Omatunto | Terveys
Omatunto on itsemääräämisoikeutta vs. hallinnollinen kohtaaminen ristiriitatilanteessa.
Tämä on myös:
Merkitys | Terveys
Terveys on poliittinen käsite joka perustuu yksilön tuottavaan sopivuuteen yhteiskuntajärjestyksessä. Ääritapauksissa lääkityksen tarkoitus on pitää ihminen rakenteen mukaisessa "sulkeutuneisuudessa" siten kuin se on. Toimintakykyisenä tämä on passiivista automaatiota, linjoittumista.
Jos ihminen ei saa kuunnella omatuntoaan valinnoissaan, toiminta koneistuu, neurotisoituu, ja johtaa siihen että toiminnan kiinnittyneisyyden keskittyneisyys on jossain muualla.
Omatunto ei ole vain suoraa eettistä ymmärrystä - ja tässä hyvin vähäisessä määrin - se on terveydeksi käännettynä ennakoivaa ymmärrystä myös oman jaksamisen rajoista - kuinka paljon on mahdollista myydä omaa ymmärrystä paremmasta, ollakseen "sovinnollinen" suhteessa johonkin pakkovedätettyyn järjestelyyn. Ok, jos järjestely todella on pakko, mutta mitä "vapaat" sen puitteissa tekevät.
Yhteiskunnan määrittämää toimintaa kuvaavat
Oikeus -> oikeutus (vapaus, vapahdus, teeskentely) Velvollisuus -> pakko (rajattu mahdollisuus, teeskentely)
jossa oikeutus tai pakko käynnistävät toiminnan, tai lamaannuttavat sen.
Toisaalta yksilöllistä maailmaan suuntautumista ja toiminnallisuutta kuvaavat
Ihmettely -> leikittely Vakavuus -> painostuvuus
Yhteiskunta on halunnut että ihmiset leikittelevät... eivät kuuntele sitä minkä tietävät oikeaksi. Ja kaikkialla pyörii lapsenkasvoisia porvareita... nämäkö niitä "lapsenkaltaisia" olivatkin? Vakuutuksen mainostaja haluaa että sinulla on hauskaa, koska he ovat juuri siltä varalta olemassa, ja estetisoitu kuva kuvatusta turvallisuuden mukavuudesta menee hiukan yli, tyhjyyteensä, ja realiteetin ylityksen johdosta samantien painostut sujuvasti hallittavaksi, koska kosketuspinta edes olemassaoloon katoaa.
Alkuperäinen omantunnon vakavuus on ohitettu, liu'utettu yli, niin että sitä ei ole olemassakaan, eikä sitä voi varsinaisesti enää edes saavuttaa. Tavallaan se on tottakin: et koskaan ollut niin itsenäinen tai "itseohjautuva" kuin mitä kuvittelit, vaan olit aina riippuvainen.
Petoeläinpohjainen ajattelu jättää aina "katvealueen" joka on elinkelpoinen. Tämä voisi olla funktionaalisuutta, mutta mitään oikeaanosuvaa kiinnostavaa se ei maailmasta sano. Ja käytäntö osoittaa että tällä on (kuolettavat) rajat.
Tässä vaiheessa esiin nousee kysymys
Katkeruus | Merkitys
mutta myös
Omatunto | Kyllästyneisyys
mikä on myös olennaisessa määrin etiikan alku, sekä sen motivaatio ja velvoite.
Omatunto ei ole tässä se joka mukailee sitä mitä valta vaatii, vaan se näkee jotain jota valta ohittaa tai ja käytännössä käytättää hyväkseen. Vaikka viimeksi mainitut käsitteet voi helposti vedättää banaaliin arkimerkitykseensä, tämä ei siis ole ole tuottavuuteen perustuvaa liberaalia velvollisuusetiikkaa, vaan sellainen tulkinta on markkinointivedätyksen kuvaus jota tekstin alku käsitteli, joka ei ole etiikkaa vaan tehokkuusvedätyksen seuraamista, fyysisten suureiden imbesilliä tasohyppelymoraalia - "velvollisuuksien rima nousee -- koko kulttuuri pääsee kehittymään korkeammalle eettiselle tasolle".
On aina enemmän huolia kuin mitä tehokkuusajattelu tunnustaa.
Tämä ei korjaannu sillä että sanoja käännellään siten että "hyvinvointi" käännetään vanhoillisuudeksi, ja "hyvintoiminta" on rohkeaa, klassista ja yleistä - tai kikkaillaan retorisesti tukiriippuvuuden epävapaudesta perustuslain vastaisena suhteessa yksilöiden vapauteen, kun henkilön oikea ongelma oli vapaus (vapaamatkustajuus) jota ei haluta, ja tuo epävapaus syntyy juuri tästä painostuksesta jonka nämä henkilöt itse haluavat saada aikaan. Tämä jos mikä on ajatteluna poliittista ja epärehellistä vedättämistä, sisällöllisessä merkityksessä.
On totta että "hyvinvointi" huutaa tyhjyyttä, mutta tämä ei ole etiikkaa, vaan poliittinen oikotie jolla jo saavutettu asema maksimoidaan. Ensimmäinen alkeellinen asia jota omahyväinen vapauksiaan huutava liberalisti ei tajua, vastenmielistä omahyväistä takertumistaan jossa ei voi tehdä eikä ajatella mitään. Hän on vedättänyt saalistuksensa yli, eikä siinä ole tilaa millekään muulle. Hänelle ei tule mieleen, että toinen ei välttämättä halua toimia hänen ehdoillaan, hänen rytminsä mukaan. Onko tämän sanominen jotenkin halveksuttavaa, vai onko tilanne umpikuja.
On vielä yksi asia jota en ymmärrä: Mikä on se hinta jota etuoikeutettu kuvittelee vapaamatkustajistaan maksavansa? Jos näissä ihmisissä on jokin ongelma, se ei ole tämä hintalappu. Mitä etuoikeutetulta vielä puuttuu? Eikö hän tiedä olevansa etuoikeutettu? Kun kuuntelen juttuja joita näiden (ymmärtämättömien) ihmisten suusta tulee, vaatimusten määrä ja kontrolloinnin tarve on loputon ja lohduton. Antautuminen siihen keskusteluun on lukemattomien asioiden kuolemaa huutava helvetti joka ei pääty eikä johda mihinkään.
Yhteenveto:
Etiikka ei ole välittömässä ulkoisessa toiminnassa.
Jos joku yrittää tarkkailla sitä, se saattaa pyrkiä katoamaan joksikin muuksi.