Vuorovaikutus | Koneisto
Dystopian realiteetin1 kannalta ihmiset toimivat kuin koneisto kun he lakkaavat kommunikoimasta. Kommunikointi tässä järjestelmässä on kiintiöitettyä hörinää.
Tämä on hallittua painostuvuutta, ja kommunikoituvuutta jota voi koordinoida. Se synnyttää anomalioita, kommunikointiyrityksiä jotka eivät kohdistu. Ne kuitataan hulluutena ja höristään omaksi tappioksi. Loistutkimuksen2 kiinnostava kysymys on, kenen voitto on välittömän mielihyvän voitto.
Rinnakkaisia käsitepareja:
Kommunikaatio | Koordinaatio Keskustelu | Viestintä
Nämä ovat saman tason käsitteitä. Vaikka näissä on järjestettynä näkökulma- tai sävyero, ne kuitenkin pysyttelevät vakiintuneisuuden piirissä. Niissä voisi ajatella olevan aste-ero, mutta ei laatueroa (vrt. Kierkegaard); ts. mahdollinen laatukin on vakiintuneisuudessa käsitteenä jo määrällistetty.
Koordinaation dominaatiossa: jos taas joku ei keskustele toivotulla tavalla (sitouttaminen), hänet voi jätttää koordinaatioonsa - katsokoon mihin päätyy.
Musiikki oli alunperin funktionaalista (reaalisessa, tarkoitetussa merkityksessä), se rytmitti ihmisten yhteistä etenemistä. Nyt kulttuuri märehtii itseriittoisuuttaan. Kun kansainvälinen oopperalaulaja puhuu musiikin paremmuudesta ja huonommuudesta, sen arvosta (taide-viihde), kanahaukkahan se nousi lentoon haastattelupaikan ikkunan takana.
Psykiatrinenkin lähestymistapa tulee kyseeseen kun yksilö jyrää limittäisyydessä (latistumisessa), eikä näe tai osaa siihen reagoida, ts. pysäyttää sen ahdistuksesta johtuvaa vauhtiaan. Tällaisissa tilanteissa yksilö ei löydä olemisen merkityksellisyydestä kosketuspintaa rajoittaa itseään löytääkseen olennaisen sijaintinsa toiminnan mielekkyyden. Kulttuuri on rajannut mielekkäitä ja itseään tukevia toimia joita se tukee yksilön jyräävyydestä huolimatta. On epäselvää missä määrin ilmiö itsessään on sairaus, koska se on vallan tuote, karhujahtiin antautumista. Nämä yhteisöt simputtavat mielellään.
Keskustelu vakiintuneisuuden sisässä tapahtuu sen vedätyksessä3, eikä kovin usein löydä olennaista merkityksellisyyttä, oli sen tarkoitus mikä tahansa. Keskustelua säätelevät puhekäytännöt, eikä toisenlaista puhetta mekaanisesti lainkaan kuulla (havainnointi ei tarkennu); vakiintuneisuus on liian laajalla, joko etenee, leikkaa tyhjää, tai hyökkääntyy.
Positiivisessa merkityksessä yhteisön järjestyneisyyttä voi käsitellä tai purkaa käsiteparilla:
Yhteenkuuluvuus | Rakenne
Tämäkin pitää sisällään painostuvuutta, mutta mahdollistaa olennaisempien elementtien etsinnän ongelmien ratkaisemiseksi syvemmällä tasolla. Ihmiset myös joutuvat pakenemaan rakenteeseen koska toisten täysi hyväksyntä on mahdotonta. Vuorovaikutuksen rajoittuminen on yksilön oma tahto. Yhteisö joutuu ja tässä myös pystyy etsimään tilaa jossa yksilö voi toimia "jumalan edessä", mutta tällaisenaan tulkinta on ihmiskeskeinen jossa yksilö ei toisten ihmisten lisäksi kohtaa mitään muutakaan. Ensi alkuun hän voi kuitenkin löytää tilansa virheellisyyden, ja virheanalyysillaan hän pääsee myös eteenpäin4.
--
1 Realiteetilla tarkoitetaan voimakasta väitettä jonkin käsityksen olemisesta todellisuuden tila. Käytännössä tätä voi käsitellä niin, että joko todellisuus sinnikkäästi korvataan, väritetään tai typistetään jollain käsityksellä, tai sitten niin että jokin normaalisti tarinointina pidetty nähdään itse asiassa vallitsevana tilanteena.
2 Loinen on kiehtova käsite, mutta vastaavalla tavalla pinnallistavuuteen asti liiankin yleiskäyttöinen, kuten riippuvuus tai valta. (Käytän toisaalla käsitettä riippuvaisuus positiivisemmassa ja valitussa, vaikka silti hiukan painostuvassa merkityksessä.) Toisaalta loinen käsitetään ihmiskeskeisesti, eikä nähdä ihmisen loiseläjyyttä, siinä merkityksessä jossa hän kokee valtaa.
3 Esimerkki keskustelusta yli- tai ristiinvedätysessä: "Aktiivisuusehtojen laajentaminen on kuitenkin ihan hyvä juttu siihen saakka, kunnes saadaan aktiivimalli kokonaan pois". Joku järjestely on niin junttaava että se on ilmeisen viallinen. Siihen voidaan tehdä paranteluja ja niitä voidaan markkinoida edistyksenä, mutta ne eivät ikinä poista turhaa painostuvuutta. Palautuminen tästä keskustelusta voi tuoda näkyviin uuden (eli aiemman) junttauksen joka on ollut edellisen alkusyy.
4 Tätä scifi ei näe, vaan dramatisoi huomion väärään suuntaan, sokeaan kapinaan; syvempi tarkoitus on etsiä missä vuorovaikutuksen raja on, mistä se löytyy, ja mihin asti sen varaan voi laskea. Jos se ei ole nyt tässä, missä se nyt on.