Eläimen avuntarpeesta
Luonnonvaraisten eläinten hoito -oppaassa käytetään liian vähän tilaa eläimen avuntarpeen arvioimiseen, ja erityisesti sen arvioimiseksi voidaanko eläin jättää luontoon loukkaantumisestaan tai "avuntarpeestaan" huolimatta.
Ohjeessa jää erityisesti epäselväksi tilanne että eläin havaitaan loukkaantuneeksi, hoitoon ottamisen ja lopettamisen lisäksi vaihtoehtona on jättää se luontoon. Tätä ei tuoda millään tavalla selvästi esiin silloin kun eläimellä on havaittavia vammoja. (5, 8-9, 27-28) Kysymys on, millaisia vammoja eläimellä voi olla että se voidaan jättää luontoon joko siinä kunnossa kuin se on, oletuksella että eläin pystyy vammojen kanssa akuutisti selviämään, ja niistä kokonaan ilman apuakin jossain määrin toipumaan? "Pysyvä heikentyminen" (58) voi pitää sisällään mitä tahansa lieviäkin vammoja, kuitenkin eläimet kuten ihmisetkin pystyvät selviämään erilaisten vammojen kanssa. Aina selviämisestä ei ole varmuutta, mutta varmuutta ei ole terveenkään eläimen selviämisestä. Joissakin eläintenhoitajien puheenvuoroissa on tullut esiin että aina "selviäminenkään" ei riitä vaan "eläinsuojelu" menee ohi.
Erittäin huolestuttavaa eläinten tappamisen muotoa edustaa se että "lain velvoittamana", hallitsemattomassa hysteerisessä "empatiassa" paniikinomaisesti jahdataan tapettavaksi selviytymiskykyistä eläintä sen "omaksi parhaaksi" joka joko ei tarvitse hoitoa tai hoitoa ei ole tarjolla, ja kutsutaan tätä auttamiseksi. Nyt ohjeessa välittyy tilanne jossa ihminen havaitsee "autettavan" eläimen (muutkin kuin mainitut poikaset, joista olisi voinut hyvin mainita linnutkin varsinkin lentokyvyttöminä pesästä lähtevien poikasten osalta), ja tämän jälkeen vaihtoehdot ovat joko hoitaa tai tappaa. Tämä on liiankin ilmeisesti ihmisen hallinta- ja saalistusvietin muoto jossa yksittäinen eläin eristetään kohteeksi, mikä itsessään voi vaikuttaa heikentävästi sen hyvinvointiin, jo ennen kiinniottoa ja hoitoa. Eläin ei välttämättä ainoastaan onnistu piilottamaan oireita niin että se näyttää terveemmältä (12), mutta se voi myös painostettuna näyttää uhatummalta kuin mitä se muuten olisi - esimerkiksi vasta pesästä lähtevä poikanen voi lähestyttäessä käpertyä liikkumattomaksi ja myös sen vanhemmat ovat estyneitä näyttäytymästä tai sitä lähestymästä. Sama voi päteä eläimeen jolla on loukkaantuminen.
Lisäksi, kuten oppaassakin mainitaan, loukkaantumiset ovat suurelta osin ihmisten aiheuttamia. Ihmistoiminnan aiheuttama paine ylipäänsä toimii myös siten että luonnonvaraisten eläinten välinen saalistus- tai kamppailutilanne voi olla ihmisen itse tietämättömyyttään aiheuttama, esim. stressikäyttäytymistä, tai jonkun toisen osapuolen jopa enemmän tai vähemmän tahallaan aiheuttama esimerkiksi silloin kuin saalistettavan eläimen elinympäristössä aiheutetaan häiriötä, eikä tilanne ole millään muotoa tai lainkaan niin yksiselitteinen kuin miten se on tapana esittää. (s. 27) Helpoimpana esimerkkinä ihmiseen tottuneet varikset ja lokit käyttävät häikäilemättä hyväkseen ihmisen aiheuttaman häiriön linnun pesäpaikalla.
Vaikka joka tilanteeseen soveltuvaa yleisohjetta voi olla vaikeaa antaa, näillä yksinkertaistuksilla tai huomiotta jättämisillä ei oikeastaan luoda pohjaa ymmärtää alkutilannetta, vaan kokonaisuus jää mekaaniseksi. Lopputuloksena eläinten auttaminen ei voi olla sitä että luonnosta poimitaan pois "epäkelpoja" yksilöitä. Se ei ole auttamista. Se on metsästämistä.
Vaarana (ja ilmeisesti todellisuutenakin jo) että eläimiä pitää alkaa suojella yli-innokkaana rankkurina toimivien auttajien aiheuttamalta uhalta. Lisäksi esimerkiksi ryhmässä liikkuvien eläinten osalta yksittäisen eläimen jahtaaminen voi aiheuttaa lisävaaraa koko ryhmälle.
***
Vaikkakaan tekstiä ei ole mitenkään tarkoitettu provokaatioksi, tämä teksti on eräänlainen reaktio, eikä sinänsä minkäänlainen hoito-ohje.