Vapaudesta

Ihmisillä erityisesti länsimaissa on kirjaimellisesti ihmeellinen käsitys täysistä oikeuksista ja vapauksista¹. Sen pohjalta ihminen on kaikkien paikkojen valloittaja ja kaikkialle pitäisi ehtiä rehottamaan kaikilla tyyleillä.

Vaikka ihminen sekaantuu kaikkiin eläimiin, ihmisiin ei voi eläin mitenkään luottaa. Suhteessa vapaisiin eläimiin tavallisen ihmisen käyttäytymistä leimaa liikaa houkuttelu². Siinä ei ole mitään kommunikatiivista. Tällä ihminen myös määrittelee oman vankilansa, ja kukin eläinlaji pyrkii käyttämään sitä hyväkseen kykyjensä mukaan.

Yksi tähän liittyvä ilmiö on ajatus eläimen "kesyttämisestä". Kaikkien eläinten kanssa voi kommunikoida, ja ns. "kesyys" ei välttämättä lisää tähän mitään. Ja vaikka "kesy" eläin ei esimerkiksi ole aggressiivinen tai sellainen toiminta on estetty, sen aiheuttama (sen kiinnittyneisyyden ja luontaisen liikkeen aiheuttama) paine (välitön vaikutus) saattaa olla ympäristössä valtava. Toinen kommunikatiivisuuteen liittyvä seikka on, että eläimet yleensä tahattomasti sekoitetaan (kerääntyvyys): tiettyä eläintä lähestytään jostain aivan muusta eläimestä käsin. Tämä ilmiö ei ole koskaan staattinen, ja lähin osallisuus on muuntuva.

Ihmiset sekaantuvat kaikkeen ja ovat sen omistavinaan. Ihmiset varastavat kaiken ja sen jälkeen pitävät sitä omaisuutenaan. Ihminen unohtaa oppineensa suurimman osan taidoistaan muilta eläimiltä, jotka ovat olleet maailmassa ennen ihmistä. Tämän jälkeen he tappavat tai vangitsevat tappaakseen.

Ongelma eläinoikeuskeskustelussa taas on, että maskotiksi poimitaan petoeläimiä, esimerkiksi kettuja. Ymmärrys eläimistä ja kanssakäymisestä ei lisäänny tällä³. Ihminen voi tällä yrittää asettaa itsensä eroon luonnosta, periaatteenaan jättää siihen sekaantumatta, mutta erillisyys luonnosta on mahdotonta⁴.

Ratkaisu voi olla vain eettinen ja merkityksellinen osallistuminen (tai osallistumattomuus), mutta sen todellisuutta en käytännössä näe: ihminen on valikoitunut hyväksikäyttäjänä (monesti ja eri yhteyksissä käytetään leppoisaa sanaa 'hyödyntäminen') ja manipuloijana, eikä välttämättä pääse tästä ajattelun vankilastaan eroon. Koko kulttuuri ja sen ammattirakenteet, retoriikka ja itsepetos ovat tästä riippuvaiset⁵.

Tässä osallistuvassa yhteydessä henkilökohtainen halu lakkaa olemasta. Ihan konkreettisestikin esimerkiksi se onko vatsa tyhjä vai täysi lakkaa olemasta. Ruoan tarve ja sen ilmeneminen toki jatkuu, mutta se ei ole vatsan halua, vaan kokonaisuus jossa ei ole kyse vain yksilöstä⁶.

--

¹ Muistaakseni Pentti Linkola kirjoitti jossain sarkastiseen sävyyn "ylioppilaista vaatimassa lisää vapauksia".

² Sikäli kuin hän keksii pyrkiytyä muualle kaiken töllistelystä ja taivastelustaan.

³ Mikä tahansa eläin voi toki toimia jossain määrin opettajana. Esimerkiksi lokki ja variskin voi paljastaa (tietämättömyydestä johtuvan) tekopyhyyden hyökkäävyydellä tai muulla osallistumisella (vaikkakin todennäköisesti sen ainakin ensin tekee joku sellainen kenelle nämä ovat suora uhka), mutta on seuraavana hetkenä törkeyksillään. Ja ihmiskunta kuvitteli astuneensa tämän yläpuolelle.

⁴ Myös ihmisen ominaan pitämät valinnat luovat (välittömästi) painetta ympäristöön.

⁵ Ihminen on työssään ja toimeentulossaan hyötyjä (isäntä), ja vapaa-ajassaan viihtyjä - kumpikaan ei kelpaa eettisyyden piirissä mihinkään (vrt. Kierkegaard). Ja nämä samat ihmiset ajattelevat etsivänsä itselleen älyllistä kumppanuutta ulkoavaruudesta. Järki itsessään on tarkoitettu ympäristön hallintaan siten että se tukee ihmisen edellä mainittuja piirteitä.

⁶ Mitä Pentti Linkolaan tulee, hän haluaa palauttaa ihmisen petoeläimen selviämiseen. Siinä ei varsinaisesti kanneta huolta ympäristöstä, vaan rajoitetaan siihen vaikuttamista.