Avainsana

Sivut (33) avainsanalla "taantuminen".

Sivut

Estetiikka | Etiikka 2019-02-15 15:44
Estetiikka kulttuuriin liittyen merkitsee valmista säännöstöä ja käytössä olevia rakenne-elementtejä. Se ei ole ensisijaisesti esteettinen kokemus. Säännöstö perustuu etiikkaan ja asioihin joita se pyrkii tukemaan. Rakenteelliset elementit ovat keinoja tämän…
Kulttuuri | Sivilisaatio #2 2019-01-31 22:06
Kulttuuri tietoisena toimintana (tiede, taide, viihde, urheilu) on epärehellistä pakoa, ja samalla sen ympäröimän sivilisaation materiaalisen ja taloudellisen perustan olennaista hyväksymistä. Se voi esittää tai olla esittämättä perustastaan kritiikkiä, mutta…
Onnellisuus | Elämänvirta 2018-12-24 17:54
Kun jokin edistysaskel onnistutaan siirtämään yhteiskunnan rakenteeseen, sitä voidaan siirtää edelleen eteenpäin ja uusintaa kouluttamalla. Ongelma tässä on se, että ihmiset saavat tämän jatkossa liian helpolla. He eivät koskaan tiedä sen varsinaisia perusteita,…
Leikkikenttä 2018-12-06 15:36
Wittgenstein mainitsee teoksessaan Varmuudesta että eläimen tappamalla ja paloittelemalla hänelle muodostuu oletus että sen minkä hän näin löytää löytyvän myös muualta. Tällä hän kuvaa ihmisen toimintaa, ei niinkään väitä että näin täytyy toimia. (§284) Seuraavassa…
Valkoinen vaara 2018-11-28 20:55
Valkoinen vaara Nisäkkäistä esimerkiksi hiirellä alavatsa on valkea. Sen vilahtelu kertoo että tunnelma alkaa olla aika intiimi ja aletaan tulla liian lähelle. Linnuilla valkoisen näyttäminen on monimuotoisempaa. Jotkut lajit voivat näyttää ja piilottaa…
Tuomio | Sopeutuminen 2018-11-17 21:29
Missä vaiheessa hallinnan ottanut valtakulttuuri muuttuu mitäänsanomattomaksi toiseuden kontrolliksi? Melko pian kun koirat on ruokittu ja kissat juoksevat irrallaan. Sen ideologia on lopulta aika ohut. "Vahtikoira" lehdistökin on sen elinkeinorakenteen perseennuolemista.…
Vastuu | Kunnia 2018-11-12 22:18
Huomioita vastuullisuudesta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. *** I "Rakentavuuden" ongelma on siinä että se on kaikki vainovedätettyä. Tämä on juuri se syy miksi "kunniallisuus" ei riitä vastaukseksi mihinkään - päinvastoin, ulkokuoren pitämisenä se on…
Työ | Osallisuus 2018-11-02 20:04
Tehotaloudessa yksilöön liittyvät muodolliset yhteiskunnalliset käytännöt voidaan jakaa työhön ja osallisuuteen. Työ ⮤ Erikoistuminen ⮤ Koulutus Työ muodostuu erikoistumisen ja koulutuksen kautta. Osallisuus (yhteistyö) ⮤ Yhtenäistäminen ⮤ Kasvatus Osallisuus…
Populismi | Retoriikka 2018-10-22 14:31
Miksi populismi? Populismi | Tiede Suhteessa tieteeseen tai "perusteltuun mielipiteeseen" vallan perustana, populismin voisi ajatella edustavan retoriikkaa ja sofistiikkaa. Ikäänkuin tiede olisi valtapyrkimyksistä vapaata siten että sillä ei olisi periaatteellista…
Kulttuuri | Sivilisaatio 2018-10-20 09:29
Jotain pidetään arvokkaana siksi että se on taidetta. Taide on osa kulttuuria (eikä siksi olennaisesti eroa viihteestä) ja sellaisena sen kuoleman koneiston jatke. Taiteessa tuodaan esiin monenlaisia yleviä arvoja, mutta valitettavasti sen toimintaa säätelee…
Aggressiosumppu 2018-10-19 13:56
Kun työnantajat reagoivat ammattiliittojen vastatoimiin vaatimalla niiden käytettävissä olevien keinojen rajoittamista1, ne eivät ota huomioon sitä että liitot ovat ainoa taho joka pystyy pysäyttämään yksipuolisen vallan kasaantumisen, ja siitä seuraavan väkivaltaherkkyyden kasvun.…
Hallinta ympäristön hyväksi 2018-10-13 20:20
Liha vaatii Joku toimittaja selvitti sitä ristiriitaa, että ihmiset haluavat syödä lihaa mutta eivät pidä sen reaalisen perustan estetiikasta, käymällä paikan päällä teurastamossa, ja totesi ilmiön johtuvan ihmisten vieraantuneisuudesta. Vieraantuneisuus…
Kauneus | Merkki 2018-08-17 16:26
Samasta syystä kuin olennaisen sanominen on vaikeaa, lintutieteilijät (tai -harrastajat) tuntuvat olevan typeryksiä. Ihmisen tuomana lajina1 varpunen (House Sparrow) on tietysti amerikkalaisesta näkökulmasta erityisasemassa, mutta näin amerikkalainen auktoriteetti2 asian…
Etiikka | Taktiikka 2018-08-04 18:54
Etiikan vastakohta (tai dialektinen vastapari) ei ole vain estetiikka, mukavuudenhalu (vrt. Kierkegaard), vaan myös taktiikka. Etiikka | Estetiikka Taktiikka voi palvella etiikkaa kun se pysyy rajoissaan, mutta kun se lyö yli, se palvelee "jotain muuta".…
Keskustelu | Viestintä 2018-07-12 11:41
Yhteiskunnan raukkamaisuus on että vallassa olija lakkaa selvittämästä asioita normaaleja kanavia pitkin (katkaisee kommunikaation). Jäljelle jää paska vedätyspeli jossa hän yrittää saada (tai olettaa saavansa) kaikki liittolaisikseen, apureikseen... ja tulonlähteikseen. Hän…
Vedätys | Eteenpäin 2018-07-06 10:34
Vedätyksen alkuperä on suora lihasvoima jota voi kasaannuttaa. Siihen voi mukautua (välittyneisyys) tai vastata (ristiriita), ja sen mekaaniset vastaparit ovat taipua – katketa kiertyä – vääntyä Kulttuurin narsismista kertoo se että yksilöt haluavat asemaa…
Eksistentiaalisuus 2018-06-28 16:41
Kun välittyneisyys lähenee olemassaoloa kokemuksellisena kenttänä, ristiriita viittaa sen osittaisuuteen ja teknisyyteen, ja pyrkii järjestelemään sitä. Oleminen on rajattua kokonaisuutta jossa se pyrkii pois välittömästä sitoutuneisuudestaan tai vakiintuneisuudestaan…
Kuollut lintu 2018-06-18 12:56
Jotain irtoaa. Jäljelle jää tyhjyys, ja jatkuva pudotus. Massan paineessa, rottaraivolansa keskellä ihmiset eivät huomaa että olemattomien rottien sijaan jossain on ollut kuollut tai loukkaantunut lintu, ja ympäriinsä ihmisen kuollutta lihaa; heidän omien…
Määritelmät (Yhteisö) 2018-06-14 10:01
Yhteisöllisyyteen ja luontoon kuuluvuuteen liittyvien käsitteiden määritelmiä. Tähän kerättyjen käsitteiden lopullinen tarkoitus on tiivistää yleispiirteet siten että olennaisen luonne ja mahdollisuus tulee esiin siten että se myös kommunikoi reaalimaailmassa…
Piiritys 2018-06-13 09:56
Olen ainakin joskus ennen kuullut useamminkin kerrottua klisettä kuinka metsästäjäihminen muuttuu luonnonsuojelijaksi vaihtamalla kiväärin kameraan. Kamera on saalistusväline joka piirittää1. Kamera kuten muukin ihmisen teknologia ryhmittelee ja piirittää…
Merkitys | Kiinnittyneisyys 2018-06-05 09:41
Välillä ihminen ihmettelee ja pettyy sitä että hänen kokemansa merkityksellisyys ei löydä paikkaansa maailmasta. Yleiseen kysymykseen tästä on vaikea kuvata suoraa vastausta. Rajatuissa yksittäistilanteissa ratkaisua voi etsiä hänen kiinnittyneisyydestään.…
Valta | Toiminta 2018-05-30 19:40
Käsiteyhteyksiä Tekeminen- toiminta -> liike -> vauhti Ohjaaminen- valta -> hallinta -> kontrolli Mukautuminen- sitoutuminen -> sovittuminen -> kietoutuminen Varoitus- vaara -> hälytys -> onnettomuus Kuvauksia Jollakin voi olla valta toimia jotenkin. Toiminnan…
Kulttuuri | Yhteiskunta 2018-05-10 16:07
Huomioita eletystä kulttuurista ja yhteiskunnasta. *** Kristinusko: Länsimaisen ihmisen osana on elää juutalaisten vedättämää vitsiä. Niinpä ihmiset eivät halua totuutta tai oikeudenmukaisuutta vaan höristä yhteishörinää, joka edustaa kumpaakin. "Juutalaisten…
Urheilujuhlaa 2018-05-10 09:57
Koko ajan uusi sukupolvi samoilla paskavitseillä pelleilemässä, Kummolakin on jo siellä. Turhauttavaa. Suomen jääkiekkomaajoukkueen voittokulku päättyy, ja sen sijaan häviää heti kun lihat, grillit ja paskavitsit alkavat vyöryä naamalle. Toista se oli Kummelin…
Vakiintuneisuus 2018-05-08 11:59
Pahimmat vainoajat ovat sellaisia joilla on jo joku perusteeton etuoikeus. Koko ympäristön tarkoitus on vaalia tätä mitäänsanomattomuuden rutiinia jonka ympärille kaiken tulee harmia aiheuttamatta järjestyä (juhlallisesti "samalla edellytetään"). Jokainenhan…
http://raulihaverinen.fi/?k=taantuminen