Sosiaalinen omatunto

Suomessa ei koeta olevan toisinajattelun ilmiötä kuten jossain muualla koska valtio ei näkyvästi käy päälle. Se peluuttaa pesäkkeitään järjestelmän seurantakerroksena, jossa yhteiskunnallinen tarkastuskierros painostavuuden myötä jossain määrin lamaannuttaa aikomuksia ja lisää provosoituvuutta. Tälloin se on epäsuoraa (asianhoitajien) jalkauttamista, jossa koko väkivalta yksityistetään - yksityishenkilöt hoitavat sen keskenään ja kontrolli puuttuu asian silloin kun puuttuu.

Voi odottaa lapsuutensa ja nuoruutensa toisten tulevan järkiinsä, ja hulluuden menevän ohi, mutta sen sijaan vaino pahenee ja tulee järjestelmällisemmäksi, niin pitkään kuin pysyy yksilönä jolla on ne velvoitteet jotka kaikilla on.

***

Oletan että kautta aikain on yritetty korjata (tai tuomita) sitä ilmiötä että ihmiselle tulee paha olo ihmisten tekemisistä.

Saalistajanormin sisällä elävät saattavat kutsua "outoina" ja taloudellisesti hyödyttöminä kokemiansa käytäntöjä noudattavia ihmisiä elämäntapaintiaaneiksi.

Onnettomien ristiinvedätettyjen kuolemanloukkojen ominaispiirre on erilainen oireilu, jossa jokin toimminnan osa otetaan silmätikuksi ja siihen kohdistetaan aggressiota. Tämä saattaa puuduttaa, ja sattuvasti juuri apatia oli amerikan alkuperäiskansojen osa.

***

Ajatellaan että eteenpäin meneminen on luonnollisuutta ja se mikä on rinnakkaisuudessa saa siten parhaan mahdollisen myötäelämisen. Niin kauan kuin kaikki hyväksyvät saalistamisen yhteisönä. Poikkeaminen tästä merkitsee aggression asettumista välitilaan. Siinäkin voi saalistaa, jonkun toisen päältä.

Vetäytyminen merkitsee eteenpäinmenona kaaosta. Vetäytymiseen liittyvä hallinta poikkea saalistamisen vastaavasta. Saalistajan hallinta on päällekäyvää ja lukittavaa, eikä anna mahdollisuutta...

Vetäytymisessä tilan antaminen vastakkaiselle tai rinnakkaiselle on epävarmuutta, pelkoa, ja syyllisyyttä.

***

Kun työministeri Lindström henkilökohtaisena harkitsemattomana mielipiteenään ilmoittaa:

Jos tietoisesti työ ei kelpaa, ei silloin oikein voi kelvata tuetkaan. Se on minun ajatukseni".

Töistä kieltäytyminen (pinnallisenakin mielihyvämotiivina) on olennaisesti apatiaa valtakulttuurin painostuksessa. Tämä on epäpoliittisen henkilön tapa ilmaista sama asia johon esim. poliittinen henkilö pääsee pidemmällä kiertotiellä. Hänellä on jokin este, ja se este on todellinen - maailma estää häntä, eikä hän voi itsevaltaisesti ohittaa tätä estettä: häntä käytetään johonkin väärään jolle hän ei voi tehdä mitään, ja tekemällä työnsä tämän päälle hän kaksinkertaistaa tuhovaikutuksen. Tämä on musertavaa ja se tavalla tai toisella myös musertaa velvollisuudesta estettään vastaan toimijan.

Kun sitten kuitenkin (pinnallisen liberaalisti) kehdataan vaatia vastikkeettoman perustoimeentulonkin poistamista (ja kuka mittaa vastikkeen), voidaan kysyä mikä on koko prosessin motiivi? Tappaa soveltumaton yksilö? Valtakulttuuri haluaa yksipuolisesti tai heimoneuvotteluissaan määritellä mikä on esim. oikea työnteon tapa.

Ihminen voi noudattaa tällaista velvoitetta, mutta hän saattaa (maltillisimmillaan) väsyä siihen. Kun hän väsyy siihen, hän näkee tästä kieltäytymisen omantunnon asianaan (subjektiivisesti terveyden merkityksessä). Tässä tilanteessa häneltä edellytetään etenemistä ehdoin tahdoin vaikka hän tietää menevänsä (vedättävänsä ja painostavansa) olennaisesti kohti kuolemaa (tietämättä mitä).

***

Koska maailmassa on muitakin ja ihmisiä, ja ihmisen teot ovat hirvittäviä ja vaikutuspiiri musertava, voi olla mahdotonta osoittaa myötätuntoa suoraan ihmiselle^*.

Jos myötätuntoa ei voi osoittaa suoraan, voiko sitä tehdä ollenkaan? Jääkö jäljelle tuomita?

Kysymykseksi jää mitä hän itse tekee, ja tätä voi tietysti moni kysellä.

MI-tä sä teet?
MI-tä sieltä löy-tyy?

(Anteeksi.)

--

^* Tästäkin syystä Kierkegaardin uskonnollinen yksilö ei voinut osoittaa yleistä sosiaalista "vastuutaan" suoraan vaan suhteessa Jumalaan joka myös on jokaisen yksityisen ihmisen vastakappale.