Yhteiskuntakritiikki

Perustava ongelma demokratiassa, tieteessä, järjestötoiminnassa ja esimerkiksi Yleisradion kaltaisissa instituutioissa on, että ajaakseen ja puolustaakseen yhtään mitään "edistyksellistä" asiaa puolueiden, ryhmittymien ja instituutioiden on tehtävä yksinkertaistuksia ja suoranaisia todellisuuden stilisointeja jotka omasta puolestaan ovat syrjiviä ja suoranaisesti vainoavia. Ne huutavat olemassaolonsa legitimoidakseen agendaa joka itsessään on mielihyvään tai mukavuuteen pohjautuva voittajaratkaisu ("keskiluokkaisuus") joka edellyttää ihmisten kilpailuttamista - karsimista tai karsiuttamista.

Kun sitten esität kritiikkiä tai olet ollut turhautunut mihin tahansa näihin "vapauden" ilmentymiin liittyviin ilmiöihin, on erittäin turhauttavaa ja tyhjäksi tekevä hetki löytää jostain (populistinen) huutaja joka käyttää samoja ilmaisuja mantranaan.

Yhteiskunnassa ei ole vain normaaleja tai menestyviä, ja sitten syrjäytyneitä tai huono-osaisia joista edellisten täytyy tai ei täydy pitää huolta. Tietyssä mielessä yhteiskunta systemaattisesti tekee mahdottomaksi merkityksellistä elämää, ja jossain vaiheessa eteen tulee se ongelma että sen (valloitus)tavoitteita ei voi varsinaisesti tukea vaikka sen perustavaa (selviytymis)pyrkimystä ei sinänsä haluaisi häiritä. Sen syntymiselle on historiallinen peruste, mutta se nojaa liikaa tähän taisteluunsa joka estää sitä varsinaisesti edistymästä tai kehittymästä, tai pysymästä edes suunnilleen mielekkäänä. Taloudellinen hyvinvointi on tyhjää, mutta voi antaa sille hiukan yksilöllistä sietokykyä. Yksilöllisyys taas on ylikorostettua, mikä on tärkeää vain sen ollessa uhattuna.

Viestinnällisestä "sisällöstä" ei viitsi puhua mitään.

Mitä kulttuuriin (taide, viihde) tulee, sekin on sivilisoitumisensa vanki, ja tyytyy rynkyttelemään sen kuolettavia rajoja. Se täyttää itsensä rytmeillä joiden on tarkoitus työntää saalistavuutta sen omassa suunnassa. Tästä syystä "luomiseen" liitetään käsitteitä kuten tuska, ja hiukan "ylevämmässä" merkityksessä kärsimys. Ongelma oikeastaan on, että kulttuurin materiaali on sivilisaatio, ja sellaisena se on repivää oli sen tarkoitus sitten hajottavuus tai rakentavuus: se yrittää luoda jotain, ikäänkuin se olisi tyytymätön siihen mitä maailmalla on tarjota. Mikä tuo maailma on? Ja mihin sivilisaatio on sen pakottanut?

***

Usein poliittisia päätöksiä perustellaan sillä että ne on demokraattisella prosessilla tehty. (Eli perusteista ei puhuta enää mitään.) Kuitenkin, kansakin säännönmukaisesti päätyy vastustamaan kollektiivisessa liikkeessään (hetken tai aikakauden hulluudessaan) antamaansa mandaattia: hallitsevien puolueiden (sisällöllinen) kannatus on yleensä alhaisempi kuin mikä niiden (muodollinen) valtakirja on.

Luokka: »
Luotu 2018-09-11 17:30 | Muokattu 2018-09-14 10:05
http://raulihaverinen.fi/?id=346