Suomalainen työ

Mikä suomalaisessa työelämässä on vikana?

Kaikki tekstejäni lukemattomat eivät ole myöskään voineet havaita sitä seikkaa, että käsittelen hyvin vähän arkea sellaisena kuin se intuitiivisesti koetaan (mistä ikinä tuo "intuitio" sitten koiri-Suomessa onkin peräisin, eli mihin maailmankuvaan se pohjautuu).

Tämä on alustava yritys käydä työstä läpi joitakin yleisteemoja. En välttämättä argumentoi yksityiskohtaisesti, miksi näin on, vaan esittelen ongelmakentän perusaiheet. Jostain syystä työelämä itsessään ei tätä rehellisesti tee: se kyllä pääpiirteissään tunnustaa kaikki nämä ongelmat, mutta siinä määrin epäjohdonmukaisesti ja vastuuttomasti, että lopputulos on tyhjää ja vastenmielistä hörähtelyä.

Lähestyn aihetta tukeutuen aiempien tekstieni maailmankatsomukseen, tosin nuo tekstit ehkä ovat pari tasoa tästä keskustelusta irrallaan, eli tätä ns. arkea voi edelleen lähentää syvempää viitekehystäni vaikka hiukan yritän sitä jo tässäkin. Nyt kuitenkin lähinnä havainnollistan käytännön tilanteen jonka systemaattisesti kohtaan. Työstä (ja työelämästä) purnaaminen on kuitenkin siinä määrin tavallista, etten varsinaisesti usko olevani yksin - vain että itselleni tähän on noussut johdonmukainen, tällä hetkellä käytännössä ylittämätön muuri.

Ja voihan olla että joku kokee etten oikeastaan sano tässä mitään uutta. Sitä on vaikea nyt arvioida - teksti sinänsä syntyi aika nopeasti, mutta sen sisältämät ajatukset eivät itselleni ole uusia. En vain ole koskaan koonnut niitä yhteen kokonaisuuteen, saati pyrkinyt pitämään syvempää teoreettista kehystä jollain tavalla läsnä, vaikka tässä suhde on enemmänkin paikoin viittaava kuin sille leimallisesti rakentava.

***

Karkeasti on kaksi työkulttuuria: julkinen (hallinnollinen, yleishyödyllinen) ja kaupallinen (liiketoiminnallinen). Näennäisesti ne eroavat akselilla jäykkä hallinnon organisaatio, markkinatalouden ja ihmisten oletettuihin odotuksiin vapaasti mukautuva. Mutta tämä jaottelu ei kuitenkaan tuota mitään olennaista eroa: toimintaa sanelee erikoistuminen, tehokkuus ja markkinoitavuus, siten kuin ne ymmärretään, js samaa odotetaan yksilöiltä.

Organisaatiot joutuvat rajaamaan rooliaan, käytännössä typistämään maailmankuvaansa siinä määrin, että niiden kyky tukea mielekästä elämää tukevat on vääristynyt. Ihmisen ajattelu toimii niin, että he eivät oikeastaan usko enempään variaatioon maailmassa, kuin mitä he kykenevät toiminnassaan hallitsemaan. Toiminnassaan he pelkistävät maailmansa johonkin malliin. Lopputulos on se, että rajatussa toimintamallissa mitään ei tehdä hyvin. Toiminnalla on ydintehtävä, ja se jättää olennaisia seikkoja huomiotta tavalla joka todellisuudessa huutaa räikeää helvettiä.

Mikäli et lähde tähän, henkilötasolla organisaatioiden tavoitteet eivät ole uskottavat.  Niillä on tietyt perusetenemislinjat mutta käytännön todellisuustulkintojen vaatiman herkkyyden johdosta yksilön lähestyminen olisi niihin nähden liian muuntuva.

Voidakseen toimia, käytännössä työn tavoitteet on määriteltävä itse, filosofisesti, ja siihen ei organisaatiosta löydy tilaa. Ehkä ne kokevat että siihen ei ole aikaa, mutta todellisuus kuitenkin on se, että organisaatiot suppeudessaan ovat tehottomia. Ne rajaavat toimintaansa, mutta käyttävät laajalti aikaansa vääriin asioihin, omiin muotovaatimuksiinsa, sisäiseen byrokratiaansa. Ja ne jättävät noteeraamatta jälkeensä käsittelemättömän ylijäämään joka jää aina jonkun muun selvitettäväksi tai kärsittäväksi¹. Kaikki toiminta tapahtuu jonkin päällä (ei vain suhteessa johonkin).

***

Yhteisö vaatii yhteisen liikkeen. Sen on liikuttava yhtä aikaa yhteisessä rytmissä. Muuten se hajoa muihin maailman rytmeihin ja liikkeisiin. Periaatteessa näin, on löydyttävä jotain yhteistä. Suuri osa tätä yhteistä on kuitenkin ammatillista retoriikkaa, joka on opittua eikä olennaisesti pohjaudu todellisuuteen - ja kommunikaatioon todellisuuden kanssa on liian pitkä matka. Suomalaisen työn julkinen puhe on yksipuolista ja valheellista. Monesti vitsaillaan Pohjois-Koreasta - itse en enää näe mitään vitsiä.

Työpaikat muodostavat sisäryhmiä ja liittolaisuuksia. Nämä ovat eripuraisiakin jurnuryhmiä joissa kritisoidaan määrättyjä tahoja, ja viljellään epämääräistä "työpaikkahuumoria". Ne kumoutuvat määrätyissä tilanteissa, kuten edustettaessa ulospäin. Ongelma kumoutumisessa ei ole siinä että niin tapahtuu, vaan se että ihmiset todella uskovat alkuperäiseen sisäryhmäänsä JA siihen edustukselliseen yhtenäiseen ryhmään jonka he vievät ulos. Tavoitteiden kannalta he käytännössä vesittävät omat kriittisen ajattelunsa ja tuohoavat projektinsa uskottelemalla sen toimivan, hyväksyvät itse oman valheellisen esityksensä.

Ryhmittymättömyys on lähtökohtaisesti puolueettomuutta, mutta ulos jääminen ensinnäkin suuren ryhmän yhdistävästä retoriikasta, ja toisaalta saman suuren ryhmän sisädynamiikasta tarkoittaa että olet käytännössä kaikkien vihollinen. Ei sitä välttämättä niin ajatella, mutta niin se toimii.

***

Suomalaisessa työvoimapolitiikassa on tällä hetkellä ollut kaksi linjaa: perustulon vapaus, työttömyysturvan kiristäminen. Samaan aikaan kun kokeillaan luottaa ihmisen omalähtöiseen aktiivisuuteen, jossa yksilö pääsee omista lähtökohdistaan käsin rakentamaan oman työnsä kokonaisuuden, samaan aikaan kiristetään työttömyysturvaa ja yksilöiden sidosta tyhjään hallintokulttuuriin jonka ainoa todellinen anti on vaino.

Miksi kahta näin erilaista linjaa ylipäänsä edistetään samaan aikaan?

Oli miten oli: samalla kun on tavallista sanoa että ns. "vapaamatkustajuutta" ei tulisi tukea, TE-toimistojen edustama hallinnollinen mielenlaatu on sellainen jolla ei tulisi olla paikkaa missään yhteiskunnassa, vaan se pitäisi täysin karsia. Missään muussa virastossa (saatan olla liian optimistinen) ihmisiä ei juoksuteta hoitamassa asioitaan tavalla jossa he eivät etukäteen saa tietää miten heidän asiansa päätetään. Kaikissa virastoissa ihmisten annetaan täydentää paperisotaan liittyä papereita, mutta jos olet alunperin jättänyt jonkin lomakkeen toimittamatta, TE-toimistossa siihen pohjautuvaa vajaata päätöstä ei täysin kumota vaan siihen jätetään aukko jota ei korjata.²

Päätökset eivät pohjaudu todellisuuteen, vaan käytäntöihin. Päätökset perustuvat aiempiin päätöksiin, ja sama kerrostuu eri selvityskierroksilla. Joitakin vuosia sitten valitin eräästä päätöksestä työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan: heidän olennainen vastauksensa oli että valituksessa ei ole tuotu esiin mitään mitä ei jo alkuperäisessä päätöksessä (tai selvityksessä?) ole ollut, mutta alkuperäisen päätöksen ongelma oli ettei siinä otettu huomioon mitä alkuperäisessä selvityksessä on sanottu. Enkä edes muistanut missään vaiheessa sanoa, että alkuperäisessä tilanteessa minulle sanottiin että minulta pyydetään jos jotain puuttuu.

Ajattelun taustalla on toki yhdenvertaisuus, ja siinä vedotaan lakiin. Laki on kuitenkin aikamoista vedättelyä. Yksi näkyvä byrokratian kommervenkki on ns. "työtarjous". Tällä sanalla alkaa TE-toimiston paperi jolla he ilmoittavat avoimesta työpaikasta. Paperi päättyy kappaleeseen jossa mm. sanotaan "sinun täytyy... ottaa vastaan sinulle tarjottua työtä. Tarjotusta työstä kieltäytyminen voi johtaa..." Kyseinen paperihan ei tarjoa työtä, vaan on työpaikkailmoitus, velvoitus hakea tätä työtä. Tämä on sitä halpahintaista ajattelun vedättämistä joka pitää ihmiset tyhminä ja apaattisina.

Ei tästä enempää.

***

Työelämän ongelmat voi kohdata kahdella tapaa: moraalisina tai terveydellisinä. Kokonaisuuteen voi suhtautua omantunnon kysymyksenä: suomalainen työelämä ei edusta sellaista toimintamallia, jota voi hyvällä omalla tunnolla tukea. Nuorena tämän kysymyksen pystyy ohittamaan ajattelemalla ehtivänsä tuoda esiin omaa näkemystäni myöhemmin, mutta jotkut ohittavat omatuntonsa koko elämänsä, joko alistuvat tai kyynistyvät. Käytäntö voi kuitenkin muodostua sellaiseksi, että saatuasi työurasi edetessä periaatteellisen mahdollisuuden ja vastuun toimia aktiivisena rakentajana, kohdattuasi työkulttuurin muotovaatimukset, menetät ensin yöunet, ja sen jälkeiseltä tieltä ei ole paluuta. Ohitettavan omantunnon häiriö muodostaa lopulta fyysisen mahdottomuuden osallistua.

Niin kauan kuin alistut vallitseviin terveysnormeihin, enemmän tai vähemmän hyväksyt ongelman laadun olevan psyykkinen, mutta kumottuasi terveyskäsitteisiin sisältyvän hallinnan kulttuurin, näet että ongelma tosiaan on fysiologinen (siinä määrin kuin ylipäänsä pysyttelet tässä käsiteparissa) tai palatessasi siihen näkemykseen jonka alunperinkin koit lähtökohdaksesi, se on moraalinen: et tee sitä mihin uskot.

Toki ongelman perusta psykologiassakin tunnustetaan: sinulla on "oikeasti" jotain muuta tärkeämpää jonka vuoksi et juuri nyt voi tehdä sitä mitä koet velvollisuutesi olevan. Mutta tämä velvollisuuden kokemus juuri tulee hallinnan kulttuurin  normiodotuksesta, jolla on hyvin vähän todellisuuspohjaa - se on vain rakentunut ihmisten tuotannollisten käytäntöjen sanelemana, ja toimii niin kauan kuin se enimmäkseen toimii. Terveydenhuollon tavoitteena ei ole mikään totuudellinen elämä, vaan palauttaa ihminen työelämään sellaisena kuin se on. Vaikka työelämälle kritiikkiä psykologien taholta esitetään, heidän käytännön työnsä, heidän omista lähtökohdistaan käsin, on tämä.

Valitettavasti näyttää siltä että koko psykologia on valehtelua - tieteessä ei ylipäänsä pelätä mitään niin paljon kuin joutumista naurunalaiseksi. Tiedettä ei ohjaa totuus, vaan tieteellisen uran jatkuvuus. Ja jatkuvuutta määrittelee hallinto, joka voi olla virallista tai epävirallista.²

Eikä yksilö tiedä mitä muuta omatunnollaan tekisi kuin sairaalloistua, tai herra paratkoon, hakeutua johonkin ryhmään.

***

EPILOGI 20.8.2017

"Hallitus on luvannut, että tämän vuoden alusta lähtien TE-toimistot haastattelevat kaikki työttömät vähintään kolmen kuukauden välein."³

Ylen teksti-tv:n etusivu näyttää tältä (suluissa vastaavan www-version linkki):

103 Suomi hiljentyi muistamaan uhreja (www)
106 Kanerva: Sisäiset uhat selvitettävä (www)
105 Viranomaiset kaipaavat ilmoituksia (www)
104 Työttömistä haastateltu vain puolet (www)

131 Tuhannet protestoivat Bostonissa (www)

Mihin kontekstiin työttömyys kuuluu? (Ja mihin kontekstiin ne ihmiset kuuluvat, jotka syrjäytetään työelämästä? Mihin ne jotka syrjäyttävät?)

Kuuluuko työttömyys tosiaan siihen kontekstiin, että "kansallista turvallisuutta" alkavat selvittää "muut kuin perinteisesti totutut viranomaiset". Tätä toisteltiin joskus viime vuoden vaihteessa, enkä välitä etsiä viitettä.

Tätäkö se nyt on?^{4 5}

--

¹ Esimerkiksi nykyisessä ympäristövastuussa ei ole mitään juhlittavaa. Siihen on lähdetty vain koska on pakko, ja tämän jälkeen tehty siitä muodikas, markkinoitava hyve.

² Mainitsen tässä siltä varalta että se voi nykyisessä keskustelussa hämärtyä, ongelmana ei sinänsä ole tiede, ajattelu (en käytä sen omia fraaseja enempää), vaan likipitäen kaikki mitä sen ympärille ongelmattomasti rakentuu, myös tieteen omat käytännöt (mukaanlukien sosiaaliset).

³ "Vain reilu puolet työttömistä haastatellaan niin usein kuin pitäisi" - 20.8.2017 klo 06:34.

⁴ Klo 10 oli kansallinen hiljainen hetki. Ylen verkkosivujen ensimmäinen uutinen klo 10:05 "Karhun ja sorsan metsästys alkaa tänään". Tämä on "kansakunnan" rytmi, ja normaali arki (niin kuin se yleisradiolla esitetään: "uutisia, rentoa ajanvietettä ja päivän puheenaiheita").

⁵ Virallinen juhalapuhe on muotoa "Toimittajalta: Älä tee palvelusta terroristeille – älä levitä vihaa somessa" 20.8.2017 klo 14:57. Ongelma on siinä, että media ei ilmeisesti itse ymmärrä toimivansa vainoajana, ja vaino kanavoituu monin tavoin.