Mursu
Luonnonvaraisten eläinten hoidossa on edelleen parannettavaa.
Siinä vaiheessa kun uhanalainen ja Suomessa esiintymätön mursu pakataan logistiikkayhtiön logoilla koristeltuun rekkaan odottamassa ei voi olla toimintavalmis saaliinjakoketju jossa se levitellään ympäri Suomea yliopistoilta turkistarhoille. Arvioimatta hoitoa tai hoitamatta jättämistä, tällainen valmius vaikuttaa tavalla tai toisella toimintaan ja päätöksentekoon pelastamis- tai kohtaamistilanteessa koko toimintakulttuurin kautta. Tässä viimeisessä vaiheessa eläimen käyttäytymistä kuvattiin lopulta sekavaksi: nälkiintymisestään riippumatta eläin kyllä tietää kun se on joutunut jahdattavaksi saalistussilmukkaan jota se ei voi paeta, jossain toisessa tilanteessa se olisi voinut edelleen olla virkeämpi.
Helsingissä toimiva Korkeasaaren villieläinsairaala tuntuu esiintyvän jonkinlaisena viranomaisketjun edustajana (monenlaista ketjuahan se edelläkin edusti) ilman eläintä kohtaan luontevaa siirtymää luonnosta hoitoon. Eläimet joudutaan kuljettamaan yksityisten toimesta busseissa jotka saattavat olla suureellisesti koristeltuja Suomen luontoon mitenkään kuulumattomilla leijonilla sisältä ulos Kulosaaren saalistuskiertolenkkiä pitkin. Tämän jälkeen ne toimitettaan suurten yleisömäärien pyöröportitetuille lippuluukuille hyvin lasisessa ympäristössä (sekä kahvilasta että pysäkiltä on käydessä löytynyt jälki linnun törmäyksestä), kanssakäyminen paikalla on melko sekavaa ilmeisesti johtuen monenlaisista eläimen hoitoonkin liittymättömistä turvallisuusprotokollista jossa eläintä liikutellaan paketissaan kohti pysyvästi vangittujen eläinten takana syrjässä olevaa varsinaista hoitopaikkaa. En yhtään ihmettele jos eläintä stressaa jos minäkin olen kaiken aikaa kauhuissani, mihin olen oppinut säännönmukaisten kuolemien tai lopetusten kautta joista saa tiedon välillä valtavalla viiveellä.
Luonnonvaraisten eläinten hoito ei voi myöskään olla ylikiireisten vapaaehtoisten varassa.
Mursua iloittiin yliopistoyhteisössä hyödylliseksi lajien suojelulle, mutta on hyvin kyseenalaista mitä tämä hädänalaisia yksilöitä kansalaisilla seurauttava ja hyväksikäyttävä "tiedekasvastus" opettaa. Elinympäristöjen parantamiseen liittyvän lajien suojelun tai suojelupuheen lisäksi eläinyksilöt tarvitsevat parempaa suojelua paremmin järjestetyn hoidon osalta (jota olisi ehkä sen verran tarjolla että hoitoon auttava henkilö voi valita mahdollisesti paremmin itselleen sopivan), ja ennaltaehkäisevästi eläinyksilöiden turvallisuuden huomioivana rakentamisena (jota tässä en käsittele tarkemmin) ja toimintakulttuurina.
Tällä hetkellä tämä lajiensuojelujeesustelu saalistusrinkeineen on yksinkertaisesti kuvottavaa. Rengastustoimintaa on laajennettu taidekuvaukseen, ja ulkomailla rengastuksen ympärillä on jo yleisötapahtumia. Luulisi että luontotoimijat huolehtisivat edes lintujen turvallisuudesta, mutta mahdollisen haukkatarroilla leikkimisen ohella toimitilat ja kaupat ovat yhteiskunnan standardilasia, ja näiltäkin reitit jatkuvat tieteellisiin kokoelmiin, kiiteltynä.