Halun kiinnittyneisyys
Orson Welles sanoi Franz Kafkan Oikeusjutun perustuvan unen logiikkaan. Tavallaan ihan inspiroivaa, mutta ei vielä sellaisenaan sano mitään varsinaisesti syvällistä. Hector Berlioz'n Fantastinen sinfonia taas kertoo rakastuneisuuden muuttumisesta groteskeiksi näyiksi.
Molemmissa kyse on kiinnittyneisyyden järjestyneisyydestä, joka tulee esiin. Kyse ei ole mistään harhoista. Suuntautuessaan ja halutessaan jotain, ihminen kiinnittyy kenttään joka tuo mukanaan muutakin kuin ajatellun kohteen. Kohde ei ole itsenäinen, vaan on jo kiinnittyneisyydessään. Osapuolia on paljon enemmän.1
Ehkä tästäkin syystä Arthur Schopenhaer näki halussa jotain hallitsematonta, ja onnettomuuden aiheuttajan. Onnettomuus ei kuitenkaan ole vain sisäinen tunne, vaan reaalista. Itse asiassa järjestys on reaalisesta sisäiseen - onnettomuus on jo tapahtunut, ja siksi tunne, tiedostit tai et. Kaikki "ihmistunteet" ovat onnettomuusmagneetteja.
--
1 Jos fauna ihmisineen nyt muodostaisi yhteisäänen, se saattaisi esim. sanoa a) "valitettavasti metsäneläimet eivät osaa asemoitua tunnetilaasi tämän paremmin", b) "lakkaa murhauttamasta ystäviäsi tai elä murhaajiesi joukossa", c) "tässä ne ovat ne lähimmäisesi".