Avainsana

Sivut (18) avainsanalla "leikittely".

Sivut

Leikkikenttä 2018-12-06 15:36
Wittgenstein mainitsee teoksessaan Varmuudesta että eläimen tappamalla ja paloittelemalla hänelle muodostuu oletus että sen minkä hän näin löytää löytyvän myös muualta. Tällä hän kuvaa ihmisen toimintaa, ei niinkään väitä että näin täytyy toimia. (§284) Seuraavassa…
Elämänfilosofia 2018-07-28 18:13
Elämänfilosofiaan yksilötasolla läheisemmin liittyviä pohdintoja, hiukan siten kuin se arkisemmin ymmärretään. Ei varsinaisia aforismeja, mutta ei mitään suoria toimintaohjeitakaan, vaan olemisen reflektointia sen suuntautumisen pyrkimyksessä. Nämä tekstit…
Omatunto | Terveys 2018-07-19 22:12
Omatunto on itsemääräämisoikeutta vs. hallinnollinen kohtaaminen ristiriitatilanteessa. Tämä on myös: Merkitys | Terveys Terveys on poliittinen käsite joka perustuu yksilön tuottavaan sopivuuteen yhteiskuntajärjestyksessä. Ääritapauksissa lääkityksen tarkoitus…
Samanaikaisuus | Rinnakkaisuus 2018-07-12 10:13
Kun jotain tapahtuu, tapahtuu samalla myös jotain muuta. Kun rakennusyhtiö vetää pressunsa suojeltavan linnunpesän korkeudelle ja yli - kaikki riittävän tiukalle jatkaakseen alkuperäisen aikataulunsa mukaan - saapuu paikalle myös kissanulkoiluttaja, joka…
Realistinen vihreys 2018-07-02 16:52
Käytännöllinen luonnonsuojelija on se joka ostaa ja kunnostaa kosteikon, järjestää riistapellon ja koirakilpailut, kestittää koko riistanhoitopiirin, ja kierrättää paikallisen nuorison koiravedätykseensä luontoretkillään. Samalla hän tulee siirtäneeksi metsästyskulttuurinsa…
Liian avoin puisto 2018-06-24 18:34
Mikä mahtaa olla Liisanpuistikon suunnittelullinen ajatus. Se on kaikkialle avoin, eikä siinä ei ole suojaisia paikkoja. Kun ottaa huomioon vanhan sotakorkeakoulun, Pellingin retki -patsaan, lähistön asekaupan ja osittain sen ympärille vedättyvän koirasirkuksen,…
Koiraharrastuksen rajoittamisesta 2018-06-21 09:53
Palaute Helsingin kaupungille 2018-06-21. *** Palaute viitaten hs.fi (20.6.2018) uutiseen: "Valkoposkihanhen siipi revittiin lähes kokonaan irti Helsingissä – Poliisi: Lintujen kimppuun usutettu koiria ja niiden päälle yritetty ajaa pyörällä"  [Ja myös…
Kuka sinä olet 2018-06-18 11:38
Kuka sinä olet kun olet noin ihana. Olet kuin toisesta maailmasta. Rakastuessaan ihminen voi kokea virkistyvänsä toisesta. Toinen sitoo maailman ja antaa sille uudenlaisen merkityksen. (Toinen on liian kaukana.) Toisaalta rakastumistilanteessa toisesta…
Kylmä ja kolkko 2018-06-15 00:25
Kylmä ja kolkko helvettisi. Vedätät minulle perkeleitä, puudeleita, tyhjäpäitä. Sinulla on kuoleman aura, merilokin ja naakan tyhjä kalmansilmä. En halua spekuloida koettelemuksilla. Minua ihmetyttää tämä voimakenttä. Joudun seuraamaan mihin…
Määritelmät (Yhteisö) 2018-06-14 10:01
Yhteisöllisyyteen ja luontoon kuuluvuuteen liittyvien käsitteiden määritelmiä. Tähän kerättyjen käsitteiden lopullinen tarkoitus on tiivistää yleispiirteet siten että olennaisen luonne ja mahdollisuus tulee esiin siten että se myös kommunikoi reaalimaailmassa…
Piiritys 2018-06-13 09:56
Olen ainakin joskus ennen kuullut useamminkin kerrottua klisettä kuinka metsästäjäihminen muuttuu luonnonsuojelijaksi vaihtamalla kiväärin kameraan. Kamera on saalistusväline joka piirittää1. Kamera kuten muukin ihmisen teknologia ryhmittelee ja piirittää…
Hallinta | Mukautuminen 2018-06-01 21:37
Hallinta jyrää näennäisen piittaamatta, mukautuminen takertuu toisen liikkeeseen, ratsastaa sillä. Mihin paine kummassakin kohdistuu (minkä varaan se rakentuu), ja minkälainen se kulloinkin on? Tämä kysymys on valtaa, oikeutta, eikä se ratkea estetiikalla,…
Toinen ihminen 2018-05-26 18:41
Saat minut tekemään asioita, reagoit asioihin elämässäni. Sinulla on muistojani kasvoillasi. Toinen ihminen voi pystyä poimimaan odottamattomia asioita toisen elämästä, kommunikoitumaan niiden kanssa ja hallitsemaan ne siinä määrin että kykenee kommunikoitumaan…
Tuntematon kipu 2018-05-23 14:27
Keksin jo lapsena että kipua voi sulkea itsensä ulkopuolelle1, mutta vasta aikuisena että se myös merkitsee että pitää liian tiukasti jostain kiinni. Tähän asti pääsee elokuvasivistykselläkin, koska sen verran elokuva pystyy käsittelemään, että tämä on seikka…
Vastakappaleteoria 2018-05-16 15:24
Suomi ja Ranska vastakappaleina ovat erikoinen yhdistelmä. Heille luontainen tapa lausua r-kirjainhan on suomessa ilmeisen virheellinen. Tämän lisäksi kielten sanoissa on ikäviä törmäytyksiä. ajattelu pensée -> penseä (vrt. myös mielikuva ranskalaisten ylimielisyydestä)totuus…
Pelastus vai pelautus 2018-05-15 15:55
Vaikka mainostaja näyttää sanovan toista, ennen ei "kunnioitettu luontoa" eikä "eletty rauhassa", vaan tapettiin kaikki. Makkaranpaisto luonnossa ei ole mitään "luontoyhteyttä". Jotkut ihmiset ovat ymmärtäneet linnut väärin, huolettomuutena, kun juuri huoli…
Kulttuuri | Yhteiskunta 2018-05-10 16:07
Huomioita eletystä kulttuurista ja yhteiskunnasta. *** Kristinusko: Länsimaisen ihmisen osana on elää juutalaisten vedättämää vitsiä. Niinpä ihmiset eivät halua totuutta tai oikeudenmukaisuutta vaan höristä yhteishörinää, joka edustaa kumpaakin. "Juutalaisten…
Määritelmät (Oleminen) 2018-04-20 16:23
Olemisen käsitteiden määrittelyt. Ks. myös rinnakkaisten tarkastelutapojen määritelmät: välittyneisyys (fenomenologinen), ristiriita (dialektinen). Käsitteistä oleminen ja välittyneisyys ovat itsessään linkittyneitä. Yksilö taas on linkki olemisen ja ristiriidan välillä. Oleminen…
http://raulihaverinen.fi/?k=leikittely