Luonto tuhoutuu rakennetussa Helsingissä

Edesvastuuttoman rakentamisen jäljet alkavat näkyä Helsingin ympäristössä valtavina ja yhä suurenevina määrinä lintukuolemia.

Viime keväänä reilun kuukauden seurannan aikana uusien Itäväylän ja Varikkotien meluesteiden ympäristössä ja rakenteissa SEITSEMÄNKYMMENTÄ jälkeä lintujen törmäyksistä (vain osa alueesta tarkkailtavissa). KAHDELLA käynnillä loppukesästä Eliel Saarisen tie 9:n lasitetulla pihamuurilla KAKSIKYMMENTÄ.

Kuusitiaisten joukkotörmäykset eivät viime syksynä suinkaan rajoittuneet Pasilan Triplaan. Lukuisia törmäyksiä myös viereisellä uudella paremman asumisen Konepajalla, ja aiemmin loppukesästä myös vihervarpusia. Uudemmalla Alvar Aallon kadun rakennusalueella eräänä syysaamuna yhdeksän kuusitiaista maassa, joista seitsemän kuollutta, ja kaksi mahdollisesti toipui. Kaikkineen merkkejä lintujen törmäyksistä alkusyksyn aikana yli kaksikymmentä mutta ylimpiä kerroksia en edes yrittänyt seurata. Paikalle osunut siivooja piti NORMAALINA että linnut törmäävät ikkunoihin, hänelläkin lasitettuun parvekkeeseen.

Töölönlahden eteläpuoli on rakennettu täyteen tappavia lasivirityksiä Finlandia-talon puistonpuoleisesta lasiseinästä alkaen. Kiasma on juuri nyt remontissa missä yhteydessä tilanteen korjaamisen aloittaminen olisi mahdollista, mutta Museovirasto ja rakennusvalvonta eivät anna edes mahdollisuutta harkita rakenteiden muuttamista linnuille turvallisiksi.

Toisella puolen rataa Scandic Hotels ehti jo rakentaa lasimuurinsa Kaisaniemen puiston eteläreunaan. Holtiton rakentaminen olisi pysäytettävä jo puretun Säätalon korvaavasta hotellirakennuksesta alkaen. Asemakaavaan jättämäni kommentin vastauksessa todettiin kantaaottamatta että rakennuksen tarkempi ilme selviää suunnitteluvaiheessa. Säätalon purkuvaiheessa olen yrittänyt kysyä asian perään, saamatta mitään vastausta rakennuttajalta (Jatke) tai Helsingin kaupungilta.

Myös lintujen pesäpaikat ovat vaarassa. Lähialueella Helsingin yliopisto on luvannut huomioida asian remonteissaan, ja Kansallisteatterin kanssa tästä on keskusteltu... mutta.

Luonnonsuojelussa usein puhutaan siitä mihin rakennetaan, kun pitäisi kiinnittää huomiota myös siihen miten rakennetaan.

Pohjois-Amerikassa onnettomaan tilanteeseen on viimeisen vuosikymmenen aikana herätty säätämällä paikallista lainsäädäntöä lasirakentamisen hillitsemiseksi. Vastikään sellainen astui voimaan New Yorkissa. Ratkaisuja asiaan on, vieläpä esteettisesti hyviä. Miten ihmeessä täällä halutaan ajautua samaan tilanteeseen kun lopputulos on tiedossa, ja nyt jo hyvin näkyvissä.

Ei tämä kelpaa! Ei tämä ole tervettä!

***

Tämä kirjoitus oli tarkoitettu HS mielipidekirjoituksiin, mutta Sanomatalolla ei "runsaan tarjonnan takia valitettavasti kuitenkaan ole mahdollisuutta julkaista sitä". Mitä kaikkea lasimedia ei kerro?

Luokka: »
Luotu 2021-02-24 13:19 | Muokattu 2021-02-24 13:23
http://raulihaverinen.fi/?id=463