Korkea laatu (ajankuva)

Tämän ajan työtä kuvaa markkinavetoisuus, aidon hyvän työn sijaan ulkoiset mainospuheet joihin jollain ihmeellä päädytään uskomaan myös itse, määritelmän mukaan.

Lapsiatekevässä keskiluokassa, siis juuri siinä samassa joka on tupannut työelämän täyteen "itseään"¹, on yksi leimallinen piirre: he luulevat olevansa kiinnostavia, mutta tilanne on juuri päinvastainen. Heidän ylimielisten, syyntakeettomien ja takertuvien puheenvuorojensa samanaikaisuutta on: aivan kuin he selostaisivat murhaa reaaliaikaisena, mutta puhuvat aivan toisin sanoin.

Tämä ei ole inspiroituneisuutta (kuvata heitä) eli kiinnostuneisuutta edes ironisesti, vaan kauhua lamaannuksen rajamailla, ja juuri se on mistä jokainen aikakausi elää. Samasta syystä kulttuuri on väärä viitekehys elämälle: se perustuu kuolemalle, se on hyväksikäyttöä, ja jättää epätoivoon².

Juuri siksi esim. Wittgenstein puhui tikapuistaan, ja Kierkegaard absurdista, paradoksista, jne.: kulttuurissa kaikki sanotaan aina väärin. Ja nyt siis markkinointi on ajan keskeinen hyve, ja kyse on juuri ajasta³.

--

^1,2 Elämä taas ei voi perustua epätoivolle (etiikka vs. estetiikka), juuri siitä syystä että itseys pitää sisällään muutakin kuin minän (se on valloittanut itseensä muita tai on osa symbioosia). Kaikki itseen liittyvä on leikkiä (muiden) kuolemalla. Verkostoitumisen eikä varsinkaan markkinoinnin ajatuksensiirto ei tätä muuta: kuolema kyllä kulkee mukana - paradoksaalisesti (eli pöyristyttävästi) täysin avoimesti. Kuoleman polttaminen mainoksena on täysin julkeaa, ja kysymys on joko syyntakeettomuudesta (yksilö on opetettu eroon välittömästä yhteydestä ja sen näkemisestä) tai perversiosta (jossa jo takertunut yksilö epätoivossa takertuu siihen elämänilonaan).

³ Käytetyt ajan ja tilan(teen) määreet (pistemittaavat ja) poistavat välittyneisyyden (murhamekaniikkaansa).