Hallinta
Valta on käsitteenä staattinen, hierarkinen, suhteellinen asema asetelmassa. Hallinta on mukautuvampi ja konkreettisepi - sitä voi myös olla kenellä tahansa, ja käytän sitä yleisessä, abstraktissa merkityksessä, jota voi hahmotella ajatuksella elämänhallinnasta, tekemisen hallinnasta jne.
Käsittelen hallintaa suhteessa luonnonsuojelun tavoitteisiin, taustana käsitys ihmisen oikeasta asemasta luonnossa.
Ks. myös samaa teemaa eri näkökulmasta lähestyvä tekstini Luonnonsuojelun tavoitteet.
Motivaatio
Kukaan ei tee mitään jos menettää hallinnan. Tämä pätee esimerkiksi omistajaan ja palkolliseen: yrittäjä haluaa säilyttää hallinnan yrityksestään, työntekijä työstään. Että ensimmäisen hallinta onnistuu, usein jälkimmäiseltä odotetaan olennaisesta hallinnasta luopumista, ja se tekee hänestä itsestäänkin samalla (periaatteessa) helpommin hallittavan.
Henkilö jolla on mikä tahansa hallintasuhde mihin tahansa, haluaa sen säilyttää ja niin kauan kuin neuvotteluyhteys on olemassa, on muutoksissa sen suhteen pragmaattinen, eli neuvoteltaessa täytyisi olla kokonaispaketti jota tarjota ja minusta tämä etenee lopulta ihan maailmankatsomukseen asti. Ihmiset tekevät yllättäviäkin asioita jos kokevat asian omakseen. Käytännössä tähän liittyy ikävä kyllä laskelmointia, mutta avain on silloinkin hallinta.
Mutta tämä on realismiakin. Jos ihminen on menettämässä hallintaansa, hänen on saatava se jostain, muuten hän ei motivoidu.
Nyt esimerkiksi metsänomistaja saattaa nähdä luonnon raakana ja julmana, johon ei kannata pysähtyä (ja tätähän luonnonsuojelulla jossain määrin tarjotaan).
Tämä on tietysti täysin epärehellistä tehotuotantokarjatalouksineen, mutta siinä ihminen on elämäntapansa vanki, ja ihminen mieluummin jyrää eteenpäin kuin pysähtyy sekavaan saalistamisen tilanteeseen jolle kokee olevansa voimaton tekemään mitään.
Luonnonsuojelun perimmäinen tavoite
Luonnonsuojelussa poliittisia ratkaisuja voidaan saada, mutta siinä mielessä olennainen luonnonsuojelukysymys on pidemmällä kuin mitä yleinen keskustelu nyt näkee. Mielestäni ihmisten täytyy lopulta nähdä itsensä muuna kuin petoeläimenä, ja silloin luonnonsuojelurooli on rajoittaa liikaa saalistavuutta omassa elinpiirissään ja vetäytyä joiltakin alueilta. Minusta ihmisen luonnollinen tunnekapasiteetti vastaa suoraan tähän. Ja se sekaannus mikä ihmisessä on, johtuu ensisijaisesti koirasta ja mitä se ihmiselle mahdollistaa, sekä siitä että ihminen on tässä antanut itselleen luvan vangita eläimiä. Tämä rikkoo ihmisen luonnollisen etäisyyden muihin eläimiin, ja luonnollisen hallinnan kokemuksen.
Ihmisen alkuperäinen huoli
Tämä tietysti avaa uudelleen kysymyksen niistä vaaroista joilta ihminen alunperin on halunnut suojautua. Liika suojautuminen on kuitenkin muuttanut nämä ongelmat hallitsemattomassa määrin itse aiheutetuiksi. Mitä ulkoisiin "ongelmiin" tulee (kilpailu muiden lajien kanssa), eiköhän tätä teknologiaa jo riitä rauhallisempiin suojaratkaisuihin (niissä suhteissa joissa teknologia ylipäänsä on olennaista), ja aikaakin kun se käytetään olennaiseen eikä "viihtymiseen".
Mielestäni kaikkein vaarallisinta on provosoida teknologialla aluetta jotka ovat monien aistiemme (suoraan) tavoittamattomissa, kuten virukset ym. luonnonmuuttumisen vaikutukset, mutta tähänkin mielestäni on paras apu se mikä meillä on - jota kutsun tässä vaikka ennakkotunteeksi. Kun se on oikein viritetty, se kertoo että olemme puskemassa alueelle jossa menetämme luontaisen hallinnan. Aiheutamme silloin pelkkää onnettomuutta, ja muut eläimet kertovat tämän.
Nyt ihmiset ovat niin erikoistuneita ja verkostoriippuvaisia toisistaan ettemme tässä oikeastaan ymmärrä toisiamme, ja tähän tietyt eläinsuhteet ovat kelvottomia - niiden miellyttävyys, vaikuttavuus ym on olennainen vale.
Luonnon oikeus
Oikeus on mielestäni käsitteeni ylikäytetty ja sen pitäisi konkreettisessa tekemisessä olla pienessä roolissa, mutta sillä voi kuvata jotain vuorovaikutussuhteita perustasolla.
Lyhyesti: luonnossa on oikeus, ja eläimet näkevät onko ihmisellä kulloinkin oikeus, mutta tämä viestintä edellyttää että petoeläimet ja petoeläinmäisyys hälyttävät.
Tällä hetkellähän näitä psykologisia ilmiöitä tulkitaan lähinnä yliherkkyytenä tai hajaannuksena - ne häiritsevät ja ovat pois siitä miten elämme tällä hetkellä, mutta se on meidän elämäntapamme ominaisuus, eikä siis vika meissä itsessämme jota pitäisi jotenkin korjata. Näiden ilmiöiden yhteydessä kuitenkin näemme hallinnan katoamisen, ja se on yksilön ongelmien sijaan monisyinen yhteiskunnallinen kysymys.
Luonnossa kukaan ei tavoittele absoluuttista valtaa, vaan hallintaa suhteessa tarpeisiinsa.