Avainsana

Sivut (19) avainsanalla "karjatalous".

Sivut

i'm no pulu 2018-08-13 11:45
Perttu Häkkinen († 12.8.2018): "Ihmisessä on samalla jotain hirvittävän ylevää ja samalla jotain hirvittävän alhaista. Törkeä eläin, jossa on jaloja, itsekehitykseen tähtääviä piirteitä."1 Ajattelussa esiintyvät yhteenliittymät: törkeä - eläinjalo - itsekehitys Siis:…
MuRHa RyHMä 2018-08-08 14:49
Joskus voi olla paikallaan varoitella paikallistoimikunnastaan. Tunnetusti sellaiset eivät itse varoituksia kuuntele. Heillä on oikeus ja perintö, ja ylitsekumpuava tarve suojella sitä. *** Eräs työuupumuksessa törmäillyt valokuvauksella kuntoutuja juoksenteli…
Ohimenevää 2018-08-04 10:44
Ilmiö jota ihminen kutsuu ohimeneväksi, esimerkiksi että hän ajatteli välillä täysin toisella tavalla mutta... johtuu siitä että hän osallistui tapahtumaan joka pakotti häntä ajattelemaan lyhyen aikaa jonkin toisen (ehkä eläimen) johdattamin liikkein (kissan…
Ajatus | Perustus 2018-07-20 22:02
Ihmisajattelun ristiriitaisuus, tekopyhyys tai teeskentely on sitä että ajattelu (ajatus) seuraa milloin mitäkin luonnonvoimaa, ajattuu sen mukana, ymmärtämättä osallisuuttaan. Luonnonvoima voi toki olla inhimillinenkin. Tässä olennainen rooli on kristinuskon…
Vedätys | Eteenpäin 2018-07-06 10:34
Vedätyksen alkuperä on suora lihasvoima jota voi kasaannuttaa. Siihen voi mukautua (välittyneisyys) tai vastata (ristiriita), ja sen mekaaniset vastaparit ovat taipua – katketa kiertyä – vääntyä Kulttuurin narsismista kertoo se että yksilöt haluavat asemaa…
Kadotetut 2018-06-10 19:50
Eräs tyttö tai nuori nainen kertoi minulle kristinuskostaan, ja kaikkea sitä mitä siellä kerrotaan varpusista, ja sen että yhdenkään varpusen jumala ei anna kuolla huomaamatta. Hän tuli paikalle lokin saalistusaallossa, lokki perässään... Yritin sanoa että…
Murhasikailu (tai Murhasikajuttu) 2018-06-10 16:54
Suomalaisuus on ilmastosta johtuen rakentunut liikaa ja liiankin mielellään metsästykselle ja karjataloudelle, niinpä suomalainen viihdekin on koirailua ja sikailua - pelleilyä eläimillä.1 Viimeksi suoranaisesta eläimillä pelleilemisestä silmiin ovat pistäneet…
Viimeinen vainoaalto 2018-06-08 20:49
Ihminen kiristää ilmapiirin ympäriltään ihan itse. Julistetaan tällä päivämäärällä ihmiskunnan viimeinen vainoaalto alkaneeksi. Sellainen jossa vainotaan tuottavuutta ja sitä vastaavaa viihtymistä häiritsemästä jokainen eläin tältä planeetalta1. Sitä mukaa…
Vainolokit 2018-06-07 14:13
"Kalalokit" (terassilokit) ovat perverssi ilmiö ihmisten siipeilijänä, ja tämä ilmiö kertoo ensisijaisesti ihmisen kulttuurin tekopyhyydestä ja mitäänsanomattomuudesta, että ne edes ovat täällä. Enkä tarkoita mitäänsanomattomuudella inhimillisen aggression…
Luonnonsuojelun tavoitteet 2018-05-19 17:43
Käsittelen luonnon suojelun tavoitteita, ja asetelmaa lähtökohtana ihmisen asema evolutiivisena luonnoneläimenä. Ks. myös samaa teemaa eri näkökulmasta lähestyvä tekstini Hallinta. Esimerkki metsien suojelusta Lähestyn luonnonsuojeluasiaa hiukan eri kannalta,…
Hallinta 2018-05-18 15:41
Valta on käsitteenä staattinen, hierarkinen, suhteellinen asema asetelmassa. Hallinta on mukautuvampi ja konkreettisepi - sitä voi myös olla kenellä tahansa, ja käytän sitä yleisessä, abstraktissa merkityksessä, jota voi hahmotella ajatuksella elämänhallinnasta,…
Kulttuuri | Yhteiskunta 2018-05-10 16:07
Huomioita eletystä kulttuurista ja yhteiskunnasta. *** Kristinusko: Länsimaisen ihmisen osana on elää juutalaisten vedättämää vitsiä. Niinpä ihmiset eivät halua totuutta tai oikeudenmukaisuutta vaan höristä yhteishörinää, joka edustaa kumpaakin. "Juutalaisten…
Katkokset 2018-04-16 08:28
Pimeät hetket joista ihminen ei tiedä mitä tapahtui ovat saalistuksen hetkiä. Ei niitä tarvinnut mystifioida kulttuurin kuolemankierroksen kannattimeksi, eikä niitä tarvinnut hyväksyä reaalipätäkällekään. Viaton hörhö tuo koiransa parkkiin jalkoihin eikä…
Saate #3 2018-04-12 17:57
Vaikka ajattelustani olisi normatiivisesti mitä mieltä tahansa, mielestäni se kuvaa onnistuneesti eroa etiikassa suhteessa siihen millaiseksi se muodostuu esim. koiriin perustuen. Ja se joka kykenee näkemään ja ymmärtämään nämä molemmat, on mielestäni melkoinen…
s.s. mayday 2018-03-03 11:39
kiertävä katastrofi- turvallisuus ensin, mutta kenen? *** haukkatotuus ja pöllöviisaus. eikä tämän kanssa kannata muusta puhuakaan. koirapainostus. mikään muu ei saa aikaa näyttäytyä. siitä tulee liian sekava ja saalistava. *** ihminen on loiseläin...…
Hirvien mailta 2018-02-27 10:46
Hirvet, saamelaiset, suomalaiset... Nämä hirvien alkuperäiset maat valloitettiin lihan perässä, eikä tässä ilmastossa ole helppoa elää ilman sitä. Linkola haluaa jatkaa tätä metsästäjän perinnettä, mutta tässä suhteessa teknologiasta voi olla apua. *** Lihansyöntiä…
Liikutuksesta 2018-02-19 11:36
Tämä on eräänlainen yksinkertaistus, mutta vainot syntyvät ihan tavallisten ihmisten käytännöistä. Kun teurastajan liikevoimaan pönkittyvät pulut ja leikkuukiilanaakat alkavat omavaltaisen kierroksensa, monenlaista pahaa mieltä siihen alkaa kasaantua. (Nämä…
Keräilijä, viljelijä 2018-02-12 18:16
Sanotaan että joku on yliherkkä - herran jumala, tehän olette ylittääneet rajan ihan kirkkaasti. *** Epidemiahysterioissa unohdetaan olennaisesti mm. se että eläininfluenssat ovat peräisin karjataloudesta. Ihmiset hysteeristyvät tämän jälkeen luonnosta,…
Vakuuttavuudesta 2017-10-19 09:58
Suomalaisia sanotaan hiljaisiksi, mutta suomi on meluajien yhteiskunta. Suomalaisuus on raateleva petoeläinyhteisö1: jos et hyväksy sen sääntöjä sinulla ei ole paikkaa - paitsi koirilla. Osaa petokin yhteisöjä muodostaa. Totuudet ovat metsästäjäihmisen totuuksia. *** Miten…
http://raulihaverinen.fi/?k=karjatalous