Sivustakatsojan tirkistelyn aktiviteetin legitimointi 2015-07-09 09:59

Kuvaus:

Yhteiskunta ja inhimillinen tunne-elämä perustuu lihanleikkaajan log(ist)iikalle.

Käytännön realiteettien logiikka perustuu ruumiinsilpojan logistiikkaan. Siksi ongelmista ahdistuja saa lähteä ongelmienetsinnässään (liha)kauppiaastaan.

Esimerkiksi Pertti Jarlan Fingerpori-vitsit kartoittavat teurastajan(sa) liikkeitä pönkittävät passiivimurhaajien röhnötystä. Omien analyysinienikin voi nähdä jossain määrin perustuvan Jarlan sarjakuvien kaltaisien yhteyksien havainnollistamiseen. Kuitenkin tarkoitus on päinvastainen: siinä missä Jarla haluaa legitimoida1 lihaleikkurin logistiikan röhnöretoriikallaan kun oma tarkoitukseni on herätellä elintilaa sille mille tämä maaperä on elinkelvotonta. Ongelmaksi jää edelleen se, että aina on niitä jotka näkevät tämän tilanteen oivallisena ansana.

Samoin Simpsonien tyhmyyden ylistys. TV-sarjoista myös Simpsonit edustaa halpamaisuuden voittoon totuttautumista. Myös sen luontokuvauksissa murhaliukuhihna esiintyy standardina. Simpsonien tapauksessa murhaliukuhihna on suoraan luonnossa, ja tapahtuu ihmiselämään sekoittuvien eläinten toimesta.

Ja mikä on ongelma luonnonsuojelussa? Se, että se ei itse asiassa arvosta elämää vaan vaalii kuolemaa (petoja). Vaikka tuotantotalous lähtökohtaisesti vihaa petoja (taloudellisista syistä), se yhtä nopeasti pitää niitä hyötyeläiminä jos vain onnistuu saamaan sellaisen käyttöönsä. Porvari on kätevä ja nopea pinoamaan asioita, hyötyä hyödyn päälle, ilman että välivaiheet sisältävät eettistä harkinta - siksi lopputulos on yleensä todella perverssi.

Myös "tiede" ottaa kiinni halvimmasta, siitä ei synny mitään syvällistä. Se tahtoo vain legitimoida äänenpainonsa, ja jakaa ympärilleen tyhjiä fraasejaan tilanteen tasaannuttaakseen. Ei ole vain saalistamista vaan saalistuttamista. Skitsomekaniikka huutaa sallistustäydyttäminen - joka on jo petojen pakkovallan ääni. Toisaalta luonto voi järjestyä lähes miten tahansa. Siksi ongelman havaitsija itse asiassa helposti myös on ongelman aiheuttaja (vrt. tappakaa viestintuoja). Kaikki "nykyaikainen" taikauskon kritiikki on pinnallistusta - jokaisen uskomusjärjestelmän taustalla on log(ist)iikka, mutta se ei ole niin vain siirrettävissä, ja jää siksi "tieteeltä" näkemättä.

Vastaus tähän ei kuitenkaan voi olla tyhjä hörinä (olkoonkin että se voi jossain suhteessa toimia Eläimen ohjaamisessa). Filosofisesti kysymys on edelleen huumorin ja etiikan suhteesta, mutta filosofiakaan ei voi olla pääpaino (vrt. Kierkegaard).

Tässä esitetyssä tapauksessa sivustakatsojuus siis on (paradoksaalisesti) valtakulttuurin alaisena olemista.2

--

1 Ironisoidessaan koomisen yhteyden, Jarla legitimoi käytännön jättäytyessään sen alapuolelle. Hänellä ei ole siihen mitään lisää.

2 Muistaakseni Nietzsche kutsui tätä töllistelyksi, mutta ei muutoin ehkä lähestynyt ongelmaa täysin tyydyttävästi, ja mm. halveksi tässä yhteydestä tarpeettomasti lehmiä, ts. hänen ratkaisunsa lähentyi pedon raivoa.

Luokka: »
Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
http://raulihaverinen.fi/?id=92