Havainto | Välittyneisyys

Havaintoon liittyviä sekalaisia huomioita.

***

Joku valokuvaaja väitti että ei ole muuta objektiivista kuin paparazzi pusikossa. Kameransa takaa hän ei tiedä että seurailu tai vaino takertuu. Seuraaminen vaikuttaa siihen miten joku käyttäytyy, ja se on todennäköisesti suhteellista ääripääkäyttäytymistä, tai hyvin hermoheikkoa. Suora havainnointi ajattaa, jolloin kohde liikkuu rajoillaan.

Ennakkokäsitys on se mihin kiinnittyneisyys on järjestynyt. Se ei liity vain "älylliseen" arviointiin vaan on koko olemisen viitekehys. Sen käsitteleminen ei ole vain rajattu kognitiivinen asia, vaan muutokset käsitysten muutoksissa vaikuttavat ja vaativat muutoksia monissa muissa olemisen yksityiskohdissa ja tavoissa havainnoida maailmaa.

Vahvistusvinoumasta. Ihmisellä on havainnointi joka ylittää kognitiivisen tai esimerkiksi välittömän näkö- tai kuulohavainnon. Tämä "jokin muu" jää "normaalissa" noteeraamatta, ja siksi siitä pidetään kiinni vastoin ilmeisiä tosiseikkoja, vääristyneenäkin, juuri siksi että rutiini vie jo - yksilö on liian kiireinen. Puhumattakaan muusta välittyneisyyden funktionaalisuudesta jossa yksilö on osa luonnon järjestyneisyyttä jossa uskomus vahvistaa luonnon muitakin käytäntöjä (funktionaalisuutta) kuin mitä yksilö kokee tekevänsä.

Vahvistus on pragmaattista, ja toimii esimerkiksi aggressiolle - se tuntuu toimivan niin kuin toimii.

Rationaalisuus on harha. Käytäntö on täynnä pragmaattisia selviytymisen jättämiä valintoja jotka on legitimoitu. Rationaalisuutta arvioidaan suhteessa vallitsevaan käytäntöön. Lähtökohta ei ole rationaalinen vaan kiinnittyneisyys.

Ihminen lähestyy luontoa teknologiastaan käsin - toisaalta onko ihmistä ilman koiraa? Puhuminen toisenlaisesta ihmisestä altistaa sen edellisen hyökkäävyydelle.

Suora havainto luonnosta on väärää lähestymistä. Luonto järjestyy suhteessa havaitsijaan, ja antaa väärän käsityksen järjestyneisyydestään. (Kätkeytyneisyys)

Havainto ottaa kiinni. Kohdistuessaan johonkin, havainto ottaa kiinni kohteensa ympäriltä, ja piirittää kohteen ja itsensä väliin.

Havainnon muoto ja sisältö:

i) Jonkin havaitseminen muodostaa havainnon sisällön. On tavanomaista ottaa kantaa havaittuun, esimerkiksi onko se toivottu tai ei-toivottu. Havainnolla on kuitenkin myös muoto, ja muoto on se jonka vallassa tai hallinnassa havaitsija on. Muoto on paine joka joka kohdistuu havainnon sisältöön, ja määrittää havaitsijan asenteen intensiteettiä. Jatkuvasti painostettuna havaitsijaa ohjataan joko muodostamaan negatiivinen kanta, aggressio, tai alistumaan havainnon kohteelle. Tavanomainen tapa painostaa ja ohjata ovat koirat tai muut petoeläimet joilla ihminen on katsonut parhaaksi hallita ympäristöä. Petoeläimellä vedätetyssä ympäristössä tapahtuvassa suorassa havainnoinnissa ei ole mitään objektiivista, vaan halua käyttää valtaa.

ii) Kiinnostus saattaa herätä jostain asiasta tai kohteesta, mutta koskaan ei voi varmuudella tietää mikä siihen johdatti... voima voi olla sille täysin vastakkainen. (Siksi inhimillinen hymyily ja intoilu on arveluttavaa.)

iii) On olemassa muitakin havaitsijoita kuin havaitsija ja havaittu. Ja tämä havainnon piiri välittyy.

Samaistuminen tai empatia on saalistamista - itsepintainen erillään pysyttelykään ei ratkaise tätä ongelmaa.

Kun ihminen tarkastelee eläimen "moraalia" hän näkee sen tekevän yhtä ja toista. Tässä hän a) unohtaa kaikki törkeydet mitä ihmiset tekevät (eläin tietää nämä). b) Ei näe sitä että jokainen eläin toimii pakottavasta syystä. Se mieluummin tuhoaa aggressiossa lajitoverinsa (tai oman) pesänsä kuin ottaa tai kutsuu paikalle sarjamurhaajan. Ratkaisemalla asiat yhdyskunnassaan (joka voi sisältää eri lajejakin) ne voivat välttää ulkopuolisen selvittäjän. c) Kaikki tämä ihmisjärkeily kutsuu aggressiota joka johtuu lihasvoiman paineesta jota ei voi kohdata ilman että sen kasaantuminen jatkuu oletetun asetelman ulkopuolelle/-a.

Kun ihmiset kohtaavat ristiriidan, he tilanteen arvioinnissa ymmärtävät vain suoran ryntäämisen. Jos he ymmärtävät vetäytyä he tekevät sen juonitellakseen tai ansoittaakseen.

<- 2018-09-14

2019-02-27 ->

Mielikuva on havainto.

Mielikuvat ovat välittyneisyyden ääritilanteita.

Se mitä perättäisten mielikuvien välillä tapahtuu on osallisuuteen liittyvä jännite mielikuviin liittyvien olioiden välillä. Kaikki osapuoliin liittyvät arvioinnit, lisämielikuvat ja jälkitunnelma ovat merkityksellisiä, ja suhdetta niiden luonteeseen voi arvioida eettisesti.

"Objektiivisuus" objektivoi, se ei ymmärrä että se voi suojata havaintonsa (mielikuvansa) kohdetta, latistaa sitä, tai tahtoa sille suoranaisesti pahaa. Havaitsija ei välttämättä voi kohdistaa hyvää tai pahaa suoraan kohteelleen, vaan tahto kohdistuu satunnaisesti kohteen ympärille, koska mielikuvaan liittyy aina jännite kohteen ympärillä, jännite kohteen ja havaitsijan välillä, eli tahtoessaan jotain voi aiheuttaa päinvastaista koska kaikkea jännitteeseen liittyvää ei voi tunnistaa, ja sen tunnistaminen kuuluu kohteelle itselleen. Kohde ei kuitenkaan voi enää tunnistaa vaarojaan kuin rajoitetusti, jos havaitsija painostaa sitä. Siksi parasta mitä havaitsija voi tehdä on tunnistaa kohteen sijasta vaaroja ja rajoittaa osallisuuttaan.