Johdanto 2015-06-29 17:21

Kuvaus:

Tekstini sisältävät mietteitä eläimistä ja ihmisistä, sekä erilaisista kulttuuri-ilmiöistä ja joitakin kommentteja filosofiaan.

Sisältö jakautuu kahteen osaan: a) välittyneisyyden analyysiin ja b) eettiseen kuvaukseen, jotka ovat syntyneet vuorovaikutuksessa ja vastaavat toistensa asettamiin ongelmiin. Näiden sivutuotteena tai ylijäämänä syntyy c) yhteiskunta-/kulttuurikriittinen ihmisnäkökulma, joka tosin osaltaan vaikuttaa em. aspektien hioutumiseen.

Sisältö on ainakin toistaiseksi lyhyinä blogimaisina kirjoituksina, jotka on luokiteltu alla olevaa osiointia mukaillen, mutta sivupalkissa hiukan eri nimityksin. Myös selaus avainsanoittain onnistuu - sellaisia ovat mm. alla olevassa tekstissäkin linkittämäni tekniset termit, sekä muita eritasoisia yleisempiä käsitteitä joita yritän lisätä mahdollisimman laajasti.

Yleiskuvaus

Tavoitteenani on sellaisen ajattelun käsitteellinen hahmotus, jossa tulee esiin ihmisen välitön osallisuus ja kommunikointi ympäristössään, eli yleisemmin täysin teknokraattisesta ja petoeläinlähtöisestä, "rationaalisesta" nyky-yhteiskunnasta poikkeavan elämänmuodon ajattelumalli.

a. Välittyneisyyden analyysi (keskeiset termit / tarkastelun kulku)

Välittyneisyyden analyysi tarjoaa fenomenologisia tai heuristisia apuvälineitä eettisen ongelman ymmärtämiseen, tavalla joka ei redusoi mihinkään välittömän kokemuksen ulkopuolelle, tai determinoi.

Teoreettiset käsitteet eivät itsessään ole tilanteessa tapahtuvan ajattelun sisältöä (semantiikkaa), mutta ne auttavat näkemään että se todellakin toimii niin kuin se toimii (kuvaa olemisen suhteet - "syntaksin") - ts. ne ovat juuri teoreettisia, ja niiden tarkoitus voi ehkä olla avata ilmiö sille joka ei sitä näe, mutta ehkä vielä tärkeämpää, avata se nähtäville sille joka ei uskalla ajatella että se todella on niin kuin se on.

Teemojen avaamisen keskeisinä käyttämiäni toisilleen rinnasteisia käsitteitä ovat välittyneisyys, kiinnittyneisyysvälitön vaikutus, ja ehkä myös liike, josta tosin kouhotetaan helposti ja esteettisesti hiukan liikaa - sitä yritän varoa, ja varoittaa siitä. Olennaisesti ristiriitaan liittyvistä käsitteistä ks. myös kerääntyvyys, johdattuvuus, siirtyminen, väärä lähestyminen, kätkeytyneisyys. Erilaisia kokonaisuuksia (tilapäisiä tai pysyvämpiä), havaintoja, osallisuuksia tai identiteettiä kuvaa järjestyneisyys, ja myös seuraantuvuus.

Nämä käsitteet eivät sinänsä liity erityisesti ihmisyyden eläinsuhteeseen, vaan ovat osa olemista. Teknisesti supistettuna luonto- ja eläinsuhde on monessa suhteessa kuvaava, ja tarjoaa paljon havainnollisuutta, mutta suhde on syvempi: ihmisen sisäinen (henkinen) maailma heijastuu luonnossa ja päinvastoin - mitään eristyneisyyttä ei ole vaan kaikki on välittyneisyyttä. Ihmisyys, oleminen ja "eksistenssi" eivät merkitse missään ahtaassa merkityksessä yksilöä, vaan yritän hahmottaa niille luontoyhteydessä olevaa merkitystä, jota tämän ajan toisen ääripään ihmiskeskeiset sivilisaatiotermit kuten verkostoituneisuus jne. eivät juurikaan tavoita.

Välittyneisyyden osalta filosofian historiassa on dialektisessa ajattelussa myös esiintynyt käsite mediaatio, jota voi käyttää lähtökohtana, mutta käsittelyni ei ole niin abstrakti (tai idealistille konkreettinen), vaan kyse on arkikokemukselle hahmotettavasta läsnäolosta, joka tosin vaatii jäsentämistä - käytännössä arkikokemus lähtökohtana on kulttuurisesti pakotettu, joten ns. "intuitiivisuus" on tässä yhteydessä melko joustava käsite.

Mitä fenomenologiaan tulee, se lähtee yleensä yksilöstä. Kuitenkin intentionaalisuus jää siten ohueksi: mihin ikinä suuntaudutaan, siellä on aina joku, tai jonkun vaikutus. Parhaaseen ymmärrykseen ei päästä yksilöistä lähtemällä, vaan välittyneisyyden kokonaisuudesta.

Intuition ohella muita välittyneisyyden käsitteellä hahmottamaani havainnoinnin kenttää kuvaavia arkikielen termejä ovat esimerkiksi telepatia ja assosiaatio. Jokainen näistä on omalla tavallaan liian jyrkkä tai vangitseva, eikä sovi tarkastelun perustaksi.

b. Eettinen kuvaus (tarkastelun päämäärä)

(LISÄYS: Eettinen kuvaus vastaa enemmän ajattelua sellaisena kuin se esiintyy tilanteessa. Alla oleva teksti on johdantotekstiksi hiukan epäselvä - siinä on haettu viittauksia muuhun keskusteluun sen sijaan että itse asiaa olisi selitetty yhtenäisemmin. Katson joskus saisiko sen ymmärrettävämpään muotoon.)

Voisin myös käyttää termiä välittyneisyyden samanaikaisuus, mutta toistaiseksi en ole sitä avannut tai käyttänyt. Vrt. myös Kierkegaardin Øieblikket. Mitä Kierkegaardiin tulee, minua mietityttää juuri välittyneisyys enemmän kuin yksilö tai "eksistenssi" - yksilö jossain määrin katoaa tässä välittyneisyydessä siitä syystä että ns. "yksilö" on liikaa kiinni muissa elämänmuodoissa. Ollessaan pelkästään ihminen, se voisi olla yksilö, mutta muiden elämänmuotojen kustannuksella - ja ollessaan niihin yhteydessä yksilön korostuksen täytyy kadota ollakseen suhteessaan eettinen.

Kierkegaard korosti erottuvuutta suhteessa rakastamisen mahdollisuuteen (vrt. UDVS, 202 [VIII 287]; UDVS, 383 [Pap. VIII 1 A 462]). Eläimellä voi kuitenkin olla hyvä syy jättäytyä tunnistamattomaksi, ja ihmisen voi olla viisainta jättää se etäisyys. Ihminen ei ehkä ole luotettava kumppani - ja mitä enemmän hän yrittää, sitä vaarallisemmaksi hän kiinnittyessään saattaa käydä. Mikään melankolia taas ei sovellu suhteen perustaksi (välittäjäksi), sillä se vetää puoleensa onnettomuuksia ja saalistajia - se itse asiassa kannattaa niitä. Tunnistamattomuus merkitsee myös että ihminen ei enää voi ajatella yksin ohjaavansa tilannetta, vaan luottamus ja merkityksellisyys löytyy jostain muualta, mutta ei ilman omaa aktiviteettia: henkistä, sielullista, mutta myös fyysistä/kehollista.

Kierkegaardin intuitio tuntuu olevan kaiken tämän jäljillä, mutta jää tässä suhteessa vääristyneeksi. Kierkegaardin eettisyyteen liittyvä korostus on merkitsevää, mutta hänen tarkasteluaan sävyttää liikaa kulttuurisen korvikkeen leima. Itse koen että mielekäs elämänkatsomus on jaettavissa muun elämänmuodon kuin ihmisen kanssa, eikä tätä elämää tarvitse etsiä ulkoavaruudesta. Itse asiassa Kierkegaardin kristinuskon eettiset huomiot soveltuvat elämänmuodon valikointiin jota tässä joutuu omasta minuudestaan käsin tekemään löytääkseen kaikelle paikkansa, mutta eivät ne sisällöllisinä kuvauksina jää olennaista merkityksellisyyttä kuvaaviksi - tässä suhteessa tosin kaikella käsitteistöllä on rajallinen tehtävä (vrt. Wittgensteinin tikapuut).

Mitä reaalimaailmaan tulee, tarkasteluni tavoitteena on kuvata eettinen yhdessä eläminen siten kuin toisten eläinten realiteetit sen säätelevät. Valitettavasti kovinkaan paljoa ihmisten ajanvietteistä ei ole siihen sovitettavissa. Yhtenä kritiikkini kohteena on ihmisten elämyshakuisuus - eläinten hyväksikäytön hinta ei ole vain ravinnossa, vaan ihmisten tunneorgioiden etsinnän välittyneisyys ja sen kuristavuus on paljon monitahoisempaa. Elämyksien etsintä on asetettu huolen edelle, jolle ei juurikaan löydy tilaa. Huoli on tavallisesti ulkoistettu valtiolle tai muulle "julkiselle" taholle, ja valtiolla ei ole aikaa tai asia on sille liian vähäpätöinen. Ja vielä pelottavampaa on kun valtiolla on sille aikaa.

Käytännössä lopputulos ei ehkä eroa kovinkaan paljoa siitä mitä normaalissa kielenkäytössä tarkoitetaan "askeettisuudella". Tapa jolla tähän päädytään poikkeaa ehkä siitä miten siihen on toisaalla päädytty: yhtäällä voi olla esimerkiksi käsitys abstrakteistakin eettisistä ideaaleista, kun taas itse kuvaan tätä konkreettisilla välittyneisyyden tapahtumilla suhteessa eläimiin. Siksi sanoin tätä aiemmin analogisuudeksi: mitään abstraktia tai symbolista ei ole, kaikki välittyy konkreettisuudessa.

Eettisen kuvaamisen riskinä on dogmaattisuus ja päähänpinttymät. Ne johtavat, ei harhaan yksilöajatteluna, vaan väärään ajattamiseen eli väärien asioiden kannattamiseen. Ajattelu ei ole vain ajattelua, vaan se myös ajattaa - eikä kannattaminen viittaa vain jonkin mielipiteen sisällölliseen kannattamiseen, vaan sellainen kannattaminen on lihasvoimaa, tukemista, pönkittämistä.

c. Yhteiskunta-/kulttuurikriittinen aspekti (sivutuote, ylijäämä)

Tavanomainen ja ehkä osittain tahatonkin käytännössä esiintyvä näkökulma ihmisestä maailman mittana, on petojen kanssa kaveeraamista - vrt. esimerkiksi käsitys minervan pöllöstä viisauden symbolina, mikä ei - kuten olen jo maininnut - ole symbolista vaan ihan konkreettista.

Yhteiskuntakriittinen aspekti on kuitenkin ylijäämä tai sivutuote, koska sen välttämättömyys on paradoksi tai suoranainen ristiriita. Se ei voi olla ajattelun keskipiste juuri ihmiskeskeisyydestään johtuen - vaikka se pyrkisi pois ihmisyydestä, se jää ihmisyytensä vangiksi keskittyessään siihen. Yhteiskuntakriittisyys on jotain mitä joutuu tekemään yhteiskunnan tai kulttuurin saamiseksi takaisin perspektiiviinsä sen aika ajoin ottaessa valtaansa koko olemisen - jolloin se käytännössä tai lähinnä vainoaa.

Konkreettisen olemisen tasolla ongelma on se, että ollessaan kulttuurikriittinen (c) yksilö ei voi olla eettinen (b) eli siellä missä hän haluaisi olla. Yrittäessään kriittisenä olla eettinen, hän rynnisi, ryssisi tai ryssittäisi, saalistaisi tai saalistuttaisi, eikä se käy päinsä.

Ylipäänsä ihmisillä on hyvin vähän annettavaa, eikä sillä varsinkaan ole mitään itseisarvoa. Koko etiikka on muiden eläinten vaikutusta ihmiseen.1 2

Toisaalta sama pätee myös yksipuoliseen välittyneisyyden havainnointiin (a), joka myös estää eettisyyden (b), olemalla spekulatiivinen. Yrittäessään spekulatiivisena olla eettinen, hän olisi kohtalokas.

Tässä konteksissa en kirjoittanut lainkaan huumorista, ja tässä kontekstissa en myöskään näe sille juurikaan sijaa. Komiikka tässä yhteydessä olisi joidenkin kielenkäyttötapojen mukaan niin sanotusti jumalattomuuden huippu, mutta itse sanoisin sen olevan pahaa jumaluutta.

--

1 Joku sanoi ettei eettisyys löydy ihmisistä tai ihmistä katsomalla (Platon/Sokrates/Wittgenstein?). Eettisyyden lähtökohta ei voi olla ihmisten välinen, eikä sen soveltaminen että ihmislähtökohtaa "laajennetaan" johonkin muuallekin. Nämä ovat etiikan tavallisimmat virheet.

2 Myös ihmisen kieli sellaisenaan on riittämätön ilmaisuun. Kielen historialliset taustat ja sen rytmiikat kätkevät alleen eläinten varman kuoleman letkat. (Vrt. myös feministien kritiikki kielen maskuliinisuudesta. Huomautan myös että feminismi päätyy itse etsimään viitekehyksensä vastustuksesta, ja jää siten riippuvaiseksi asioista joita se vastustaa. Vrt: vapaus jostakin tekee vapauden mahdottomaksi (Gregory R. Beabout, Freedom and its Misuses: Kierkegaard on Anxiety and Despair (1996), 137 sekä Zook 2008, 419).

Luokka:
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=89