Jaksot
- Minä 2018-03-13 13:37
- PaskanintoilijaPaskanryntääjäPaskanrevittäjä Minä on saalistajan minä. Suhteessa koiraan. Sen hajoaminen on suhteessa johonkin muuhun. Ja tätä länsimainen ihminen pelkää. Mutta eivät kaikki hajoamiset ole hyviä. Esimerkiksi suhteessa haukkaan. PaskanrevittäjäPaskanintoilijaPaskanryntääjä . Tarkoitus…
- Borges-pihvi 2018-03-12 18:29
- Kirjallinen inspiraationi Kierkegaardin ohella on (ainakin joskus ollut) Jorge Luis Borges, tai oikeastaan vaikutelmani hänestä. En oikeastaan ole lukenut häneltä paljon. Tunnen hänet lähinnä lyhyestä tutustumisesta nuorempana, ja sen jättämästä vaikutuksesta,…
- Viihtyjät 2018-03-10 11:32
- Keskustelu Töölönlahden suppausyrityksen häädöstä on esimerkki bisneshörhöjen umpimielisyydestä viihtyilynsä perään. Katsoin viime kesänä kun joutsen saatteli lautailijoita Pitkäsillalla asti. Joutsen kulki aina edellä ja lähti eteenpäin kun lautailijat tulivat…
- flow 2018-03-08 15:28
- yöseuraaja vedättää aamuyöstä harakkahelvettinsä. ahdistuneet ihmisryhmät leikkimässä ystävällistä, katastrofi. *** lumiauran jyrän alla, yhteisön sovitut saalistusmerkit. sydämellisyyden myyminen koiralle ja kuvitelma olevansa hyvä ihminen. hymyily,…
- Aktiivisuudesta 2018-03-05 15:23
- Niistä asioita jotka itse koen tärkeiksi, ei huolehdita yhteiskunnassa mitenkään oletusarvona, jopa päinvastoin. Perustulo yleisesti mahdollistaisi sen, että yksilö voi tehdä näitä asioita, ilman lisäkorvausta. Näin niin kauan kuin yhteiskunta ei näitä ongelmia…
- Pilkkaa? 2018-03-05 14:44
- Yleisradiota voi karsia, mutta siten että se mitä tehdään tai voidaan tehdä yksityisillä kanavilla jää pois, ei niin että siitä tehdään yhtä suppea kuin kaikista muista (kaupallisista) medioista, ja jätetään se oma annettava pois. Periaatteessa ammattiliittojen…
- Saate #2 2018-03-04 20:55
- Viimeaikaisin pääprojektini on ollut sellaisen ajattelun käsitteellinen hahmotus, jossa tulee esiin ihmisen välitön kommunikointi ympäristössään, eli yleisemmin täysin ihmiskeskeisestä, teknokraattisesta ja petoeläinlähtöisestä, "rationaalisesta" nyky-yhteiskunnasta…
- s.s. mayday 2018-03-03 11:39
- kiertävä katastrofi- turvallisuus ensin, mutta kenen? *** haukkatotuus ja pöllöviisaus. eikä tämän kanssa kannata muusta puhuakaan. koirapainostus. mikään muu ei saa aikaa näyttäytyä. siitä tulee liian sekava ja saalistava. *** ihminen on loiseläin...…
- Väärä kohde 2018-02-28 18:41
- Mihin eläimiin liittyvä (ja vähän muukin) hallinto perustuu? Vainotaanko tieltä sitä minkä saa eteensä, kaikki pois tieltä. Näkyvissä oleminen on kuitenkin johdattuvuutta. Esimerkiksi kaupunkiympäristöä näkyvästi dominoivat varikset ja lokit puluryhmittymineen…
- Mainosjohdettu yhteiskunta 2018-02-27 16:11
- p olkoon pulu q porvarit, ikinuoret lapsukaiset ilkitöillä p ∧ q kaupataan ja lääkitään p → q jos te ryhmittelette toisia mainoksilla, jonain päivänä teidätkin voidaan ryhmitellä
- Mukavuudenhalu 2018-02-27 14:24
- Ihmisten tehokkuutta on roolinjakoajattelu. Kannattelu merkitsee että joku tekee teidän puolesta jotain että te voitte tehdä mitä teette. Seurauksena on valheellinen maailmankuva. Puluja? Ihminen laskee mihin mikäkin kuuluu
- Hirvien mailta 2018-02-27 10:46
- Hirvet, saamelaiset, suomalaiset... Nämä hirvien alkuperäiset maat valloitettiin lihan perässä, eikä tässä ilmastossa ole helppoa elää ilman sitä. Linkola haluaa jatkaa tätä metsästäjän perinnettä, mutta tässä suhteessa teknologiasta voi olla apua. *** Lihansyöntiä…
- Luonnon arviointi 2018-02-26 21:10
- Edellä käyttäessäni termiä välittyneisyys, sen merkitys on lähes synonyymi sanalle fenomenologia, ja olen tarkoittanut sillä erityisesti elollisen olennon ilmenemistä. (Esim. teknologinen välittyneisyys on tässä merkityksessä vedättämistä yli, kätkeytyneisyyteen.) Luonnon…
- Näkökulmia valkoposkihanhiin liittyen 2018-02-21 17:58
- (Lähetetty Helsingin kaupungille 21.2.2018) Pieni kontribuutio keskusteluun valkoposkihanhista.Ensinnäkin, jos valkoposkihanhet ovat saapuneet näihin maisemiin, niille on ympäristössä joku tilaus, eikä kyse ole vain saatavilla olevasta ruoasta: ihmisyhteisössä…
- Pääntyhjentäjä II 2018-02-19 14:49
- Joitakin koiria ei kouluteta, vaan ne kasvatetaan jonkun päälle. Ylipäänsä koiran "koulutus" kouluttaa (painostaa) sen ympäristön reagoitumaan siihen mitä koiralle olisi tarkoitus opettaa. Näkyvimmin tämän tekevät varikset, ja tästä syystä niihin on helppo…
- Liikutuksesta 2018-02-19 11:36
- Tämä on eräänlainen yksinkertaistus, mutta vainot syntyvät ihan tavallisten ihmisten käytännöistä. Kun teurastajan liikevoimaan pönkittyvät pulut ja leikkuukiilanaakat alkavat omavaltaisen kierroksensa, monenlaista pahaa mieltä siihen alkaa kasaantua. (Nämä…
- Huono vaihtokauppa 2018-02-18 22:18
- Kohteliaisuuksia ei vaihdeta kuoleman hinnalla. Väkinäisellä tervehdyksellä linnutkin lentävät ihan mihin sattuu. Puudelinpääkalloraivola, omahyväinen otsarunttu. Mitä helvettiä tällä ylipäänsä tekee? Sovinnaisuuden oma vaikutus ei näy. Siksi "ongelmat"…
- Ruma hallinto IV 2018-02-16 21:42
- Pahoin pelkään että porvarien hyväksikäyttövedätyksen totaalisuudessa on toinenkin puoli. Porvaristo on nyt haksahtanut sen sorttiseen ympäärinsä vainoiluun, että heidän hanhiasiassa näkemänsä "viihtyvyyden lasku" on ilmaus aivan jostain muusta - porvariston…
- Ruma hallinto III 2018-02-15 06:55
- Ihmiset pakotetaan tekemään jotain mitä he eivät osaa, tai eivät hyvällä omallatunnolla voi. Pakko aiheuttaa virheitä, onnettomuuksia. Pyrkimys mennä eteenpäin ulkoa johdettuna ulkoisessa kiireessä on täyttä hörhöilyä missä tahansa vedättelyssä. Huomio on…
- Realiteetteihin sekaantuminen 2018-02-14 22:25
- Kun tiedät että joidenkin asioiden välillä on yhteys, ja tämä yhteys aiheuttaa huolta, et voi loputtomiin pidättäytyä vaikuttamasta siihen pinnallisuuteen joka pyrkii ajamaan asioitaan tämän yhteyden hälyttäessä. Tässä tehtävässäsi etsit keinoja kaikilta mahdollisilta…
- Ruma hallinto II 2018-02-14 17:45
- Joku taiteilijaksi ryhtynyt sanoi suunnilleen "olen työkykyinen, mutta en teidän työkykyinen". En tiedä hänestä enempää - joka tapauksessa: Työttömiä halutaan työkyvyttömiksi. Heitä ei voi käsitellä toisin. Ja ne jotka toimivat toisin, eivät ole toivottuja.…
- Keräilijä, viljelijä 2018-02-12 18:16
- Sanotaan että joku on yliherkkä - herran jumala, tehän olette ylittääneet rajan ihan kirkkaasti. *** Epidemiahysterioissa unohdetaan olennaisesti mm. se että eläininfluenssat ovat peräisin karjataloudesta. Ihmiset hysteeristyvät tämän jälkeen luonnosta,…
- Ruma hallinto 2018-02-07 13:59
- I AVAUTUMINEN Ihmiset jäävät rottavedätykseensä, paskaan värvättäviksi. Hätään hyökkääjät.Hätään hyökkääntyjät. (Avuttomuuden ympärillä käy saalistusnäytelmä.) *** Rotat roikkuvat marssijaloissa,koirapehmennyksellä. *** Ongelma on siinä, että nämä ihmiset…
- Uusi Aika 2018-02-07 10:50
- SKDL DDR Kekkonen Neuvostoliitto *** Kokoomus Kokoomus Kokoomus Venäjä
- Talousasiaa 2018-02-06 20:33
- Kun (ihmisten) maailma pyrkii takaisin ikäville raiteilleen. VAIKUTTAVUUS-/EETTINEN SIJOITTAMINEN valikoivalla sijoittamisella (ihmisten) maailman taustaprofiili sellaiseksi että se kelpaa yhtään mihinkään asettuu lainkaan mielekkäästi EI SYYTÄ Kun…
http://raulihaverinen.fi/?n=17