Luonnonsuojelusta

Poimintoja keskusteluistani jossa yritän avata mitä tarkoitan ei-petoeläinlähtöisellä ajattelulla luonnonsuojelussa. Ks. myös Lintujen nimityksistä jonka jatkoa tämä on.

Yritän muokata näitä myöhemmin yhtenäisempään muotoon.

***

Tältä se ihmisten luontoharrastus sitten näyttää ja kuulostaa, eli ihan turhaa tappelutusta:

"Mitä luonnossa tapahtuu, ei siihen ihmisen pidä mennä puuttumaan." http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704242200108950_uu.shtml

Hauskaa leikkiä?

Ei tarvitse ihmetellä jos luonnonsuojelu ei sitten tiukankaan paikan tullen lopulta ketään kiinnosta.

***

Se mitä varsinaisesti ajan takaa on se, että jos ihmiset toden teolla haluavat suojella luontoa (muutenkin kuin ilmastonmuutokseen liittyen), ei pelkkä teknologiaan luottaminen riitä (tämän varmaan moni allekirjoittaa), vaan tarvitaan muutakin oman toiminnan muuttamista (luopumista jne.).

Omasta mielestäni tähän ei kuitenkaan päästä ellei ihminen samalla muuta perustavasti omaa tapaansa ajatella. Yleisesti ottaen me ajattelemme petoeläimen tavoin, eli petoeläimen puolelta, kun me voimme ajatella toisinkin. Osa tätä muutosta on käsitteet joita käytämme. En kuitenkaan yritä kuvata tässä enempää sitä mitä tämä muutos tarkoittaisi.

Tällaisenaan luontosuhteesta kuitenkin tulee viihdettä, jota nykyään kutsutaan elämyksiksi, ja luonnon suojelua yritetään yhdistää tähän - enkä näe että se riittää. Jos ihminen haluaa etsiä mielihyvää, on mukana aina joukko ihmisiä joka haluaa sitä hiukan enemmän, hiukan eri tavalla ja hiukan aggressiivisemmin.

Vaikka konservointi on omalla tavallaan arvokasta, tietyt inhimilliset ajattelutavat saisivat jo jäädä museoon.

***

Tämä on mielestäni juuri mihin tämä draivi johtaa mitä yritän kuvailla. Koko tämä hallituskausi on ollut aivan absurdi, ja koko ajan on tunne että siellä olisi paljon vielä lisääkin.

Jos ymmärsin oikein mitä tarkoitit, ongelma siinä halussa käytännönläheisyyteen kuitenkin on, että se ei välttämättä ota huomioon joitakin muita ongelmia jota voisi ratkaista samalla, ja niitä ei välttämättä voi ratkaista tilkkutäkkinä. Tarkoitan että on eri tyyppistä ihmisten tyytymättömyyttä, ja ne eivät mielestäni olennaisesti ratkea niin kauan kuin ihminen hautaa itseään petoeläimiin, tai ylipäänsä elää suhteessa eläimiin sellaisilla etäisyyksillä jotka eivät ole luonnollisia, ja ylipäänsä asennoitumalla niihin väärin. Petoeläimiin liittyy vaara ja kärsimys, eikä se asennoituminen saisi kadota ainoastakaan, tai ollaan väärällä tiellä.

Tämä voi tuntua kaukaa haetulta konkreettisessa ongelmanratkaisussa, mutta mielestäni ihmisen pää on... miten sen nyt sanoisi... väärässä asennossa niin kauan kuin hän ei näe tätä. Ja tämä ongelma ei myöskään korjaannu myöskään millään tekoälykikkailulla vaan samassa harhassa mennään.

***

Mielestäni poliittinen päätöksenteko luonnonsuojelussa ei yksin riitä, ihmisten ajattelun yksilönäkin on kehityttävä. Jopa tieteellisen maailmankatsomuksen tuottama ajattelu on usein aika tylsämielistä.

Kun esimerkiksi puhutaan eläinten älykkyyksistä, ja vaikka muuta väitettäisiin, nähdään ihmisominaisuuksia kuten nokkeluutta tai "yksilöllisyyttä". 

Tai se, miten ajatellaan että "Ei [ulkoavaruudessa] mitään pieniä vihreitä miehiä ole, mutta toivottavasti jotain kehittyneempää kuin täällä" ja astrobiologikin toteaa "olemme yksin" ja älyllisyyden mitta on teknologia.

Että ihmiset todella motivoituisivat luonnon suojelusta suuressa merkityksessä, tarkoittaisi sitä, että ihmisten täytyy jossain olennaisemmassa merkityksessä nähdä kuuluvuutensa luontoon, mutta nyt me näemme itsemme ulkopuolisina. Olennainen osa tätä on suhteemme petoihin: ennen niitä vastustettiin hyödyn takia, nyt niitä halutaan viihteen takia.

***

Minulle olennaista esimerkiksi linnuissa on miten ne lukevat ympäristöä ja merkitsevät sen. Näen sen kaupungissa tosi hyvin, koska tuo merkitseminen liittyy hyvin paljon yhteisliikkeeseen ihmisten kanssa - ts. eri eläimet tai linnut liikkuvat eri ihmisilmiöiden mukana, jotka ovat eri tavalla yksityiskohtaisemmin tunnistettavissa. Erityisen inspiroivanakin pidän sitä ilmiötä, miten erityisesti eri varpuslintulajit toimivat yhdessä. Tämä ei välttämättä ole inhimillistä, älykästä tai nokkelaa aivan siinä merkityksessä kuin me sen lihansyöjälähtöisesti ymmärrämme.

Kun katsomme maailmaa lihansyöjänä, emme näe älykkyyttä kuin lihansyöjissä, koska eläimet olennaisesti tyhmenevät edessämme. Jokainen on varmaan joskus ollut hivenen päällekäyvän henkilön hyökkäyksen kohteena - emme arvosta hänen sanomaansa, mutta meillä ei oikeastaan ole mitään keinoa viestiä mitä tarkoitamme, oma ajattelu katoaa.

Ajattelu joka ei ole petoeläimen, on hälyttävää ja väistävää. Jos ihminen tekee näin, ajattelemme että hänessä on jotain vialla - niin hyökkääviä me olemme. Me pystymme kiristämään luonnon ilmapiiriä pelkällä läsnäolollamme, ellemme kaiken aikaa aktiivisesti tee sille jotain, ja mielestämme se mitä voimme tehdä, on pelätä jonkin elämänmuodon puolesta, ja tässä kontekstissa tuo elämän yhteys välittyy. Ja mielestäni vasta tässä suhteessa voimme ymmärtää mikä on mielekäs tapa tehdä jotain luonnon hyväksi.

***

En pelkää petoeläimiä itseni puolesta, vaan sitä tajunnan sumentamista joka saalistamiseen liittyy, ja se että ihmisiltä jää olennainen osa elämän todellisuudesta ymmärtämättä (psykologisten häiriöiden piiriin), ja ainoa mitä meillä on, on laveasti ymmärretty tekninen (ml. lääketiede) muuntelu, ymmärtämättä mitä muuntelemme.

***

Olennaista ei ole mitä tuossa tarkoitetaan toisten sivilisaatioiden kannalta, vaan siinä ylipäänsä tulee esiin käsitys ihmisestä erillisenä muusta täällä olevasta luonnosta. En pidä ihmistä erillisenä, enkä edes yksilöitä toisistaan erillisinä, vaan olemme yhteydessä tavalla joka jättää toisia uhreiksi, ihan ihmislajin sisällä. Meillä on erilaisia kilpailujärjestelyjä, ja niihin liittyvää retoriikkaa, jolla peitämme tämän itseltämme.

Kuvasin aiemmassa viestissä lyhyesti luonnostellen millä tavalla ei-petoeläinmäinen ajattelu (tai oleminen yleensä) toimii, mutta en tarkenna sitä tässä.

Petoeläin sen sijaan on vainoava jyrä, joka ei anna rauhaa. Se tappaa itsensä edestä elämänmuotoja, jotka ovat sitä arvokkaampia.

Ymmärrätkö mitä on 'takertuminen', tai 'vainoaminen', ja miten se vaikuttaa... kokemusperäisesti? Ja mitä on kulkea sellaisen edellä, ja yrittää pysyä siitä erossa?

Meillä on tietynasteinen kanssakäymisen mahdollisuus toisiin elämänmuotoihin, jonka petoeläinlähtöisesti ymmärrämme tavallisesti 'kesyttämisenä' mikä köyhdyttää sitä. Meillä olisi mahdollisuus ymmärtää tätä kanssakäymistä syvällisemmin luonnollisessa jaetussa ympäristössä, mutta tämä merkitsee erilaisia mentaalisia rajoituksia, koska ensisijainen velvollisuus on, että emme saata noita toisia eläimiä vaaraan, koska saalistajat takertuvat. Käytännössä tämä merkitsee jatkuvaa vaaran tarkkailua (joita on erilaisia) ja se rajattu kanssakäyminen voi tapahtuva vain suhteessa tähän. Mutta nyt ihmiset menevät viihtymään, jopa hyväksyen että saalistaja voi tulla paikalle, ja se on aivan helvetin halpaa hyväksikäyttöä.

Minun olennainen väite on (liitän tämän lainauksena aiemmasta viestistä):

"Oma perusajatukseni on: jos linnulla on hälytys, ihmiselläkin pitäisi olla hälytys - ja silloin kun ratkaisua ei löytynyt, epäonnistuttiin. Ajattelu voi tuntua jopa naiivilta, mutta tällä on valtava vaikutus. Mielestäni linnut ovat määritelleet meidän olennaisen etiikkamme lauluilla ja muilla merkeillä, ja kun me myymme tämän järjestelmän oman edun tavoitteluun, me olemme tekemässä jotain helvetin typerää."

Ohittamalla tämän hälytyksen, ihminen lähtee jyrään joka ei pysähdy, ja nyt meillä alkaa olla tila lopussa.