Työ | Kulttuuri

Työn ja kulttuurin erityminen

Joskus on puhuttu työn omistajuudesta ja omistuksen siirtymisestä pois tekijältään.

Voidaan puhua myös ennen työn luomasta kulttuurista, ja että kulttuuria ei enää luo työ vaan kuluttaminen. Tällöin kulttuuri eroa työstä (tuotantona) ja muuttuu työksi (viihteenä), joka ainakin näennäisesti kulkee omilla säännöillään. Tuotanto ja siitä eronnut kulttuuri ovat kuitenkin edelleen yhtä, missä kulttuurin sisällä tuotanto saatetaan nähdään ahneena (mutta ryöstösaaliina hankittu raha kelpaa, ja sitä on myös oikeus saada) jolloin kulttuurin erinomaisuus kuitenkin on lähinnä tekopyhää.

Joskus siis onnettomasti ajatellaan kulttuurin puolella ollaan parempia (kumpikin puoli on kehittänyt oman "vastuullisuutensa"), mutta miksi se sitten käyttää työnsä työstä irtaantuneen itseriittoisuutensa kehrään? Miksi se ei tee työtään alkuperäisessä työssä joka käyttäisi enemmän työtään työhön, siihen missä tuotanto epäonnistuu halutessaan päästä tehokkuudessaan helpommalla, kuitenkin riistäessään helppoutensa suurimmalla mahdollisella työllä ("tuottavuuden maksimointi"), jota te se puolestaan tasapainottaa suurimmalla mahdollisella määrällä kulttuuria ("raskas työ vaatii..."), tarpeetonta ja tuhoavaa esineistöä ja toimintaa, jotka se edelleen pyrkii rationalisoimaan (oikeuttamaan) eritasoisena pragmaattisena erinomaisuutena.

Kun historiallinen alkuperäinen "työ" käynnisti itsensä (luonnon) tappamisena, siitä irtaantunut työ edelleen toimii tappamisena, eikä voi päästä irti. Sen se voi tehdä vain tehdessään työtä joka ei perustu tappamiseen, mikä tarkoittaa että sen täytyy tehdä työtä voidakseen olla tappamatta. Tämä ylimääräinen työ jonka se käyttää voidakseen olla tappamatta on se mikä ennen oli kulttuuria.