Aggressiosta luonnonhallinnassa

Tekstien lähtökohtana puheenvuorot lintuverkossa (tammi-helmikuun vaihteessa 2019) hiukan aukikirjoitettuna ja muutamilla lisäteksteillä täydennettynä.

***

[Näädän tappamisesta linnunpöntöiltä joiden suojaamiseen oli löydettävissä ratkaisu.]

Luvallisesti metsästettävien petojenkin suhteen pitäisin lopettamista vasta viimeisenä keinona. Se, että jotain eläintä suojelee, ei oikeastaan ihan suoraan anna itsestäänselvää oikeutta toimia jonkin toisen vastaisesti. Ensisijaisesti kävisin kaikki muut ratkaisutavat läpi. Tässä ei ole edes olennaista onko kyseessä vieras- vai kotoperäinen laji.

Samaa argumentointia sovelletaan amerikassa varpusiinkin muita lintuja suojellessa, joita halutaan ilmeisesti väen vängällä viihteeksi takapihoille asti. Siinä ei ole kyse a) minkäänlaisesta tieteestä, tai b) varsinaisesta luonnonsuojelusta.

Nähdäkseni paikallisia lintuja uhkaa siellä lähinnä ihmisen oma aggressio jolle ei ole riittäneet historian tapahtumat, vaan jolle täytyy löytää kaiken aikaa jokin kohde. Minua myöskin ihmetyttää suuresti miten valkoihoiset ihmiset amerikassa voivat hyvällä omallatunnolla sanoa "our native bluebird". Tuo huono omatunto on koko ongelma ydin. Jos ihminen ei sitä tajua, se kiertää ympärillä.

Kun käytännöt sitten ovat mitä tahansa, niihin perustuvia erilaisia lisäinnovaatioita syntyy päälle. Orpolapsilla saa tehdä mitä tahansa.

Hiukan viihteellinen sarjakuvamainen havainnekuva tieteellisestä koeasetelmasta jossa varpusta stressataan pitämällä sitä muovipussissa

http://jeb.biologists.org/content/jexbio/220/2/322.full.pdf

Vaikea tietää miten britanniankin maailmanvalloitusten jälkiin suhtautua, mutta englannin kielessä on sattuvasti käsitepari science - conscience. Tiedekin pyrkii tavalla tai toisella mm. taloudellisissa realiteeteissa aina eteenpäin, eikä tuo toinenkaan suunta itsestään selvästi ole jotain muuta...

***

Paikallisuus/alkuperäisyys ei itsessään ole juuri minkäänlainen peruste. Varsinkin ilmastonmuutoksen yhteydessä muutoksia lajistoihin tulee, ja vainoilu vieraslajina ei johda mihinkään. Käytännössä olen huomannut että jos petoeläimiä alkaa pyöriä ympärillä siihen voi olla jokin muu syy, joka voi johtua omasta tai muusta ihmistoiminnasta.

En itse ole mikään petoeläinten ystävä, mutta karkeasti sanottuna erilaiset vallankäyttöön liittyvät tai muut vainoilmiöt - oli niistä tietoinen tai ei - ovat omiaan lisäämään katkeruutta ympärillä, ja niitä pedot näyttävät seuraavan. Luonto ja luonnoneläimet eivät ole mitenkään ihmisistä erillisiä, eikä päinvastoin. Jotkut tietyt tunnistettavat huonotkin tunnelmat kulkevat yhtä matkaa erilaisen saalistamisen kanssa. Siksi etsisin kaikkia muita mahdollisia ja mahdottomiakin ratkaisuja kun tällaisia suojelun tarpeita alkaa esiintyä. Nuo ratkaisut tahtovat kertautua muissa asioissa.

Ensin esimerkiksi tehdään tökeröä "tehotaloutta", ja sitten järjestetään joku hullunrieha sen päälle.

Esimerkiksi avohakkuut ja niiden synnyttämät nuoret metsät lisäävät hirvikantaa, ja hirvien metsästys perustellaan niiden aiheuttamilla tappioilla ja myös vaarallisuudella liikenteessä. Eli ensin niitä saadaan yhdellä ratkaisulla lisää, ja sitten hätäpäätöksenä niitä on metsästettävä enemmän.

Tämä tappamisen talous ei ole kovinkaan rationaalista vaan ruokkii itseään.

***

Petoeläinvihasta on mielestäni hyvä myös tarkentaa että on eri asia vihata petoja kuin olla niitä tappamassa. Olen yrittänyt edellä selittää miksi tappamisen kulttuuri itsessään on ongelma, ja se on se syy minkä täytyy pitää muiden ratkaisujen etsinnässä.

Toisaalta (esim. tieteellisin fraasein) pakotettu myötämielisyys petoeläinten saalistamista kohtaan voi olla katalin mahdollinen elämänilon vedätys minkä toiselle ihmiselle voi tehdä. Ympäriltään saalistamiselle voi tehdä lopun, mutta miten se tapahtuu onkin mutkikkaampi asia. Täydellistä hallintaa ei voi odottaa, mutta jos saalistamista ei hyväksy, nämä on silloin nähtävä epäonnistumisina joita ei tiennyt välttää.

Kun ihminen näkee tämän, hän mielestäni näkee myös olennaisen monista uskonnoista (koska muu ihmisyys ei ole luonnosta erillistä) ja myös miksi uskonnolliset ja muutkin establisoidut järjestelmät tahtovat mennä pieleen. Kaikki populaaritieteelliset hokemat "luonnon kiertokulusta" ovat samanlaista huonoa ja ulkoa opittua lohdutusta. Perverssiä taas on esim. odottaa näkevänsä petoja ruokinnoillaan, ja nämä ovat ilmiöitä joista olen yhtä paljon huolissani kuin petoihin ja muihin satunnaisiin eläimiin liittyvän avoimen vihan suhteen.

***

Yksi asia mikä minua häiritsee, on se että lintuharrastus näyttää usein olevan melko saalistavaa. Nyt en puhu edes metsästämisestä vaan siitä että lintuja seuraavat ihmiset tunkeilevat valokuvaamaan ja kiikaroimaan ruokintapaikoille siten että mukana tuleva ilmapiiri on ylimielinen ja suorastaan hyökkäävä (päällekäyvä). Eräänä aamuna sain teleobjektiivin naamalleni (eli ihmisiäkin ilmeisesti huvittaa tirkistellä) ja päivä päättyy siihen että löydän varpushaukan saaliineen toiselta ruokintapaikalta. Tämä ei ole mitään luonnon kiertokulkua vaan sitä että lintuja ja lintuilmapiiriä kupataan johonkin omaan harrasteluun tai jopa ammattiin.

Tästä syystä itsekin lopetin kokonaan varsinaisen valokuvaamisen vuosia sitten (se ei välttämättä anna linnuille mitään vaan lähinnä kierrättää saalistajia), ja kuvasin pitkään vain kymmenen vuotta vanhalla 2 megapikselisellä, enkä silläkään varsinaisesti lintuja vaan satunnaisesti asioita niiden ympäristössä. Nyt ostin parempilaatuisen pokkarin että saan kaupunkilinnut.fi-sivustolle kelvollisia kuvia.

Joka tapauksessa, en tiedä kumpi on törkeämpää, se että ihmiset tietävät kuinka saalistavaa heidän toimintansa on, vai se että he eivät sitä tiedä. Tähän asiaan voi vaikuttaa, se ei ole mikään luonnonlaki, mutta isompi elämäntapakysymys kylläkin. Monilla ihmisillä asenne on myös suoraan melko riistanvartijamainen - tämäkään ei edusta mitään luonnonlakia vaan on suoraa metsästys-/karjatalousperinnettä, eli sidoksissa ihmisten omiin käytäntöihin joita todistellaan kehämäisesti.

***

Valokuvauksen ja muun tarkkailun ilmapiiri on usein vähän päällekäyvää (liikkeellä on myös muitakin tarkkailijoita), ja päällekäyvyys kirjaimellisesti on juuri sitä että tila alkaa loppua, mikä taas tarkoittaa ihan konkreettisesti saalistamista ja onnettomuuksia. Kun luonnontieteellisesti ajatteleva henkilö puhuu "syistä", hän ei yleensä huomioi että havainnointi piirittää ja ottaa haltuun tilannetta. Ei ole mitään riippumatonta havainnointia vaan se vaikuttaa tapahtumiin. Päällekäyvimmillään se takertuu eikä oikeastaan anna ulospääsyä - se on tavalla tai toisella saalistamista.

Yksityisyys on sinänsä ikävissä valokuvaustilanteissa toissijainen asia. Lähinnä ikävää on huono ilmapiiri joka seuraa siitä että henkilö ei lainkaan huomaa että paikalla esim. oli jo hänen kanssaan yhtä aikaa saapunut kanahaukka jonka liikkumiset ryhmittyivät tämän henkilön liikkumiseen... jne... Ikävät asiat alkavat seuraantua hiukan ikävässä ilmapiirissä. Sanomalla jotain "luonnon kiertokuluksi" asiat halutaan neutralisoida, ja antaa ymmärtää että niille ei voi mitään. Ihmisen toiminnassa on kuitenkin paljon valintoja, mutta saalistaja tietää miten niitä houkutellaan tekemään, eli siinä mielessä tätä vapautta ei niin itsestäänselvästi olekaan.

Eli joskus havainnointia harjoitetaan ilmapiirissä joka ei oikeastaan ole turvallinen niille eläimille joita on tarkoitus havainnoida. Luonto ei ole koskaan täysin turvallinen, mutta tätä ei lainkaan huomioida jos mennään sillä minkä kokee "oikeudekseen" tai ottaa oikeudekseen (yleensä tämä tila tavalla tai toisella jyrätään koirilla) - silloin ei oikeastaan olla tekemässä mitään hyvää, eikä oikeastaan edes ymmärretä mitään niistä eläimistä jota on seuraamassa. Väärällä tavalla varovainenkin voi toki olla, eikä kaikkea voi mitenkään ennakoida, mutta tämän huomioidessaan oppii ehkä ainakin ymmärtämään suunnilleen mihin oma liikkuminen perustuu, ja sen näkee monista asioista, ihmisistä yhtä lailla kuin luonnoneläimistä.

Usein siis ihmiset ratsastavat saalistavassa ilmapiirissä ja käytännössä esim. hyväksikäyttävät kuvauskohteitaan sen sijaan että olisivat millään niitä hyödyttävällä asialla, eivätkä esim. reagoi lainkaan kun ne alkavat hälyttää tai edes ymmärrä niiden hälytyksiä - joskus käy jopa niin että ne lakkaavat kokonaan hälyttämästä minkä pitäisi olla vielä suurempi hälytys. Kasvoille asetettavat järeät järjestelmäkamerat tosin ovat jyräävyydeltään sitä luokkaa, että niillä on aika vaikea turvata yhtään mitään.

Meille opetetaan aika idioottimainen maailmankatsomus, siis tavalla tai toisella saalistajan maailmankatsomus tai asioiden tekninen manipulointi, ja luonnon ymmärtäminen toisella tavalla on mutkikkaampi kuvaus, eikä sen tarvitse tai kuulu olla minkäänlaista tunnelmointia joka myös on saalistuslähtöistä. Luonnossa on jo eläimiä jotka elävät tällä toisella tavalla, ja niillä on jo käytössä ympäristöä merkitsevä kommunikaatio mm. saalistavuuden merkitsemiseksi, ja tämä on myös se asia joka ihmisen luontoymmärryksestä tuntuu kokonaan puuttuvan. Sitten esim. ihastellaan jotain lauluja kun niillä on ihan joku muu tarkoitus. Ei niitä kuulu reviirin merkitsemiseenkään pelkistää (reduktio), vaan niillä on ihan merkityksiä jotka täytyy vain nähdä ilman tomppeleita käännöksiä ihmiskielelle. Kun ihminen valloittaa maailmaa piittaamatta näistä merkityksistä, tai yrittää korvata ne omillaan, se ohittaa kaikki mahdollisuudet ymmärtää luontoa. Sitten kaivataan jotain älyllistä elämää ulkoavaruudesta kun elämä täällä perustuu täydelliseen ymmärtämättömyyteen ja piittaamattomuuteen, ja näistä seuraavaan jyräämiseen.

Ehkä kaikkineen tästä oli kysymys, ja tätä on joskus vaikea esim. viestittää jollekin itseoikeutetulle henkilölle toimissaan, mutta kaikkihan me täällä toimitaan aina jonkin sortin tietämättömyydessä.

***

Saalistajalähtöiselle jokin teksti voi olla vaikea seurattava. Koko jutun idea on että siihen ei voi tarttua .... Koko luonnon moninainen liike tämän välttämiseksi voi tiivistettäessä johtaa muuhun törmäykseen tai jyrän alle jäämiseen, kun juuri mitään näistä ei haluta.

Jos kieli on kangistunut hyväksikäyttäviin realiteetteihinsa, silloin kieltä voi joutua käyttämään hiukan erilaisella tavalla. Silloin ei yritetä kuvata "suomea" vaan todellisuutta jota se ei tavoita, ehkä juuri siksi että se haluaa liian yksinkertaista.

Selkeyden tavoittamiseksi tarkkaan määritellystä "saaliista" ei välttämättä voi aloittaa koska tarkoitus on kuvata sitä mikä on elossa ja pitää se sellaisena.

***

Jos tätä haluaa saivarrella, (valo)kuva ei välttämättä ole sinänsä "saalis". (Valo)kuvaa kuitenkin voi liiankin helposti katsoa kuten saalista, koska se ei ole elävä - ihminen jää runnomaan elotonta sen sijaan että on mielekkäässä suhteessa elolliseen. Valokuva ei edes hälytä siinä vaiheessa kun sen katsominen muuttuu sen alkuperäistä kohdetta tai sen ympärillä olijoita vahingoittavaksi, ellei katsoja itse tiedä sitä syystä tai toisesta tehdä. Ja edes kuvatessaan kuvaaja ei välttämättä reagoi merkkeihin kun tilanne alkaa muodostua hälyttäväksi. Tällainen lisää ympäristön välitöntä saalistavuutta.

Periaatteessa en siis kirjoittanut valokuvauksesta sinänsä, vaan siitä että niin käytännössä tapahtuu. Tämä johtuu siitä että kamera on tekninen laite, joka itsessään ohjaa omalla toimintaperiaatteellaan omaa käyttöään, ja jota voi (hyvinkin suurella itsetunnolla) käyttää ilman mitään ymmärrystä ympäristönsä välittömistä uhista. Mikäli se on henkilön ensisijainen tapa tarkastella luontoa, se myös ohjaa koko henkilön olemista luonnossa, ja se on liiankin helposti saalistavuutta.

Valokuvaus (ehkä) voisi toimia apuvälineenä jotain muulla tavoin muodostettua tarkoitusta varten, mutta käytännössä ihmiset menevät teknologiansa mukana, siten että teknologia ohjaa, ja se joku muu mikä sen päälle muodostuu, tapahtuu sen ehdoilla. Tämä on joka tapauksessa pois luontoymmärryksestä joka on saavutettavissa ilman mitään erityistä teknologiaa (joka sekin voi olla saalistavaa). Tällöin teknologia itsessään ajaa teknologian asiaa, ja se on pala palalta pois luonnosta, ts. ihminen muilla teknologian käytön tavoillaan kuutioi luontoa muihin tarpeisiinsa. Tässä mielessä teknologia itsessään suoraan saalistaa teknologialle - luontokokemus teknologistuu.

Esimerkiksi tässäkin uutisessa https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005951711.html juhlitaan tyytyväisinä erilaisia kulttuuriunelmia kuvin ja havainnekuvin, ilman mitään mainintaa että alla menee varpusten pesäpaikkoja ja ainakin väliaikaisesti myös mustarastaan. Itse kuvasin tähän etusivulle https://kaupunkilinnut.fi/ videon samasta asiasta toisesta näkökulmasta että ne ovat vielä olemassa, ja tällä ehkä voi olla positiivista vaikutusta luonnolle, mutta suuressa mittakaavassa nämä teknologiset välineet ajavat teknologian asiaa, ja se elämä ei oikeastaan mahdu tuohon näyttöpäätteelle, tai kokemukselle näyttöpäätteestä - ja kamerassa itsessään on sama ongelma - se rajaa elämän siten kuin se rajaa, ja siihen (pakkomielteistävyyteen) jää loukkuun, ja se on juuri tapa jolla saalistajan jatkuva läsnäolo vaikuttaa.

***

Läpikotaisen videotekniikan normissa ilmiö objektiivin suuntaamisesta jotakin kohti ehkä lakkaa erottumasta. Se voi kadota vastaavalla tavalla myös esim. suurissa lokkimassoissa.

Tarkkailu ja sen laatu on kuitenkin luonnossa vaikuttava voima. Se voi olla erittäin häiritsevää - tällöin käytetään jonkin elämänmuodon normia ja jossain vaiheessa sitä sovelletaan elämänmuotoihin joille se ei sovi.

Tämä häiritsevyys on juuri se ilmiö jota saalistavuus ei noteeraa, se vain etenee. Ja tästä syystä saalistavassa maailmankatsomuksesssa ymmärrys luonnosta on olennaisesti vajaa. Tuo "häiriö" on se missä petoeläin tappaa, eikä niin että siinä oli jokin viesti jota yritettiin sanoa.

Jos ihminen hyväksyy petoeläimen käsityksen tuosta häiriötilassa, hänen maailmastaan katoaa vähitellen informaatiota. Hän keräilee, laskee lukuja ja rakentaa rakennelmia, ja kuvittelee edustavansa jotain korkeampaa rationaalisuutta. Tämä korkeampi on tosiasiassa hänen kuolettavuutensa kantama. Jos hän ei itse sitä käytä, joku hänen lajitovereistaan tekee sen.

***

Ihmiset ei tosiaan tunnu ymmärtävän että (myös) luonnossa kaikki asiat seuraavat toisiaan. Kun sinne ählääntyy, myös ikävät asiat alkavat pakkaantua. Jotkut lajit kuten lokit ehkä ainakin näennäisesti elävät enemmän näin, mutta toisille se voi olla ikävä yllätys. Varikset tietävät seurata kaikki "hyväntahtoiset" koirajuoksutukset - sitten ihmiset pitävät niitä ikävinä kun heidän oma elämäntapansa perustuu tällaiseen hörhöilyyn (ja ikäviähän ne ovatkin).

Näitä kun sitten pakkaa vielä huumoriin, syntyykin sitten helposti niin luotaantyöntävä paketti että ihmiskunta taitaa jättää koko luonnonsuojelun sikseen ja mieluummin jatkaa menojaan.

https://www.instagram.com/p/BrApDDEgexw/

Huumorikin kuten muut sosiaaliset käytännöt ovat sopimuksia ja sopimista.

Huomasin erään henkilön (ainakin yrittävän) ruokkia sorsia siten että hänen koiransa oli irti vieressä (ilmeisesti hän lähinnä onnistui heittelemään uppoavia siemeniä liian syvään veteen). Siinähän se juoksenteli. Sattumalta Tyynellämerellä kävi samalla viikolla sitten näin

https://www.bbc.com/news/world-asia-47024682

Heidän rakastamansa koirat näyttävät tältä (en katsonut itse videota, ainoastaan tuon kuvan)

https://www.facebook.com/thepuddleniueisland/posts/2253937438014669

***

[Koskikaran askareista pienen kalan kanssa, jolle ehkä kuitenkin oli käytännöllisempi selitys.]

Itse olen huomannut että joissakin tilanteissa annettuani esim. isompia pähkinänpuolikkaita varpusille niillä (tai joillakin niistä) on yksinkertaisesti vaikea saada niistä lainkaan paloja. Siirryn hiukan syrjemmälle ja asia alkaa taas edistyä...

Joskus intensiivisen tarkkailun alla on vaikea saada tehtyä sitä mitä oli tekemässä... Uskoisin että sama toimii luonnossa. Sitä vaan alkaa touhuta jotain: jättää asian lopulta sikseen tai pääsee omaan rauhaan. Ehkä kalallakin oli sama ongelma...

***

Kun varpusien vähenemistä on ihmetelty monelta kannalta, tässä vielä yksi spekulaatio. Kun USA on edelleen jonkinlainen turvallisuuspoliittinen vapahtaja Euroopassa, varpusia kohtaan siellä sisäänrakennetuilla vainoasenteilla voi olla vainoava vaikutus täälläkin: varpusilla ei yksinkertaisesti ole kovin hyvä olla. Amerikkailen kulttuuri vaikuttaa myös monella tavalla, ja se todennäköisesti ohjaa ihmisten toimintaa hyvin pienissä asioissa, jotka ovat huomaamatta pois varpusilta ja niiden elinympäristöstä. Tällaiset piilovaikutukset voi olla hyvä tiedostaa, ja Amerikan ihannoinnille voi olla enää hyvin vähän syytä muutenkaan.

***

[Vertauksesta minkkiin Suomessa vs varpunen amerikassa, ja siihen että kyseessä voi olla myös "aito huoli" alkuperäisistä lajeista]

Vai minkkiin... En mielellään sano tätä ääneen mutta mielestäni varpusia vainotaan rottina, ja lajien sekoittuminen on mielenkiintoinen aggression ominaisuus.

Ei välttämättä, mutta hyvinkin mahdollisesti tuo "aito huoli" on olennaisesti jotain muuta, koska tuota alkuperäistä luontoa kyllä mielellään myös itse kavennetaan ja tuhotaan muihin tarkoituksiin. Vieraslaji on muutenkin liian helppo selitys (oikeutus), enkä myöskään käyttänyt Suomea ihanteena johon verrata. Joudun myös katsomaan näiden ilmiöiden ympärillä esiintyvää ihmisyyttä laajemmalta kannalta, muustakin kulttuurista jota ne tuottavat.

Varpunen varmasti vaikuttaa alkuperäisten lajien kantoihin joillakin alueilla, mutta tämä "aito huoli" on koko kulttuuria määrittelevä tarpeeton ja päättymätön vainon ja aggression järjestelmä joka ei saa rauhaa eikä voi pysähtyä oman historiansa takia. Lähinnä tämä järjestelmä ruokkii itseään ja etsii uusia muotoja. Tämä ominaisuus ei liity vain kyseiseen valtioon.

[lisäys https://www.youtube.com/watch?v=EAAu0lrI5EM ]

Olen muualla kuvannut tätä aggressiota ja itsetarkoituksellista tappamisen kulttuuria joka itse tuottaa itselleen lisää ongelmia ja lisää aggression kohteita, sen sijaan että ottaisi käyttöön rauhallisempia ratkaisuja, ja välttäisi aggressiivista kontrollia joka itsessään lisää konflikteja myös lajien välillä, ja jota taas kehäpäätelmänä käytetään oikeuttamaan lisää aggressiota.

Suomessakin esim. räkättirastas on lainsuojattomassa asemassa, eikä siis tosiaan ole edes mikään vieraslaji. Mikä estää esim. kattamasta mansikkapeltoja ja marjapensasalueita metalliverkolla ja tukirakenteella? Kasvihuoneita ja muita rakennelmia tehdään koska niille on eri syistä tarve. Eikö tällekin ole mielekäs syy? Jos peltoalue taas on tähän liian laaja, onko edes syytä tehdä niin suuria haltuunottoja joita ei voi mielekkäästi hallita. Suomikin olisi hiukan rauhallisempi paikka ilman tarvetta kehittää sadistisia luonnetaipumuksia jotka muistuttavat (ja ovat) lähinnä eläinrääkkäystä.

Onko kenellekään tullut mieleen että kovasti huolettavat "mielenterveydelliset" ongelmat ovat seurausta juuri tällaisesta päähänpinttymän kaltaisesta vainoamisesta? Jossain on niin kova vauhti päällä että toisaalla aletaan jo nähdä näkyjä...

Hiukan hautakiveä muistuttava roskapönttö jossa tekstiä kirkkaanpunaisella värillä

***

Jännä ilmiö on myös pelko luonnoneläinten hallitsemattomasta ja epästandardista runsastumisesta. Kestämättömän ja tarkoituksettoman elämäntavan itsetarkoituksellista järkeilyä, joka ei tiedä mitä muuta tehdä, ja saattaisi olla jopa vielä suuremmaksi vaaraksi jos se jotain keksisi?

***

Pohdittavaksi:

  1. joku henkilö käy pesintäaikana tarkastamassa linnunpöntöt 1
  2. ja hänen on tarkoitus käydä myöhemmin toisen lajin pöntöillä 2
  3. tässä välissä pöntöillä 2 käy kuitenkin petoeläin
  4. olisiko niin että tässä välissä tapahtui jotain muutakin joka liittyi kävijään pöntöillä 1?

Tämä on asia jota ihmiset eivät noteeraa ja jos noteeraavat käyttävät sitä väärin. Kun menemme luontoon, me viemme sinne aina jotain muutakin, ja on kohtuutonta silmittömästi vainota sitä muuta jos olemme itse osallisia asiassa.

Yhteenvetona: aina kun luonnossa tapahtuu läsnäollessamme jotain ikävää, olemme siihen osallisia. Emme välttämättä syyllisiä, mutta osallisia. Syyllisiä voimme olla että emme välitä siitä.

***

Tässä vielä yksi kuvaava esimerkki ihmisen "luontosuhteen" käytännöllisyydestä

Mummeli Espoosta: "Hanhet ovat hienoja.  Minulla on kolmena kesänä ollut hanhia mökillä kesälintuina. Kun oli tilaisuus pitää pitkä kesäloma. Ja senjälkeen oli sukulaisia, jotka kerran viikossa kävivät laittamassa niille ruokaa ja vettä.  Sen lisäksi, että hanhet olivat loistavia kesäeläimiä, niistä saatiin aivan mahdottoman maukasta lihaa. Ja luomua tietenkin. Suositellaan, kenellä vaan on mahdollisuus kasvattaa."

(Kommentti sivun lopussa https://yle.fi/uutiset/3-10609993 mutta itse juttukin kuvaa tätä.)

Nämä ovat niitä mukavia ja viihtyisiä tunnelmia joissa ihmisen aggressio lakkaa (kadonneen eläimen mukana) näkymästä.

Kun sitten jossain ympäristössä liikkuu petoeläin, tällaisten ilmiöiden ympärille ne rutiinit rakentuvat. Samoin jos amerikkalainen sinikkafarmari tuskailee varpusen valloituksia, kyseessä on saman ihmisaggression seuraaminen (valkoihoiset amerikkalaiset ja varpusethan myös ovat samaa maantieteellistä perua).

Tämä sinänsä on sitä luonnon kiertoa, että jossain tapahtuva liike lähtee toistumaan toisaalla. Kritiikkini tällaisiin fraaseihin turvautumisessa kohdistuu siihen että ihminen ei näe omaa rooliaan luonnon tapahtumissa, ja tämän tyyppisissä aggressiokierteissä joko jää viihtyilemään näissä näkymissä tai oikeuttaa itselleen lisää aggressiota, siten että luontoa ei juuri jää enää jäljelle. Tällaisen luontoa hyväksikäyttävän elämäntavan keskellä tosin muuta mielekästä roolia on melko vaikea löytää.

***

Alisteinen suhde vaikuttaa ihmisen havainnointiin koko luonnosta. Kotieläimiin lisätään lähinnä piirteitä ihmisten sosiaalisista suhteista, ja ymmärrys luonnoneläimistä rajoittuu aika pinnalliseen käsitykseen "käyttäytymisestä".

Hyötyeläimille lyödään lopuksi pellen hattu päähän, ja siinä sivussa varmaan muutamille ihmisillekin.

Siipiweikot-ruokaravintolan käyttämä liekeissä oleva surullinen kana

***

Tokoinrannassa talvehtivat sorsat ovat talvehtiessaan pääosin vedessä tai sen välittömässä lähesyydessä. Tässä esimerkki täysin poikkeuksellisesta paineen kasautumisesta: paikalla kaksi ryhmää kiikaroijia, sekä staran ruokinta-automaatin täyttäjät. Lisäksi paikalla on pysähtynyt juna joka ei ole merkityksetön elementti.

Sorsien poikkeuksellinen siirtyminen syrjemmäs yhtäaikaisen ruokintalaitteen täytön ja bongaamisen kohdalla.

Klikkaa auki isompi kuva.

Ruokinta-automaatin täytön aikana siirrytään usein kauemmas jään reunalle. Nyt sorsat ovat siirtyneet vielä yhden vaiheen kauemmas ja suuri osa linnuista kierteli lennossa - huomiotaherättävää on myös hanhien erottuminen lajiryhmikseen.. Kaikkea tätä pönkötetään kiikareilla huolehtimatta tuon taivaallisesta. Ajattelin kuitenkin että keväisempi helmikuun päivä sai sorsat liikehtimään pesintäpaikkansa suuntaan. Seuraavana aamuna kuitenkin sorsa kuoli kanahaukan hyökkäyksessä kokeneempien bongaajien saapuessa paikalle.

Myös koiria kuljetetaan usein ohi ilman hihnaa. Kerran agilitykoiria keppiheitettiin kulkiessa jyrkillä kulmilla, ja sorsat tappelivat toisiaan rikki.

Kun tästä aggressiosta yrittää informoida koirahenkilöitä, heillä on lähinnä tarjolla diganooseja ja lääkitystä. Lintuharrastajat sen sijaan kertovat tehneensä mitä ovat tehneet 50 vuotta ilman ongelmia, ja kertovat erinomaisia asioita toiminnastaan. Kuvassa näkyvät kaksi bongaria olivat uudempia harrastajia jotka kyllä pysähtyivät kun sanoin että alatte jo karkottaa lintuja, mutta ehkä oli jo hiukan myöhäistä. Yhteinen paine kasaa aina lisää tulijoita (kerääntyvyys), varsinkin kun perusvalloitusvire on sille vieras (johdattuvuus) - (seurauksena törmääntyvyys, ja saalistaminen). Asiaan vaikuttavat näkymättömät ulkopuolisetkin elementit (vedätys) jolle pitäisi aina varata tilaa ylimääräisenä huolena (hälytys), mutta pakkaantuneet ja sumppuuntuneet, väsyneet ja kiireiset rutiiniohjatut ihmiset toimivat näin (ansa).

On sinänsä hyvä että kaupunki on järjestänyt tämän talvehtimispaikan, mutta itse soisin sen olevan vähemmän piiritetty liian monenlaisella ihmistoiminnalla. En ole varma onko sillä vaikutusta talvehtimisen onnistumiseen, kaupunkisorsat ovat kuitenkin tottuneet ihmisiin, mutta minua hirvittää ihmisissä näkyvillä oleva huolettomuus. Tavallaan se on rehellistä - kaikki osapuolet joilla on kyky nähdä tila jossa ihmiset elävät, näkevät sen, mutta valitettavan harva näistä näkijöistä on ihmisiä.

Funktionaalisesti saalistaminen kuuluu luontoon, ja ihminen toimillaan tavalla tai toisella sitä myös tukee. Ihmisen suhtautuminen ja käyttäytyminen näissä tilanteissa kuitenkin "vajoavaa olemassaoloon", ja sillä on muita seurauksia. Ja olennainen seuraus on että tästä epäonnistumisesta pyritään myös aktiivisesti hyötymään, ja tälle epäonnistumiselle ihminen on rakentanut taloutensa systematiikan. Tätä on sen ja inhimillisen kulttuurin läpikotainen opportunismi ja (rakenteellinen) saalistavuus, sivilisaation helvetti. Sen lähtökohta ei siis ole mikään etiikka, vaan hyötyminen, ja jotkut pyrkivät tekemään tästä hyötymisestä etiikkansa ("vaurauden kartuttamisen vastuullisuus").

Luokka: »
Luotu 2019-01-29 21:26 | Muokattu 2019-02-13 22:32
http://raulihaverinen.fi/?id=382