Borges-pihvi

Kirjallinen inspiraationi Kierkegaardin ohella on (ainakin joskus ollut) Jorge Luis Borges, tai oikeastaan vaikutelmani hänestä. En oikeastaan ole lukenut häneltä paljon. Tunnen hänet lähinnä lyhyestä tutustumisesta nuorempana, ja sen jättämästä vaikutuksesta, intuition ja realismin leikistä, jolla on olennainen suhde siihen miten itse koen todellisuuden - eli se ei ole itselleni mikään kirjallinen keino, vaan olennainen osa luonnon ja sen havaitsemisen yhteyttä.

Ajatteluni voi tässä kohdin kuulostaa surrealismilta, mutta erona on juuri Kierkegaard - leikkiminen jää hälyttävyyden varjoon. Leikittely tällä tasolla vangitsee, johtaa harhaan, ja se olisi kohtuutonta. Kyse ei myöskään ole "mielikuvituksesta" siinä merkityksessä että se alkaisi leikkiä leikitettynä. Eikä ongelma ole myöskään ole leikkiminen sinänsä vaan että se teettää jotain väärää, elinkelvottomia sekasikiöitä.

Silti, Borgesin postmodernin ajattelun kuittaaminen elämän ongelmat kiertävänä leikittelynä, on lähtökohtaisesti aika pinnallista. Jos Borgesin ajattelun etiikka ei selviä siitä mitä hän kirjoittaa (yllättävien liikkeiden vaivattomuus poistaa särmät, ja asioiden yhteydet ovat kuitenkin järkyttävät), silloin se selviää siitä mikä hänen kirjoittamistaan kannattelee: mikä on sen käyttövoima, mikä pitää sen vetovoimaisessa liikkeessään.

Borges (ja postmodernismi) joka tapauksessa avaa Kierkegaardillakin lukkiutunutta yksilöä. Tutustun Borgesin kirjoituksiin nyt uudestaan, ja selvitän tätä yhteyttä omaan ajatteluuni (tai sen kehityksen historiaan) tarkemmin.