehkä tästäkin syystä Kierkegaard etsi vastausta kahden ihmisen välisen rakkaussuhteen, yhteisön ja jumalasuhteen sovittamiseen (vrt. alaviite 9): sidomme arvaamattomilla tavoilla toisiamme yhteen, emmekä koskaan tiedä ketä toimiimme osallistuu tai joutuu osallistumaan.

7 Mitä teen vaikutelmillani on olennaista (eettisesti).

8 Ks. myös: "Heti kun lausun välittömyyden, lausuma on ensin ja ennen kaikkea epätotta, koska en voi lausua mitään välittömästi vaan ainoastaan välittyneesti." (PF/JC , 252 [Pap. IV B 10a] {1842-3}.) "Kaikki mitä hänen piti käyttää oli asetettu epäilykseen; jos hän postuloi -- mitättömimmän asian, kaikki muuttui." (PF/JC, 264 [Pap. IV B 2:19]) {1842-3}.)

9 Mielikuvitus johtaa todellisuuteen. (Ks. PJ, 595-6 [XI I A 288]; vrt. myös PJ, 586 [XI I A 164]; Furtak 2005, 95.)

10 Vastaavasti unet purkavat ja järjestävät kiinnityksiä yhteydessä mahdollisesti jopa parhaillaan liikkuvaan luontoon.

11 Esimerkiksi niiden käytön tuottamilla lihasjännityksillä - tarkkaileva eläin näkee tai kokee niiden tuottaman uhkapotentiaalin.

12 Eläinten tyhmentäminen: Mikäli kommunikaatio kuitenkin eläinten puolelta hyväksytään sellaisenaan yksinkertaisesti siitä syystä että tilanne pitkittyy eikä siitä ole varsinaista poispääsyä, eläimet käyttäytyvät hiukan tyhmemmin kuin mitä ne normaalisti tekevät. On vaikea konkretisoida mitä "tyhmempää" silloin (ainakaan tiedostetussa osallistujien joukossa) tapahtuu, mutta typeryyden tunne ikään kuin leijuu ilmassa. Yleensä tämä johtuu siitä että saalistaja (tai ainakin saalistajan nojalla liikkuva tilanvaltaaja ja siten myös saalistajan vaikutusalue) on jossain lähistöllä, ei välttämättä sinänsä kiinnostuneena saapumaan paikalle, mutta tilanne ja kommunikaatio on ikään kuin lukossa ja rauhaton - jonkin akuutimman odotetaan tapahtuvan tai menevän ohi, päättyvän. On mahdollista tehdä äkkipikaisia huonoja (eläimille kohtalokkaita) ratkaisuja ja tällaista tilannetta pitkään toistamalla ennemmin tai myöhemmin jotain negatiivista tapahtuu. Tästä ilmiöstä seuraa myös se, että ihminen (tai miksei myös eläin) joka ei osaa kommunikoida jollekin tietylle eläimelle tai eläinryhmälle ja kuitenkin haluaa niiden elämään osallistua, näkee ne aina tyhmempänä kuin mitä ne ovat, tai ei ainakaan näe niiden toiminnalle mieltä. (Tyhmentymiseen liittyvät ilmiöt ovat analogisia siihen mitä tapahtuu myös ihmisten kesken.)

13 Mikään konstruktio ei pysy pitkään itsensä hallinnoimana vaan sen ottaa aina joku käyttövoimakseen millä tahansa lisämielenliikkeellä.

14 Sekö se tosiaan on jonka toisinaan kuulen joidenkin feministien äänen takana kirkuvan?

Luokka:
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=88