Avainsana

Sivut (4) avainsanalla "logistiikka".

Sivut

Manipuloinnin logistiikka 2018-11-12 14:47
i) Bulevardit oikeutetaan sillä että Keskuskuspuistoa jää vielä. ⇒ Ensimmäinen oikeutetaan sillä että jälkimmäistä jää vielä. ii) Kaksi päivää ennen oikeuden päätöstä ensimmäisestä, toimija jättää suunnitelman siitä miten jälkimmäistä muutetaan ensimmäisen…
MuRHa RyHMä 2018-08-08 14:49
Joskus voi olla paikallaan varoitella paikallistoimikunnastaan. Tunnetusti sellaiset eivät itse varoituksia kuuntele. Heillä on oikeus ja perintö, ja ylitsekumpuava tarve suojella sitä. *** Eräs työuupumuksessa törmäillyt valokuvauksella kuntoutuja juoksenteli…
Työ 2018-07-08 11:34
Kommentteja nykyiseen käsitykseen työstä. *** Työn tehokkuus ja siihen harjaantuminen perustuu toiminnan automatisoitumiseen. Työnkulku on rutiinia joka ei salli irrottautumista ja näkökulmanottoa. Erikoistuminen tuottaa strukturoitua maneerikieltä, joka…
flow 2018-03-08 15:28
yöseuraaja vedättää aamuyöstä harakkahelvettinsä. ahdistuneet ihmisryhmät leikkimässä ystävällistä, katastrofi. *** lumiauran jyrän alla, yhteisön sovitut saalistusmerkit. sydämellisyyden myyminen koiralle ja kuvitelma olevansa hyvä ihminen. hymyily,…
http://raulihaverinen.fi/?k=logistiikka