Avainsana

Jaksot (231) avainsanalla "ristiriita".

Jaksot

Metsästysmorsian 2025-08-21 08:06
Metsästysmorsian kasvattaa lempeään koko kesänkuin leikkiään. ja kun syksy koittaa, bang bang. Surkeaa on ihmisen elämä.Aina sama kaava.
Järjestys | Simputus 2025-08-09 21:56
Tänään iltapäivällä ohittaessani Helsingin päärautatieaseman tapahtui henkilön poistamistilanne jossa paikalle tullessani järjestyksenvalvoja puhui henkilölle "kolikoiden syömisestä" ja jatkoi selittämistä "kuinka typerää sellainen on". Paikalta poistettava…
99% luottamus | Vainokupla 2025-08-01 11:47
Johtajatasolta kerrotaan että pelastushenkilö on toiminut koulutuksensa mukaan esimerkiksi silloin kun hän on tullut halveksuvaa kieltä käyttäen paikalle potkimaan lunta oletettujen linnunsiementen päälle sillä selityksellä että tämä on tehty rottien hyötymisen…
Suomi ei ole enää sama 2025-03-10 17:33
Jos mitään Suomea koskaan olikaan, se ei ole enää sama paikka. Sääntelyn purkajat ovat maksimoineet omia oikeuksiaan ja hävittäneet jonkinlaisen perusturvan ja -luottamuksen joka täällä kuitenkin oli, ja lisänneet itselleen oikeuksia jotka ovat suorastaan…
Lasi | Jumala 2024-10-13 00:06
He eivät voi tehdä mitään asialle koska lasi on jumala, eivätkä he voi edes uskoa lasista pahaa. He eivät voi ajatella sitä. *** Kansallisvaltio on lasi-ikkuna. *** Harhaanohjattujanne juoksee täällä (junttaamassa koneistoanne)! Tilannetajun puutetta…
Lahti 2024-08-21 19:40
Meillä ihmisillä on ongelma joka ei korjaannu jakamalla tila "esteettisesti" ja toiminnallisesti etu- ja takapihaan, tai vainoamalla valkoposkihanhia. Tämä ongelma ei johdu valkoposkihanhista. Tämä ongelma koskee ihmistä ja se koskee itse asiassa meistä jokaista.…
Cancel (Erase | Rewind) 2024-08-13 20:41
Sitten syytetään jotakuta siitä minkä kannan hän on mennyt ottamaan... keskustelussa. Ei ole välttämättä syytä lähteä sitä korjaamaan vain sen takia että mielipide hänestä olisi oikeampi tai suotuisampi, aiheuttaakseen jälleen uuden sekasorron joka näyttää…
Vaino | Harha 2023-10-25 15:02
Ei vaino ole harhaa. Psykoosi tarttuu. Nämä hullut on tappamassa täällä. (Pulunnussijat, koirat.) Näyttää siltä että sateenkaarilipun altakin jo vainoillaan. Epämääräistä uhkaa epämääräisin perustein. Vainoroikkujia... jos se tuntuu vainolta se (pohjimmiltaan)…
Legitimaation rotat 2023-10-22 10:33
"Syntisten" tuomitseminen on "toisinajattelevien" ja -toimivien torjumista legitimaatiosta käsin. Legitimaatio, establisaatio on niin kuin se on ja sitä ei enää kyseenalaisteta. Legitimaation uskon/non alkuperä on kuoleman ajatus, joka ei itsessään ole edes…
Hyi! 2023-10-04 15:38
"Hyi", Terveys ja hyvinvointi olikin sairaus, laitostaminen, ja kuolema. Elämä, paskaa... Hyi! Yksityisautoilijan ongelmia joiden edestä kaikki pitäisi tuhota. *** Viisastelette, laskette yksi ynnä yksi, osaamatta mitään, samalla kun pelaatte rottien…
Vainokukkia... 2023-09-01 09:34
"Rakkaudella", rotilta rotille. Älkää huoliko, joku on jo kusettanut siihen koiransa. Vainokansa löytää vielä itsensä vainostaan. Sijaiskärsimys on sitä että ihmiset eivät alkuunkaan ymmärrä mitä heidän ympärillään tapahtuu, ja kulttuurinen lukkiutuneisuus…
Abstraktio 2023-08-30 10:51
Abstraktio on harmiton, sitä voi aina ruhjoa niin kuin haluaa. Tuote on tavallaan abstraktio, (ruhjoutumattomana) se on merkki joka määrää maailmaa. Sen ei tarvitse toimia tarkoitukseensa koska se määrittelee itse todellisuutensa (abstraktiona). Aggressio…
Töölönlahden (eteläpuolisen) alueen "kehittämisestä" 2023-07-17 12:17
Töölönlahden (eteläpuolisesta) alueesta on vastikään ollut Helsingin Sanomissa mielipide- ja pääkirjoituksia. Eräässä kirjoituksessa sanottiin että "alue ei elä" ja samaan aikaan "rakennukset antavat sille ainutlaatuisen ilmapiirin". Nuo lasiset lintuja tappavat…
Establisaatio 2023-04-28 07:36
Miksi establisaatio johtaa harhaan? Koska se rakentaa tarinaa, ja tarinan merkitykset korvaavat todellisuutta. "Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa. Yön uhka karkoitettu on jo pois." Miksi yö tai pimeä demonisoidaan? Eikö sen pitäisi olla yhtä turvallinen…
Kaunis 2022-12-06 21:16
Taiteilijan täytyy kursia teoksensa kasaan niistä aiheista mitä hänellä on, mutta ei se tarkoita että lopputulos olisi kelvollinen johdatus kenellekään. Suvi Teräsniskan monista laulusta on helppo "lumoutua", mutta ei tämänkään laulun "rakkaus" ole välttämättä…
Asekauppias litkii kahvia selkäni takana 2022-06-03 00:57
Maailman vastuullisimmat roskapuheet hautaavat koko maailman, toistuvat ja kaikuvat kolkkona kaikkialla. Saisimme varmaan olla tyytyväisiä että saamme kuulla näitä roskapuheita jotka johtavat koko maailman ansaan. Asekauppias litkii kahvia selkäni takana…
Virttyneisyys | Virittyneisyys 2022-04-12 18:40
Kun Helsinki tuhoaa apulaispormestarinsa mukaan "virttyneitä" ympäristöjä joissa varpusetkin viihtyvät, mihin virittyneisyyteen tilalle tulevat lasiseinämät liittyvät? Virittyneisyydestä sinänsä tulee mieleen ainakin Furtwänglerin eloisan lihajunttamainen…
Varpunen, historia 2021-08-13 11:26
Amerikkalaisen varpusenvainoajan raamattu (1887)? "Let no one suppose that, if we spare our Sparrows, Nature will allow us to have an addition of Greenfinches and Chaffinches plus those Sparrows: there is no likelihood that such a thing would happen, for it…
Sosiopatologiaa 2021-01-17 18:22
Mikäli ihminen tosiaan aikoo yhä enemmän vieraantua todellisuudesta, oikea ratkaisu ei ole lasittaa koko seinän lasituksia ja ahnehtia lisää maisemaa, "näkymiä", vaan rakentaa ulkopuolelta umpiseiniä, ja sisäseinän täyttäville videotauluille ihan mitä haluaa. "Valotaide"…
Toimintaongelmia 2020-10-22 10:15
Modernin maailman nopeus Usein puhutaan kiireisestä elämästä tai pysähtymisestä, mutta mikä tämä nopeus on? Liikenne ei voi hidastaa. Eläimiin törmäillään kaiken aikaa, ja "ongelma" se ei ole ennen kuin eläin on liian suuri aiheuttaakseen "vahinkoa" ja "haittaa",…
Olen unohtanut 2020-10-06 23:58
Minun elämäni katosi jo, olen jo sen unohtanut. Itsenikö takia, oman elämänikö takia minun piti elää?
Ymmärrys 2020-09-15 21:30
Ymmärrystä ei juuri ole. Harkinnan perusteena toimivat i) raha ja ii) valtasuhteet (asema, rooli). Mukavuudenhaluiset houkat alistuvat huijareiden ohjattavaksi kun olemassaolo vellotaan koiramälliin. Kompromissi johon päätöksenteko johtaa, ei perustu harkintaan,…
Suuri Lahja 2020-07-18 11:41
Hän on sekunnilleen kello 21 kassalla oranssilappuisten kanssa. "Kappas, rotanruokkijahan se siinä.""Rotanpaskaako sieltä löytyy?" Henkilö ei tiedä itse olevansa rotta, tai kuten kaappihomo homovainoaja tietää sen liiankin hyvin. Rotat ovat suuri lahja…
Työ | Kulttuuri 2020-07-15 15:35
Työn ja kulttuurin erityminen Joskus on puhuttu työn omistajuudesta ja omistuksen siirtymisestä pois tekijältään. Voidaan puhua myös ennen työn luomasta kulttuurista, ja että kulttuuria ei enää luo työ vaan kuluttaminen. Tällöin kulttuuri eroa työstä (tuotantona)…
Kunnia | Syyllisyys 2020-06-21 12:27
"Vastuu" Kunnia | Syyllisyys "Rauha" Tyyneys | Piittaamattomuus *** Syyllisyys ja tyyneys yhdistetään kylmäveriseen yhteiskunnan ulkopuoliseen rikollisuuteen, toiminnan ominaisuuksina – syyllisyyden piittaamattomuus liittyy yksittäiseen liikkeeseen joka…
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 »»»
http://raulihaverinen.fi/?k=ristiriita