Aktiivisuudesta #2

Juhana Vartiainen, joka näyttää ilmestyneen suoraan jostain amerikkalaisesta tv-sarjasta, ehdotti yhteistyökumppaneineen että "löydetään yksilöllisesti malleja, joissa pääsee antamaan panoksensa järkevällä tavalla. Sellainen järjestelmä, jossa maksetaan vaan passiivinen tuki, on enemmän syrjäyttävä kuin osallistava."

Siinä mielessä olisin melkein valmis hyväksymään tämän, että yksilö saa lähtökohtaisesti itse määritellä mikä tämä järkevä panos on. Tämä voidaan muodollisesti hyväksyttää, mutta sitä ei saa pakottaa. Jos ehdotettu anti ei kelpaa, henkilö muotoilee ehdotustaan niin kauan (järkevässä ajankäytön määrässä), että hyväksyttävissä oleva ehdotus löytyy.

Osallistavuus ei saa olla pakkovedätystä sellaiseen johon ei usko, kokoomuslaiseen markkinointivankilaan, valheelliseen osallisuuteen missään muussakaan hallintoilmapiirissä, tai pakotettuna altistumaan hyväksikäytölle. Sen täytyy kannustaa yhteiskunnallisessa näkökulmassa kehittämään tai selvittämään niitä kykyjä joita yksilöllä aidosti on ja jotka hän kokee tärkeiksi, ja sen täytyy voida olla yhteiskuntakriittinen.

Kuitenkin, kaikkina aikoina syntyy mielipidevankiloitumisia, joten hyvin voidaan kysyä kuinka painostavaksi oleminen voidaan tehdä. Joskus yhteiskunnan aktiivisuus ylipäänsä käy ylikierroksilla - silloin on parempi että jossain hidastetaan, niin kauan kuin muuta kosketuspintaa ei löydy.