Enemmistö
Kun puhutaan "yhteiskunnan elätettävistä"1 on huomioitava, että enemmistö säätää toimintamallit, ja kaikki eivät toimi kuten enemmistö. Jos päättäjänä ei varsinaisesti ole enemmistö, se ohjataan päätöstä kannattelemaan, tai että se tyytyy, vetäytyy siihen.
Jos kuitenkin yrität toimia kuin "enemmistö", saat kuunnella loputonta lätinää, tai hiljaisuutta. Se ei ole sairautta, mutta siihen voi sairastua. Ihmisen on voitava tehdä omantunnon valinta ennen tätä.
Ei ole yhteistä päämäärää!
--
1 "Tarja Filatovin mukaan lähtökohtana on, että tukien saannille pitää olla syy, kuten sairaus, työttömyys, vanhemmuus tai opiskelu. 'Kukaan ei voi valita sitä, että jää muiden verotulojen varaan, vaan pitää olla syy.'" - Seuraava hallitus myllää suomalaisten sosiaaliturvan uusiksi – SDP niputtaisi tuet "trampoliiniksi" / yle.fi / 2018-04-13.