Luonnon tasapaino

Jotkut käyttävät käsitteitä "luonnon tasapaino" ja "luonnon kiertokulku" perustelemaan omaa passiivisuuttaan joihinkin luonnon tapahtumiin nähden. Tämä on lähinnä välinpitämättömyyden oikeutusta.

"Luonnon tasapainosta" tässä merkityksessä puhuttaessa jää huomaamatta, että ei ole ihmisen osalta mitään neutraalia osallistumattomuutta. Vaikka ihminen ei edes yrittäisi vaikuttaa mitenkään, hän kuljettaa aina mukanaan "auraa" joka jostain syystä on luonnontieteilijöiltäkin huomaamatta, ja sen tutkimus voisi olla enemmänkin filosofiaa/fenomenologiaa, mutta luulen että tämänkin harrastajat pysähtyvät liian tyytyväisenä koirailuunsa. Auralla tarkoitan tässä tapauksessa pikemminkin jyrää kuin sitä itämaista tai new agea, mutta sama asia ne ovat. Tätä auraa voi kuvata myös sanalla "ilmapiiri" jota lajit omalla tavallaan osaavat seurata ja käyttää hyväksi. Tällainen välinpitämättömyyden eläin on esimerkiksi varis, jolle ihmisen ei tarvitse tarjota kaatopaikkoja tai roskia, vaan se tietää että ihmisen ympärillä tapahtuu sille hyödyllisiä tapahtumia.

Se että varotaan vaikuttamasta "luonnon kiertokulkuun" tai "tasapainoon" johtuu vain ja ainoastaan siitä että ihminen (yksilönä) tietää että hän ei osaa tehdä mitään hyödyllistä (reaaliyhteiskunnan roolistaan käsin) aiheuttamatta samalla onnettomuutta, ja tätä hän sitten julistaa lakina. Tästä hän omaksuu uskon (luovuttautumisen) erilaisiin petoeläimiin koska ne ovat ne välittömät takertujat jotka hän ympäristöönsä kuljettaa (tosin tietämättä sitä), ja tästä johtuu ilmiö että luonto väistää, ja siihen ihmisen läsnäollessa muodostuvat jännitteet. Nämä eivät ole mitään luonnonlakeja vaan (metsästäjä)ihmisen juntturoituvuutta.

Kyseessä on yhteensopimattomuus omaan elämäntapaan joka on hyväksikäyttävä, ja jossa toimitaan ja havaitaan koirilta ja kissoilta käsin, eli siitä oletetusta mukavuudesta.

Jos taas ihminen järjestää ympäristöä se tekee järkevimmin järjestäessään sen siten että saalistavuus (tai kuolemanloukottavuus) on minimissä. Tällä on monenlainen vaikutus ihmisyhteiskunnan ilmapiiriin. Tämän suojeltavan alueen arvottaminen ei ole vain poliittista tai taloudellista, vaan myös "eksistentiaalista".

Ihminen taas ei voi perustavassa merkityksessä suojella (hän voi kyllä järjestää rakenteitaan) ymmärtämättä mikä on hänen vaikutuspiirinsä jossa hän siirtyy hyödyntämisen ja mukavoitumisen sijaan osallistujana tulkitsemaan luonnon tapahtumien merkityksellisyyttä ja hälyttävyyttä (metsästäjän latistetusta näkökulmasta tämä on saalistamisalue jonka hän jättää käyttämättä).